Näytä tavallinen näkymä : Jarrujen pienet kysymykset
toripolliisi
31.03.2014, 13.56
Laitetaan tälläinen niin kertyy tällaiset pikkuasiat samaan paikkaan.
Vaihteeksi törmäsin askarruttavaan asiaan. Reban 29" keula, juicy 3 levyjarrut ja vähän käytetty etuvanne. Vanne on pyörittäessä suora ja kaikin puolin kunnossa. Vanteen kun heittää paikalleen niin muutama pinna osuu jarrusatulaan. Edellisellä vanteella ei, joten uudessa vanteessa näin ollen pitäisi olla kuitenkin heittoa vaikka suoralta pyörittäessä vaikuttaakin?!? Toisaalta tätä ongelmaa ei ollut sen pyörän kanssa josta vanteet irroitin? Siinä oli jarruina formula orot..Onko ongelmaan muuta ratkaisua ku heittää kesänakit vanhalle vanteelle. Elättelin jo toiveita kahdesta kiekkoparista.
toripolliisi
31.03.2014, 21.49
Laitetaan nyt ratkaisu. Vaihdoin kesäkumen toiseen etuvanteeseen ja ongelma poistui.
Mikähän on Avid Elixir 7 Carbonissa vikana kun hitaissa vauhdeissa rupeaa kuulumaan todella korkea korvia vihlova ääni? Kuuluu kävelyvauhdissa, tai sitä hiljaisemmassa, kun jarruttaa tai kiihdyttää niin häviää hetkellisesti.
Ei tule aina, mutta useimmiten ja mitä hiljaisempi vauhti niin sitä kovempi ääni, eli silloin kun pyörän lykkää parkkiin niin juuri ennen lopullista pysähtymistä ääni on jo suhteellisen kova.
Jarrulevyssä vähän heittoa tai mäntä jumissa, jolloin jarrupala ottaa kevyen kosketuksen levyyn. Levyn suoruuden ja mäntien liikkeen tarkastaminen kannattaa tehdä ensimmäiseksi.
Näemmä on tarkkaa muillakin. Itselläni (jälkiäasennettu) levyjarru sähköavusteiseen pyörää. Jarrusatula melko lähellä pinnauksen kiinnityskohtia, mutta ei ota ihan kiinni (väliä ehkä vähän yli 1 mm). Sen sijaan kiinnitysruuvin päitä piti viilailla, etteivät ottaisi kiinni haarukkaan. Haarukan ja levyn väli todella pieni - vain paperi mahtuu väliin.
Ärsyttävintä levyjarrun kanssa on pystysäätö. Kun saa säädön kohdalleen ja yrittää vääntää pultin maksimikireyteen, säätö muuttuu pulttia kiristettäessä. Piti tästä syystä lopuksi vasaralla naputella säätö.
arctic biker
05.04.2014, 19.32
Ärsyttävintä levyjarrun kanssa on pystysäätö.
Mitähän mahdat tarkoittaa? Kun levyjarrua keskität niin satulan pulttien löysällä ollessa pidä jarrukahva tiukasti pohjassa ja samalla aikaa väännät pultit kiinni, vuoronperään niitä kahta.
arctic biker
05.04.2014, 19.39
kun hitaissa vauhdeissa rupeaa kuulumaan todella korkea korvia vihlova ääni?
Mun Elixir R tuli alkujaan hommattua GT -Idriveen jonka Marsun keula oli aika siis täysin finaalissa. Kun sitten sain uuden maasturin ja uteliaana laitoin saman jarrun upouuteen Rebaan kiinni niin eipä enää kiljunut.
Muuten tässä uudemmassa tuli Elixir 5 pysäyttimet. Muutamaa luokka parempi tämä Ärrä eli nykyään kait Elixir 7.
Jarrulevyssä vähän heittoa tai mäntä jumissa, jolloin jarrupala ottaa kevyen kosketuksen levyyn. Levyn suoruuden ja mäntien liikkeen tarkastaminen kannattaa tehdä ensimmäiseksi.
Levy oli suora, mutta satulassa toinen mäntä jumissa (eikös nää purista molemmilta puolilta?). Pitääkö laittaa koko satula palasiks ja putsailla, vai onko jotain kikkaa millä siihen sais eloa?
