Näytä tavallinen näkymä : Erikoinen ongelma voimansiirrossa
Minulla on 7 vuotta vanha Konan 3x9-vaihteinen hybridi, jonka olen aina huoltanut itse, ja luulin jo että olen nähnyt kaiken, mutta en millään keksi mistä tämä ongelma johtuu. Vaihdoin uuden rataspakan taakse, uudet ketjut ja uudet vaihdevaijerit, koska ne olivat jo aika kuluneet. Sen jälkeen voimansiirrossa esiintyy satunnaisesti pientä "räpsymistä". Aikaisemmin mitään tällaista ongelmaa ei ollut. Sen sijaan vaihteiden vaihtaminen oli aikaisemmin lägistä, mutta nyt sujuu todella sujuvasti. Uusi ja vanha ketju oli samaa mallia, Campan C9. Myös rataspakat taisivat olla ihan samaa mallia, molemmat olivat ainakin Shimanon Deore XT -sarjasta.
Vaikea kuvailla tota räpsähtelyä paremmin. Ensin ajattelin että ketjussa on jäykkä liitos, mutta olen käynyt sen liitokset läpi. Tota räpsähtelyä esiintyy lähinnä sillon kun poljen todella voimakkaasti ylämäessä. Sen perusteella ongelma olisi jossain muualla kuin ketjussa, eikö niin? Hyvin vaikea vaan nähdä mitä siinä tapahtuu, kun en saa ongelmaa esiin käsin kampeamalla.
Olen pysähtynyt sen jälkeen kun räpsymistä esiintyy ja tarkastanut että takavaihtaja on tarkalleen rattaan kohdalla. Olen kokeillut säätää myös vaihtajan B-ruuvia, joka säätää etäisyyttä rattaista, mutta tuloksetta. Onko ideoita mitä voisin vielä kokeilla?
Takavaihtajan rissat pyörii kohtuullisen kitkattomasti eivätkä ole mitenkään erikoisesti kuluneet?
Keskirattaalla ajanet ylämäet? Jos juu niin koitas isolla rieskalla räpsyykö silloin. Voi olla että on eturatas niin loppu että uusi ketju ei ihan istu hampaille ja alkaa metelöidä. Keskimmäinen kuluu yleensä reilusti ennen muita, se kun on useimmille passeli yleisratas.
Onko takavaihtaja napakka. Vaihdoin viikko sitten varsin kuluneen pakan ja erittäin kuluneen ketjun uusiin ja kas, paketin toiminta osin huononi. Vähän veikkauksen asteella vielä, mutta luulisin ongelman omalla kohdallani johtuvan melkoisen väljästä vaihtajasta. Sramin runkokiinnityksen pusla alkaa olla aikansa elänyt ja vaihtaja lotaa reilusti. Ja kun uusi ketju oli sisältä kampeampi (ja päältä leveämpi) ja samalla uudet rattaan hieman paksummat kuin vanhat, on vaihtajan osuttava tarkemmin kohdalleen. Tosin, mulla ei ole mitään räpsymisiä vedossa, vain vaihdot on äänekkäämpiä ja hieman hitaampia. Mutta tätä nykyä ketju kuitenkin menee kunnolla rattaalle ja pysyy siellä kunhan vaihtaja sattuu oikeaan kohtaan.
MacKonte
13.09.2015, 23.39
Samantapaista räpsähtelyä oli omassa maantiepyörässä kovemmalla vedolla varsinkin ylämäessä, kun vaihdoin ketjun ja takapakan käytettäessä pienempää eturatasta (2x9). Tarkastelu osoitti, että hampaat olivat kuluneet ja isommalla eturattaalla ei räpsähdellyt. Eturattaat uusiksi ja toimii, kuten Ultegran pitääkin.
