Näytä tavallinen näkymä : Saariselän MTB tapahtumat 2016
Nyt on hetki mietitty omalla porukalla ja kuunneltu saatua palautetta, minkä seurauksena Saariselällä järjestetään ensi vuonna (ainakin) kaksi MTB tapahtumaa. Saariselkä MTB Stages säilyy omalla viikonlopullaan 26.-28.8.2016. Kisan konsepti säilyy samana kuten suurin osa radoistakin. UK-puiston puolelle pääseminen on mahdollista, mutta ei kuitenkaan täysin varmaa. Jos puistoon päästään, lauantain reitti muuttuu yhdeksi kierrokseksi, josta noin puolet kulkisi puiston poluilla.
Vappuaattona kisaillaan puolestaan rennolla mielellä läskipyörillä kaikkien aikojen ensimmäisessä Saariselkä MTB Fatbikessa. Reitti ja konsepti ei ole itsellekään vielä ihan selvillä, mutta se on varmaa että hienoa siitä tulee. :) Alueelle on suunnitteilla vapun ja äitienpäivän väliselle viikolle laajempaakin tapahtumaviikkoa. Myös läskipyörille on tarkoitus suunnitella enemmänkin ohjattuja päiväretkiä viikon ajalle.
Lisäksi juhannus viikonlopulle on suunnitteilla jatkoa Kaunispää XCO:lle. Vanha reitti jäi lähes kokonaan uuden kaava-alueen alle, joten tapahtuman toteutuminen riippuu siitä, ehditäänkö uutta reittiä rakentamaan.
Ilmoittautumiset etappikisaan ja kevään fatbike tapahtumaan avataan lähiaikoina. Lisätietoa tapahtumista ja ilmoittautumisohjeet ilmestyy lähiaikoina www.saariselkamtb.fi (http://www.saariselkamtb.fi) sivuille!
Saariselkä MTB Stagesin ja Fatbiken ilmoittautuminen on avattu tänään. Lisätietoa tapahtumista löytyy www.saariselkamtb.fi (http://www.saariselkamtb.fi) sivuilta ja kuvatunnelmia reiteiltä tapahtuman FB-sivuilta (http://www.facebook.com/SaariselkaMTB)! Käykää tutustumassa! Jos ilmoittautuu molempiin tapahtumiin ennen helmikuun loppua, saa 10% alennuksen osallistumismaksuista!
Kuvan mukaisissa maisemissa on siis tarkoitus ajaa läskipyörillä vappuaattona 30.4.2016!
http://www.fillarifoorumi.fi/forum/attachment.php?attachmentid=17347&d=1452542519
Jaa no se on elokuun lopulle selvät kuviot jälleen tiedossa! 😊
Lähetetty minun GT-I9305 laitteesta Tapatalkilla
Petteri Ellilä
14.01.2016, 23.33
Elokuussa mukana kuin per......
Kyllähän sitä reilu 1000km tekee siirtymää, että pääsee kolmeksi päiväksi ajelee maastopyörällä.
Saako pyytää yhtä asiaa, Polkupyörien pesupaikka puuttuu vielä tästä muuten niin mukavasta retkeilykohteesta.
Markku Liitiä
07.03.2016, 12.10
UK-puiston puolelle pääseminen on mahdollista, mutta ei kuitenkaan täysin varmaa. Jos puistoon päästään, lauantain reitti muuttuu yhdeksi kierrokseksi, josta noin puolet kulkisi puiston poluilla.
Puolittaista off topicia: Missä vaiheessa UK-puiston järjestyssäännön tms. uusiminen tällä hetkellä on? Milloin sinne pääsee pyöräilemään luvallisesti? Onko kisan ajaksi haettu erityislupaa vai saattaako uusittu järjestyssääntö tulla voimaan ennen kisapäivää?
Käyn aina Saariselällä käydessäni kysymässä Metsähallituksen infopisteestä, missä vaiheessa järjestyssäännön uusiminen on. Vastaus on vuosi toisensa jälkeen aina sama: tekeillä/valmisteilla/lausuntokierroksella. Olen varmaan vanhainkodissa ennen kuin homma saadaan valmiiksi. No, ainakin virkamiesten työllisyys pysyy turvattuna.
Oltiinpa ihan varta vasten (taas kerran) yhteydessä UK-puistoon pyöräilyasiasta. Vastaus oli, että uusi hoito- ja käyttösuunnitelma ei mitä todennäköisimmin ehdi voimaan vielä ensi kesäksi. Pyöräilykielto on kuulemaan mukaan kirjattu niin ehdottomaksi, että siihen ei ole mahdollista hakea poikkeuslupaa. Ei edes millekään yhdelle tietylle polkupätkälle yhden päivän ajaksi.. Erityisen kummallista on, että kaiken maailman kääpätutkijat kyllä voi saada luvan ajella maasturilla puiston alueella, mutta pyöräilijä on ihan ehdoton ei.