Ostin viime kesänä Canyon nerve 29 AL 7.9:n. Siinä on vakiona Avid Elixir 3, jotka mielestäni ei ole oikein linjassa muitten osien kanssa: Vinkuvat kovasti ja muutenkaan eivät herätä minussa luottamusta.
olen ajatellut korvaajaksi :http://www.bike-discount.de/en/buy/xt-disc-brake-br-m785-b-set-black-87657
XT:t ilmeisesti aika vakuuttavat jarrut, mutta onko kannatavaa alkaa vaihtaa Avideja noihin, huomaanko eroa ?
Noissa Shimpoissa lukee: "only compatible with new I-Spec series B". Ilmeisesti toimivat vain tiettyjen Shimanon kahvojen kanssa ? Mistä pystyn tarkistamaan pystyykö nykyisiin vaihtajakahvoin laittamaan kyseiset jarrut ? Osaako joku suoraa sanoa ?
Itsellä on nerve 8.9 ja älämölö laski ns.normaalille tasolle kun vaihdoin palat orgaanisiin. Muuta valittamista ei ole ollut tuntuman suhteen. Jarrut on elixir 7 mutta kyllähän noita xt:n jarruja on kehuttu. Kaverilla kylläkin vinkuu märkänä ne yhtä lailla kun itsellä orgaanisilla paloilla.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Pitääkö laittaa koko satula palasiks ja putsailla, vai onko jotain kikkaa millä siihen sais eloa?
Jarrulevy ja -palat pois välistä. Sitten rauhallisesti kahvasta pumppaillen mäntiä ulos ja painelu takaisin sisään. Paineluun soveltuu kuusiokoloavaimen varsi tai vastaava työkalu. Jos/kun männät liikkuu selkeästi epäsymmetriassa, kannattaa yrittää pidätellä sitä paremmin liikkuvaa paikallaan kun pumppaa jumittavaa ulos. Sitten vaan toistoja riittävästi kunnes mäntien liike tyydyttää.
Se on ensimmäinen keino jolla mäntien liikkeen saa tasattua. Jos sillä ei tokene, kannattaa kokeilla mäntien kylkien voitelua kun ne on pumpattu ulos. Jotkut käyttää voiteluun silikoni/teflonöljyä ja toiset jarrunestettä. Molemmilla pääsee tavoitteeseen. Jos sekään ei auta, kunnon kotimekaanikko purkaa jarrusatulat atomeiksi ja aloittaa nollasta. Tavan tallaaja tilaa uudet ja paremmat.
Onnistuin tuossa päästämään sieltä jarrunesteet ulos ja bleederiä saa odottella pahimmassa tapauksessa pari päivää, joten kai se on sama laittaa kerralla osiin ja tarkistaa o-renkaiden kunto yms.
arctic biker
05.04.2014, 21.26
tarkistamaan pystyykö nykyisiin vaihtajakahvoin laittamaan kyseiset jarrut ? Osaako joku suoraa sanoa ?
Tuo yksi lähisukulaiseni omistaa saman vempeleen ja noita kolmosia inolla mennäkesänä ilmailtiin. Silloin katselin tuon logiikan. B-sarjan jarrukahvoissa on panta, niille passaavissa vivuissa ei.
Canyon nerve 29 AL 7.9: itse pyörähän on sen verta soiva kalu että päivitä ekaksi jarrut ja jos et saa omilla pannoillaan olevia SLX-vipuja mieluiseen asentoon niin sitten ostat uudet.
Vaihtelin jarruvaijerin loppuviikosta ja näin alkuviikosta tuli mieleen, olisiko sinne kuoren sisälle ollut aiheellista tujauttaa voitelua eli ei? Jos, niin minkälaista? Kyseessä siis V-jarrut sikäli mikäli asialla on merkitystä.
Voitelun tarpeellisuus riippuu vehkeestä. Toisia kuoria/vaijereita ei valmistajan mukaan tarvitse voidella, toisille suositellaan. Käyttöohjeessa mainitaan tai ei mainita asiasta. Jos pyörän vaijerikuoret on jostain Jeesuksen ajoilta (jotka olisi ollut hyvä vaihtaa samalla) ja vaijerin voitelua ei erikseen kielletä, olisin saattanut puhaltaa kuoreen vähän silikoni/teflonöljyä ennen vaijeria.
maalinni
22.07.2014, 12.17
Toimiiko bb7 road jarrut tavallisten v-jarrukahvojen kanssa. Eikös road mallissa ole pienempi tuo vaijerin liike eli pitäisi toimia äkäisesti?