Lyön rahani myös kuluneeseen eturattaaseen. Kerran ajoin ketjun epähuomiossa 1.0 venymään ja kas kulunut eturatas hylki uutta ketjua. Ratas ei silmämääräisesti edes näyttänyt pahalle. Takapakka vaihtui ketjunkanssa jo samalla.
^Eturatas, usein kannattaa harkita vaihtoa jos ketjut ja pakka loppu.
^Totta, mutta jos ketjua vaihtelee .75 venymässä ei tarvi etusia vaihdella ihan heti. Noi minulla olleet Shimanon XT 10 pakat onkin mennyt vaihtoon, kun on spederit murtunut. Tuossa tapauksessa oli eka 1.0 venymään ajettu ketju, kun spideri risahti.
Toisessa tapauksessa kerkesin ajella hetken toisilla ketjuilla, kun spideri murtui. ekat vaihdoin 0.75 venymässä.
Takavaihtajan rissat pyörii kohtuullisen kitkattomasti eivätkä ole mitenkään erikoisesti kuluneet?
Takavaihtajan alempi rissa pyörii ihan kitkattomasti. Ylempi ei pyöri kitkattomasti, mutta pyörii. Eli jos pyöräytän sitä, niin se ei jää pyörimään. Mietin sitäkin että onko tämä normaalia. Takavaihtaja on vaihdettu uuteen 3 - 5 vuotta sitten.
Onko takavaihtaja napakka. Vaihdoin viikko sitten varsin kuluneen pakan ja erittäin kuluneen ketjun uusiin ja kas, paketin toiminta osin huononi. Vähän veikkauksen asteella vielä, mutta luulisin ongelman omalla kohdallani johtuvan melkoisen väljästä vaihtajasta. Sramin runkokiinnityksen pusla alkaa olla aikansa elänyt ja vaihtaja lotaa reilusti. Ja kun uusi ketju oli sisältä kampeampi (ja päältä leveämpi) ja samalla uudet rattaan hieman paksummat kuin vanhat, on vaihtajan osuttava tarkemmin kohdalleen. Tosin, mulla ei ole mitään räpsymisiä vedossa, vain vaihdot on äänekkäämpiä ja hieman hitaampia. Mutta tätä nykyä ketju kuitenkin menee kunnolla rattaalle ja pysyy siellä kunhan vaihtaja sattuu oikeaan kohtaan.
Väljällä tarkoitat ettei indeksointi mene kohdalleen? Silmämääräisesti arvioiden indeksointi näyttää olevan kohdallaan niilläkin vaihteilla, joilla räpsymistä esiintyy. En tiedä miten tota takavaihtajan kuntoa voisi arvioida paremmin. Se on kerran jo vaihdettu uuteen, niin en viitsisi ostaa uutta, ellen ole varma että vika on siinä.
Antza, en ikinä mitannut venymää mutta ei moisia siitä aiheudu. Sovinnolla vaan eturatas/rattaat uusiksi jos pyörällä noinkin paljon vuosia ja ovat vielä vaihtamatta.
Keskirattaalla ajanet ylämäet? Jos juu niin koitas isolla rieskalla räpsyykö silloin. Voi olla että on eturatas niin loppu että uusi ketju ei ihan istu hampaille ja alkaa metelöidä. Keskimmäinen kuluu yleensä reilusti ennen muita, se kun on useimmille passeli yleisratas.
Hyvä pointti. Täytyy tänään tarkkailla esiintyykö ongelmaa kaikilla eturattailla. Ne on tosin kaikki vaihdettu toissavuonna, joten ihmettelen sitäkin jos on nyt jo lopussa.
Kare_Eskola
14.09.2015, 13.25
Minulla oli tismalleen samaa mystistä räpsymistä, kun vaihdoin uuden Campa-9-ketjun uudelle Shimano Deore XT -takapakalle. Kaikki väittivät että hyvin toimii mutta ei toiminut.
Ongelma poistui kun laitoin Shimanon ketjun.