Alkaa kieltämättä itselläkin mennä usko koko putiikkiin, kun viimeiset 5-10 vuotta tätä asiaa on ajettu ja koko ajan on lupailtu että "kyllä sitten ensi kesänä". Jotenki vain ihmetyttää, että miten 2010-luvulla voi olla noin toivottaman hidasta päätöksentekoa.. Se olisi hyvä, että Metsähallitus saisi tästä asiasta mahdollisimman paljon palautetta ja paine asian ratkaisemiseksi kasvaisi. Eli kaikki vaan Kiehiseen kyselemään asiasta ja viestiäkin kannattaa asian tiimoilta lähetellä.. :)
Sellaista yleistä pyöränpesupaikkaa Saariselällä ei tosiaan ole. Sen sijaan ainakin Keskusvaraamo ja Tunturihotelli tarjoaa omille asiakkailleen käyttöön pesupaikan. Sen mukaan kannattaa valikoida majoituspaikkaakin reissulle. :) Mutta laitetaan yleinen pesupaikkakin työlistalle, jos sellaisen saisi aikaiseksi.
Näemmä vielä pari päivää halvempaa porrasta jäljellä...
Ilmoittauduttu!
Tervetuloa sekaan :)
Lähetetty minun GT-I9305 laitteesta Tapatalkilla
Tapahtuma lähenee, alkaa jo hengästyttää!
Näyttää olevan kovia nimiä listoilla!
Kylläpä onkin kovat karkelot tulossa!
Toiveissa hieman mukavampaa keliä kuin viime vuonna lauantaina :)
Lähetetty minun SM-J510FN laitteesta Tapatalkilla
Tapahtuma lähenee ja mukavasti on tosiaan tullut ilmoittautumisia. Miesten eliteen näyttäisikin tulevan kaikkien aikojen kovin taso. Ennakkoilmoittautua ehtii vielä perjantaihin asti, ja senkin jälkeen pääsee vielä mukaan.
Jos viime vuonna oli jonkun mielestä ekan etapin alkupuoliskolla märkää, niin tänä vuonna on MÄRKÄÄ.. Viime päivinä ollaan vähän kartoitettu vaihtoehtoja, josko kaikista märimmät kohdat voisi kiertää. Toivotaan, että luontoäiti ei anna enää yhtään lisää vettä, eikä etenkään kisaviikonlopun aikana. :) Tolosjoella voi varautua vähän viime vuotista kovempaan virtaan, joten joenylitys kannattaa ottaa rauhassa.
Kyllähän sitä reilu 1000km tekee siirtymää, että pääsee kolmeksi päiväksi ajelee maastopyörällä.
Näinpä :D yhteen suuntaan ;) mutta mukana ollaan!
Täällä on kovat jätkät ja leidit selvittäneet ensimmäisen päivän etapin.
Märkää oli kuten ratamestari lupailikin mutta muuten oli reitti hyvässä kunnossa.
Lähetetty minun SM-J510FN laitteesta Tapatalkilla
Tänään ilmeisesti kovia punnitaan kelienkin puolesta kohtalaisesti..toivottavasti koneet pysyvät lämpimänä.
Petteri Ellilä
29.08.2016, 01.06
Pysyi pysyi koneet lämpiminä. Kiitokset Tiina, Reima ja talkoopoppoo. Suomen ainoa maastoetappi puolustaa ja toivottavasti vakiinnuttaa paikkansa kalenterissa vuosiksi eteenpäin !
Ensivuoteen !
Samoin kiitos ! Mukavaa oli, sai ajaa ja syödä. Iso Läskinen Kiitos ☺👍
Lähetetty minun SM-A700F laitteesta Tapatalkilla
noniinno
29.08.2016, 09.53
Tuli seurattua somesta aika, tiiviisti kun kerhon omat värit olivat (http://mckramppi.com) edustettuna. Kyllä kovat on kovia!
Tiukka ja isosti palkitseva rypistys on takana!
Kovat menee kyllä kovaa kelistä ja reitistä välittämättä!
Kiitos Reimalle ja Tiinalle, talkoolaisille, Pirkon Pirtille ja kanssakisailijoille!
[emoji173] [emoji106]
Ensi vuonna jälleen viivalla! [emoji4]
Lähetetty minun SM-J510FN laitteesta Tapatalkilla
Hieno tapahtuma jälleen! Iso käsi järjestäjille ja kaikille muille! Etappikisa sopii hienosti Saariselälle. Samalla reissulla koko viikonlopuksi ajettavaa:)
Päivittäiseen palkintojenjakotilaisuuteen voisi kehitellä vaikka pienen arvonnan, niin tulisi porukkaa paremmin seuraamaan tilaisuutta.
On nuo reitit vain aika raastavia tasamaan tallaajille! Duo sarja oli hauska kokemus, voin suositella osallistumista, mikäli sattuu olemaan sopivasti saman tasoiset ajokaverit.