(tuhannes viesti :) :) :) )
mhelander
22.07.2014, 12.33
Toimiiko bb7 road jarrut tavallisten v-jarrukahvojen kanssa. Eikös road mallissa ole pienempi tuo vaijerin liike eli pitäisi toimia äkäisesti?
Toimii mutta koska "maastojarrukahvat" liikuttaa vaijeria enemmän niin joudut säätämään palat lähemmäs ja voimaa on vähemmän.
Mulla on aika-ajo malliset tangonpää kahvat (road), edessä BB7 MTB satula ja takana Road. Toimii kun käytän enemmän takajarrua ja etusen teho riittää hyvin.
Formulan (R1, RX, The One...) jarrupaloja myynnissä jossain liikkeessä Iisalmi-Seinäjoki välillä?
Mulla ois ylimääräisiä 2 kpl, uusia. 15 ekee kpl.
Isä nitro
18.04.2016, 15.09
Jarrujen pienet kysymykset? Tämä on kyllä minulle aika iso asia.
Mutta asiaan. Tarkoitus olisi entistää Avidin Elixir R (tarkemmin Custom SL) toiseen kulkimeen. Tilasin jo uudet männät tiivisteineen takapääähän, josta sain toisen männän irti satulasta. Mutta toinen on aivan h-n lujassa. Ei lähde vaikka antaa painetta niin paljon kuin kompurasta lähtee irti. Minkään sortin naputtelu ei ole auttanut eikä voitelu. Yhtenä vaihtoehtona olen ajatellut, että laittaisin jarrut kasaan, nesteet sisään ja yrittäisin ihan omalla liipaisimella. Mieleeni vain tulee, että jos on noin kovassa niin eikö vain rikkoisi muita paikkoja.
Olisiko auttaa miestä alamäessä?
Ootkos kokeillu antaa sille männälle kylmää -> jolloin se vähän rymppäis ja löystyis sylinteris = vois olla irrotettavissa.
Liikkuuko edes sisäänpäin ?
Jos se tost hajoo,ni parempi siin ku hätäjärrutukses ajos ollessa...
Laita liemet sisään ja koita kahvalla. Kompuralla saa jonkun vajaa 10 bar, kahvalla reilusti enemmän. Huonosti on suunniteltu jos saa kahvasta puristamalla rikottua. Ja letku toimii kyllä sulakkeena jos satut omaamaan sepän kädet.
Isä nitro
19.04.2016, 15.06
Mäntä ei liiku mihinkään suuntaan. Tuota, mitenkäs sille männälle pelkästään annetaan pakkasta?
Saatan kokeilla tuota kahvametodia. Sitä automekanikkokaverikin suositteli. Ajattelin vain, että alkaa kahvan juuresta vuotamaan. Sinnekin on tosin korjaussarjat.
Kylmää voi antaa vaikka sytkärin täyttöpullosta, tai aivan kylmäspray pullolla. Kaksimäntäisessä satulassa on monesti hankala pitää liikkuva mäntä paikoillaan että saa jumiskolle painetta.
Lähetetty minun D6603 laitteesta Tapatalkilla
Jollain tuontapaisella tuotteella ; http://www.pentisol.fi/fi/tuote/aerosolit/erikoistuotteet/219538/kylmaspray
Sillä pillisuuttimella saat kylmän sinne haluamaasi kohteeseen.
Morjens,
mistä mahtaa johtua pyörän lukittuminen, kun puhdistaa pyörää ja pyörittää vannetta vaakatasossa? Ajaessahan pyörä ei koskaan ole vaakatasossa. Jumittaako levyjarru?
Lukittuuko myös toisinpäin kyljellään,muttei pystyasennossa -> voipi olla laakereissa väljää,tarkista ja säädä.
