Alkujaan tämän lähetti
jahuc
Asia saattaa nopeasti ajateltuna kuulostaa surulliselta, mutta se ei ole koko tarina. Varsinkin jos regulaatiota aletaan hakemaan, pitäisi aina kääntää myös se kolikon toinen puoli.
Se, että jokin verkkokauppa on toiseksi eniten käytetty verkkokauppa ei vielä itsessään kerro mitään. Samalla kun tuo kertoo, että siitä kaupasta myydään toiseksi eniten, se kertoo myös että jostain muusta kaupasta myydään sitä vähemmän. Oleellinen kysymys näissä on se onko tuo myynti kokonaiskulutusta lisäävää vai onko se jotain muuta korvaavaa.
Iltalehden jutussa mainittiin, että kiinalaisten kauppojen myynti on niin suurta, että sillä täyttää joko päivä kymmenittäin jumbojen kokoisia rahtikoneita. Joillekin tämä kuulostaa tuhlauskulttuurin huipentumalta. Logistiikkaa työkseen tekeville se taas tarkoittaa, että kuljetus on tehokasta. Myynnin määrä on riittävän suuri, että tavaraa voidaan liikuttaa isolla rahdilla. Se pudottaa yksittäisen tuotteen hintaa ja ympäristökuormaa. Todellista tuhlausta olisi, jos tavaraa pitäisi kuljettaa pienissä yksiköissä.
Tuo vaihtoehto on kulutuksen kannalta parempi kuin että tavaraa ostettaisiin monesta erillisestä pikkukaupasta. Jokainen näistä kaupoista tilaisi tavaran silloin jollain ostoerälle erikseen itselleen ja se ostoerä kuljetettaisiin omalla loppukuljetuksella siihen kauppaan varastoon. Monen keskikokoisen kuljetuksen optimointi on vaikeampaa kuin ison määrän pieniä. Jos laitat pulloon hienoa hiekkaa, se pakkautuu tiiviimmin ja jättää vähemmän turhaa ilmaa väliin kuin saman pullon täyttäminen karkealla sepelillä. Sama koskee kuljetuksia.
Oleellinen kysymys on, että mikäli Temua ja vastaavia toimijoita ei olisi, mitä olisi tilalla? Temu pystyy myymään tuotetta halvemmalla, koska sen hävikki on pienempi (tosiasiassa Temun itsensä hävikki on lähes nolla, koska se on vain kauppapaikka eikä pidä omaa varastoa lainkaan). Mitä lähempää tuotantoa tavaraa ostetaan, sitä vähemmän hävikkiä prosessissa syntyy.
Vaihtoehtona olisi edelleen esimerkiksi se, että pikamuotivaatteet ostetaan muualta, kuten vaikka H&M:stä. Varsinkin vaatekaupassa malli on haasteellinen: trendit tulevat ja menevät nopeasti ja erinistä rättiä jää aina myyjän käteen. Jotta joku voisi (ja haluaisi) ostaa vihreän paidan kokoa S, kaupalla pitää olla valikoimissa sinisiä, punaisia ja vihreitä paitoja kaikkia kokoja välillä XXXS - XXXL. Suuri osa niistä jää lopulta myymättä. H&M:n osake sukelsi pari vuotta sitten rajusti, kun paljastui, että heillä on iso määrä epäkuranttia tavaraa taseessa. Ja paljonko sitä oli? Niin paljon, että varastoista olisi voinut antaa viisi vaatekappaletta ilmaiseksi jokaiselle suomalaiselle vauvasta vaariin ja silti tavaraa jäisi yli. Ja tämä oli siis vain yhden länsimäisen vaateketjun yksi ylijäämävarasto.
Temun hinnat antavat sen kuvan, että koska tavara on hyvin halpaa, se johtaa turhaan kulutukseen. Ja väitteessä on perää, todennäköisesti kappalemääräisesti kokonaismyynti on suurempaa. Mutta jos pikamuoti on jo kauan toiminut sillä mallilla, että yhtä myytyä vaatekappaletta kohti roskiin menee kaksi kun ne eivät käy kaupaksi, silloin Temu voi vaikka tuplata myytyjen turhien vaatteiden määrän ja silti kokonaistuotanto vähenee, mikäli välivarastoja ja sitä kautta hukkatavaraa ei ole.
Ympäristön kannalta olisi paras mikäli silloin kun joku tarvitsee yhden vihreän paidan kokoa S, silloin valmistetaan yksi vihreä paita kokoa S. Kiinan toimijat eivät ihan vielä ole automaatiossa siinä pisteessä, mutta kyllä edistystä siihen suuntaan tapahtuu. Hämmentävää kyllä, se kuuluisa markkinavoima on aika tehokas edistämään tätä ja korjaamaan tilannetta.
Jos regulaatiota haetaan, silloin pitäisi päättää reguloidaanko tarjontaa vai kysyntää. Ilmiö ei ole uusi, nimet vaan ovat vaihtuneet vuosien ja vuosikymmenien aikana: Anttila, Vaatehuone, Dressman, H&M, Zara, Tokmanni, Zalando, Shein, Temu. Aina odotetaan, että nyt seuraava sukupolvi on lukenut riittävästi juttuja pikamuodista ja kerskakulutuksesta ja nykyajan nuoret ovat ympäristötietoisempia. Ikävä kyllä vaikka kyseessä olisi X, Y, Z tai muu kirjain, kulutustottumuksissa ei lopulta ole perustavaa eroa. Jokaisessa sukupolvesaa boomereista milleniaaleihin on omat idealistinsa ja viherpiipertäjänsä, loput käytännössä ostavat sen mihin rahat riittää sieltä mistä tavaraa saa.
Lainaa viestiä vastauksessa
Kirjanmerkit