Tuli seurattua somesta aika, tiiviisti kun kerhon omat värit olivat (http://mckramppi.com) edustettuna. Kyllä kovat on kovia!
MC Krampin Cannondale bros team kiittää ja kumartaa järjestäjiä hienosta kisasta. Reitit oli hienot, alamäet mahtavia, maisemat komeita, ruoka hyvää...
CCG kiittää myös järjestäjiä hyvästä tapahtumasta. Täältä pääkaupunkiseudulta on hienoa tulla ajamaan hivenen mäkisempään maastoon. Kun alkujärkytyksestä selvisi niin se rupesi paikoin tuntumaan jopa hauskalata!
CCG:n jäseniä oli ajamassa yhteensä 5 ja kaikki pääsivät tavoitteeseensa: ajaa joka etappi maaliin. Eli olemme voittajia kaikki! Kyllä jokainen maaliinajaja on voittaja...
Kiitos!
Kiitos myös omasta puolestani! Hienot on reitit ja mahtava päästä testaamaan omaa jaksamistaan/palautumista. Ruoka aivan loistavaa ja mutakaan ei tarraa niinkuin Haanjassa, eikä itikoita...:) Nyt pieni väliflunssa ja suunta kohti Roc dÁzur Trophya
Vitsi, jospa oma kunto olis kohdillaan moiseen räkkiin. Hattua päästä kaikille osallistujille!
Lapin Kansassa oli muuten hyvä juttu aiheesta http://www.lapinkansa.fi/urheilu/laskipyoralla-sama-mies-karkeen-joka-paiva-saariselalla-katso-video-tunnelmista/
Ja Kyöstille onnittelut kovasta suorituksesta :)! Huh-huh, ei voi kuin ihmetellä miehen kuntoa.
- Seppo
Kustikin raapustanu tarinaa http://kustikittila.com/
Mites sinkulamaastot (tyhmä kysymys)? Joskus sain pari tuntia tolskata tuolla kun perhe söi lounasta jne. ja tykkäsin maastoista. Tänä vuonna oli tarkoitus tulla, mutta tuli reissuesteitä.
Mites sinkulamaastot (tyhmä kysymys)? Joskus sain pari tuntia tolskata tuolla kun perhe söi lounasta jne. ja tykkäsin maastoista. Tänä vuonna oli tarkoitus tulla, mutta tuli reissuesteitä.
Kyllä taisi lauantaina ja sunnuntaina olla ainakin yksi sinkula mukana.
Kyllä varmasti sinkulallakin hyvin ajelee. Nousut eivät Kulmakurun kiipeämistä lukuunottamatta ole hirmuisen jyrkkiä.
Ja suo on sama kaikille vaihteistosta riippumatta...
Lähetetty minun SM-J510FN laitteesta Tapatalkilla
Kiitos kaikille osallistujille, talkoolaisille ja tukijoille hienosta viikonlopusta! Hienosti ajoi porukat siihen nähden, että reitit on tänä kesänä olleet todella vetisiä. Uusia soita tuntui ilmestyvän reitille kesän edetessä. Ilmantieteenlaitos osasi kertoa, että tänä kesänä on satanut tällä alueella noin kaksinkertainen määrä normaalikesään verrattuna.
Ensi vuonna Saariselällä ajetaan samoissa merkeissä 25.-27.8. Reittipuolelle on odotettavissa pieniä muutoksia. Isoimmat muutokset tulisi lauantaipäivälle, jolloin toisen kierroksen korvaisi lenkki kansallispuiston puolelle. Tämä tietenkin riippuu ihan siitä, miten Metsähallitus saa Kekkosen puiston uuden HKS:n voimaan. Tuoreimmat huhut kertoo, että päätös olisi ympäristöministeriössä leimasimen alla tämän kuun aikana. Vielä ei kuitenkaan kannata liikaa innostua, koska samanlaisia huhuja on kuulunut aiempinakin vuosina.. :)
Tuoreimmat huhut kertoo, että päätös olisi ympäristöministeriössä leimasimen alla tämän kuun aikana. Vielä ei kuitenkaan kannata liikaa innostua, koska samanlaisia huhuja on kuulunut aiempinakin vuosina.. :)
OT: UK-puiston HKS on nyt hyväksytty => Uutinen (http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?18224-Lapin-polut&p=2579851#post2579851), johon jo viittasin Lapin polut ketjussa.
Nämä ilouutiset kaikui meidänkin korviin tänään. Hetkinen joudutaan vielä odottelemaan, että päätös saa lainvoiman, minkä jälkeen voidaan alkaa keskustella Metsähallituksen kanssa ensi vuoden tapahtuman reiteistä. Eli varmastikin lokakuun aikana kuulette 2017 tapahtuman reiteistä lisää! :)
Olen odotellut ja miettinyt mihin se kaveri, joka oli ekalla etapilla Kulmukurussa ottamassa kuvia, on ne kuvat tallentanut. Hymyilinkö turhaan (nro 50)?
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.