Tuliterä pyörä, jotenkin oli outo käyttäytyminen. SRAM DB 5. Mut onneksi jarrut eivät ole lukittuneet ajossa.
seppo_taalasmaa
25.04.2016, 02.19
Pitäisikö noita shimanon levyjarruja jotenkin huoltaa ja ilmata säännöllisesti ? Jarrut toimivat ihan ok ( ehkä vähän tahmeaa, kun vertaa uuteen samaan jarruun kauniimman osapuolen pyörässä). Pitäisikö noita jarrunesteitä esim vaihtaa jne?
jame1967
25.04.2016, 07.19
Tuosta jumittavasta männästä , itsellä kun huolsin formula r1:iä , takasatulassa toinen mäntä jumitti .
Liikkuvaan männän sain pysymään lukkopihdeillä paikallaan ja näin sain jumittuneen liikkumaan.
Isä nitro
26.04.2016, 11.58
Annoin juuttuneelle männälle spraypullosta pakkasta ja kompurasta ilmaa, mikä vähän nosti sitä kuopastaan. Ei kuitenkaan riittävästi. Päätin sitten pistää jarrusatulan kasaan ja nesteet sisään. Jälleen juuttunut mäntä nousi vähän, muttei vieläkään riittävästi. Sitten vielä viimeiset ilmat kompurasta ja johan lähti mäntä iloisesti. Nyt on jo uudet männät tiivisteineen sisässä ja näyttäisi toimivan.
Kiitokset kaikille vinkanneille.
Nyt olisi apu tarpeen, ei ole taas pitkään aikaan ahdistanut nää pyörän asennuspähkäilyt kuin nyt.
lyhykäisesti,
-uudet vanteet centerlockilla (bigride 350)
-vanhoista vanteista 6bolt levyt
-kaupasta annetaan seuraavat adapterit:
http://problemsolversbike.com/images/sized/files/prod_grp/BR0381-390x390.png
Ongelma= tuo endcap jossa on kierteet menee käsin vain huulille eli puolikkaan kierroksen verran, ihan kuin kierteen nousu olisi väärä. Onko näitä erinlaisia? Vaatiiko dt swiss omansa?
https://www.universalcycles.com/images//products/large/2929.jpg
Ja toiseksi myyjä antoi ylläolevan jota ei nyt ensi silmäyksellä valmistaja suosittele käyttämään dt swiss CL hubeissa http://problemsolversbike.com/products/center_lock_rotor_adapters
"
The pinch bolt adaptor (BR0380) not recommended for use with DT Swiss, Mavic Crossmax SLR, Shimano XTR WH-965, Shimano XT WH-765, or Shimano Saint Center Lock hubs."
Nämä olivat siis ainoat hyllyssä, siksi erinlaiset.
orc biker
29.04.2016, 18.16
Huomasin hydraulisissa Shimanon levareissa, että takajarrukahva ei palaudu kunnolla. Käytin jarruja irti pyörästä ja putsasin jarrupalat. Se saattoi tulla siinä aikana tai sitten talven aikana, kun en ole tuolla vielä ajanut, mutta luultavasti tuossa operaatiossa. Ihan hyvin muuten toimii. Mikäs tuollaisen vian syynä olikaan? Mäntä tai männät jumissa? Eli putsaus ja öljyäminen? Silikoniöljy ei varmaan vaurioita tiivisteitä.
orc biker
30.04.2016, 20.34
Putsailin ja öljysin männät, mutta ei silti oikein pelitä. Toinen kahva palautuu napsahtaen, mutta tämä ei. Ottaa kuitenkin ihan hyvin, vaikka pieni ilmaamisen tarve tuntuman perusteella on. Auttaisikohan se sitten tuohon palautumiseenkin?
Jos jollain muuten on linkkiä tällaisten jarrujen syvälliseen toimintaperiaatteen selostukseen, niin laittakaa ihmeessä. Pitää varmaan nyt selvittää tämä asia kunnolla itselle. Tällä hetkellä paras selitykseni esim. sille, että miten nuo palat osuvat juuri oikealle kohdalle huomioiden esim. jarrupalojen kulumisen tai bisneskortit välissä niitä keskittäessä, että menee sopivalle etäisyydelle, yms., on taikuus.