Lyön rahani myös kuluneeseen eturattaaseen. Kerran ajoin ketjun epähuomiossa 1.0 venymään ja kas kulunut eturatas hylki uutta ketjua. Ratas ei silmämääräisesti edes näyttänyt pahalle. Takapakka vaihtui ketjunkanssa jo samalla.
Antza, en ikinä mitannut venymää mutta ei moisia siitä aiheudu. Sovinnolla vaan eturatas/rattaat uusiksi jos pyörällä noinkin paljon vuosia ja ovat vielä vaihtamatta.Joo,o kommentoinkin vain tässä kohtaa omaa tapaustani, missä 1.0 venynyt ketju oli syönyt eturattaan pilalle. Voiman siirto oli, noin puoli vuotta vanha tässä tapauksessa.
Sepistön tapauksessa ilman muuta rattaat heti vaihtoon.
perttime
14.09.2015, 14.29
Takavaihtajan korvake kunnolla kiinni rungossa - ja vaihtaja korvakkeessa? Ei klappia?
Takavaihtajan korvake suora eikä vääntynyt missään kolhussa?
Kaukaa haettua, mutta eihän ole liian paksut/tahmeat rasvat rattaissa? Vaimokkeen uusi pyörä "räpsyi", joka tässä tapauksessa oli sitä että ketju jäi tehdasrasvojen ja hienon hiekan yhteisvaikutuksesta eturattaan alaosasta vähän kiinni rattaaseen ja meinasi nousta mukana, kunnes aina tipahti takaisin. Ensimmäisen huuhtelun ja yleisen ajon jälkeen ongelma tosin poistui.
Tehdasrasva kyllä tekee ketjut usein tahmeaksi.
Keskimmäinen eturatashan se. Kokeilin vielä painaa jarrut melkein pohjaan ja polkasta niin lujaa kun jaksan. Keskimmäiseltä rattaalta rusahti melkeen ketjut irti. Kiitos vaan avusta, eipä olis tullut mieleenkään.
Yllättävää kyllä että joutuu eturattaitakin vaihtamaan kahden vuoden välein. Pitäis olla kuitenki yks kestävimmistä Shimanon osasarjoista. Olen aikasemminkin ihmetellyt samaa, ja sen jälkeen aloin pitää kirjaa kilometreistä ja osien vaihdoista, joten nyt voin sanoa että 8000 km on tullut noilla rattailla poljettua. Olen myös yrittänyt pitää voimansiirron puhtaana, mutta varmaan talvella pyöräily on sen verran kuluttavaa. Löytyykö muilta valmistajilta kestävämpiä osia?
maalinni
15.09.2015, 16.51
Jos et ole vaihtanut ketjua, niin se kyllä kuluttaa myös rattaat. Eli ketjuja voi kierrättää vaikka 500-1000 km välein riippuen vähän missä ja miten ajaa. Minulla on kolmet ketjut kierrossa ja vaihtelen niitä kun muistan ja jaksan.
docweird
16.09.2015, 14.29
Keskimmäinen eturatashan se. Kokeilin vielä painaa jarrut melkein pohjaan ja polkasta niin lujaa kun jaksan. Keskimmäiseltä rattaalta rusahti melkeen ketjut irti. Kiitos vaan avusta, eipä olis tullut mieleenkään.
Yllättävää kyllä että joutuu eturattaitakin vaihtamaan kahden vuoden välein. Pitäis olla kuitenki yks kestävimmistä Shimanon osasarjoista. Olen aikasemminkin ihmetellyt samaa, ja sen jälkeen aloin pitää kirjaa kilometreistä ja osien vaihdoista, joten nyt voin sanoa että 8000 km on tullut noilla rattailla poljettua. Olen myös yrittänyt pitää voimansiirron puhtaana, mutta varmaan talvella pyöräily on sen verran kuluttavaa. Löytyykö muilta valmistajilta kestävämpiä osia?
Itselle kävi täysin samoin kun kesällä vaihdoin (samat) osat; keskiratas kulunut ja kovalla polkaisulla luisti joten oli pakko vaihtaa sekin.
Ajattelin näin alkuun puolittaa ketjujen vaihtovälin - tämä on kuitenkin halvin huolto mitä voimansiirrolle voi tehdä rasvauksen lisäksi... ;)
^^^Muutaman euron maksava ketjun venymis mitta on aika kovasana. esim http://www.bike-discount.de/en/shop/chain-wear-indicator-11464 Tosin voi mitata työntömitallakin, mutta nuo on vaan niin helppoja ja nopeita käyttää.
Itse en jaksa ketjuja kierrättä heitän roskiin noin 0.75 venymässä.
Kilometrit ei minusta ainakaa ole se luotettavintapa mitata ketjun venymää. Vaikka sillä maantie-ajossa voi kokemuksella päästä toimiviinkin tuloksiin.
arctic biker
16.09.2015, 16.36
Jotain toki, hyvä idea on mitata ketju vähintään kolmesta eri paikkaa. Vaikka luulo ja usko tasaisesta pyörityksestä on kova niin kummasti se ketjukin sinkuu erilailla.
Heh, eilen kun poljin töihin niin hajos sitten etuvaihtajan jousi. No sen saa vaihdettua samalla vaivalla. Se olikin varmaan ainoa osa mitä alkuperäisestä pyörästä enää oli jäljellä.
Ketjut olen vaihtanut myös viimeks sillon kaks vuotta ja 8000 km sitten. Olen kyllä tarkistanut aika ajoin Park Toolin työkalulla, mutta aikaisemmin ei ole näkynyt minkäänlaista venymää. Nyt oli muistaakseni 0.75:ssä. En jaksa alkaa kierrättää ketjuja 1000 km välein, kun ei noihin osiin hirveesti mene rahaa, olen vaan niin laiska etten jaksais koko ajan olla jotain vaihtamassa.
Sent from my HUAWEI MT2-L05 using Tapatalk
Mulla pitää takapakan kaksi pienintä ratasta tuota räpsymistä riippumatta millä eturattaalla käyttää (3x10).. Ei tarvii edes kummosta painetta polkimelle.
Voiko todella olla 900km ajetussa vehkeessä rattaat jo kuluneet? (Shimano SLX ilmeisesti) Ketjun juuri vaihdoin 0.5 venymässä, räpsyi jo ennen vaihtoa..
Odottakaa
02.05.2016, 21.23

Mulla 2*10 setupissa oli sama ongelma ja korjaantui sillä kun sääti häkkiä hiukan kauemmas pakasta (siis se ruuvi jolla säädetään rissan etäisyyttä rataspakasta).
arctic biker
03.05.2016, 17.50
Räpsähtely. Sitä joskus haettiin mistä ääni johtui, siinä ajoin minä ynnä pyöräliikkeen omistaja vuoron perään, kumpikaan emme uskoneet että eturattaissa vikaa, varsinkaan minä. Syyn näki vierestå seuraaja hyvin nopeaan, ketju tarrasi eturattaaseen, ei mitään chainshuckia toki mutta takavaihtaja liikkui eteenpäin ja kun sen vieteri jaksoi kiskoa ketjun irti niin siitä ääni.
Sillai jännä homma, en ois ikinä uskonut. Kammenrattaat ja takavaihtaja ynnä ketju uusiksi, pakasta en tiedä. Sen takavaihtajan (XT9) sain lahjaksi, toimii oikein hyvin kuopuksen käytössä. Elekää kertoko.
Säädin tuota häkkiä kauemmas pakasta ja testasin kummankin äärilaidan, muttei vaikutusta. Tuo häkki liikkuu alhaalta sivusuunnassa n.8mm sormivoimin rullamitalla katsottuna, mutta sitä samaa se on talouden toisessakin pyörässä..
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.