Jarrutettaessa pidempään alkaa kuulumaan ikäänkuin pulputus tai vastaava kihnutus. Juuri vaihdoin kesärenkaat ja jarrut tectro hydrauliset levyt. Haarukat ovat läpipultattavaa mallia ja niiden säätö hieman hakusessa ehkä, pyörä ajettu ehkä 100 km, pinnat tiukalla, muutenkaan mitään vikaa löydä. Haibike Greed 9.10
Iglumies
01.05.2016, 21.07
Ne on jarrupalat, kun hankaa levyihin ja siitä kuuluu tuollainen ääni, ihan normaalia.
Orc biker, tuossapa aika hyvä havainnollistus:
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/47/Hydraulic_disc_brake_diagram.gif
Mäntien tiivisteiden hommana on tiivistämisen lisäksi nykäistä palat irti levystä kun kahvasta päästetään. Shimpoissa on joissain se pikku jousi vielä apuna, se tosin lähinnä pitää palat kiinni männissä. Luottokorttitempulla kai koitetaan saada levy niin keskelle että molemmat männät olisi yhtä ulkona, liekkö näissä pikkujarruissa jopa hyödyksi.
Periaatteessa tuolla ei pitäisi olla väliä jos vaan laikka ei koske satulaan.
Itse en käytä, linjaan satulan löysäämällä pultit, puristamalla kahvasta ja sitten kiristämällä pultit.
Tuohon ongelmaasi, eihän ole letku ottanut kipeää? Jos on taittunut ja siksi ahdas kohta jossain, voi kahvasylkän jousella olla kova homma palauttaa kahva nopeasti.
orc biker
01.05.2016, 23.33

Minun pitää sitten huomenna tutkia se letku. Vaihdoin jarrut pyörästä toiseen, niin sen jälkeen tämän huomasin. Tosin onhan se voinut ollut aiemminkin, kun ei sitä kuitenkaan ajossa oikein huomaa. Voi olla, että jätän sen noin toistaiseksi, jos vika ei paikallistu nopeasti.
Niin, siis tuo luottokorttijuttu on siitä jännä, että miten ihmeessä ne palat sillä tajuavat asettua kauemmas? Sitä minä en tiedä. Muuten ei hitusen kieroa levyä (pitäisi varmaan yrittää oikoa taas) saa pyörimään kihnuttamatta, kun tulee tosi lähelle, mutta vähän muovia (en minä ihan luottokortin paksuista kyllä sinne laita) väliin ja puristelua ja sitten palat jäävät kauemmas. Taikuutta!
Tuo kahva pohjaan ja sitten ruuvit kiinni ei ole ikinä toiminut minun jarruillani. Ehkä kerran. Vaikka miten yrittää tasaisesti vuoron perään ruuveja kiristellä, niin pieleen menee. Silmämääräisesti saa kerrasta tai kahdesta, kun etenkin takana on helppo nähdä, miten sitä väliä jää.
Tämän kuvan mukaisista jarruista on mennyt kierteet jarrupalaa pitävästä "pultista", ja meni vielä irrottaessa poikkikin se pultti.
https://dl.dropboxusercontent.com/content_link/D8by9LGgs89MRcNQiLn5NU3uS9dzHJwFJYOoSbmDOyxCrCij3s z47O30Lehow2vw/file
Millähän nimellä tommosta voisi kysellä tai etsiä? Tässä vielä kuva pultista (~12mm halkaisija), jollaista siis olisin etsimässä.
https://dl.dropboxusercontent.com/content_link/Cfj1WVGFclupj1gcTAriQpbyudv5L3L4QUi1AqKADoR4FJHaLD BpZ9LZcz0qyEv0/file
Jarrut ovat tällaiset 4za cirrukset:
http://i.ebayimg.com/00/s/MTExM1g5MTg=/z/x~gAAOSwpDdVPtTN/$_1.JPG
Tietääkö kukaan kotimaista liikettä, josta saisi Shimanon jarruletkua metritavarana?
Uuteen pyöräprojektiini tarvitsen noin 2500mm pitkän jarruletkun.
Kiitos!
Aflakorppi
31.05.2016, 13.46
Tuli asennettua Shimanonin Deore XT-jarrut ja molempien jarrujen jarruletku on noin 15cm liian pitkä. Kuinka paljon olette maksaneet molempien jarruletkun lyhennyksestä ja mahdollisesta ilmaamisesta. Mikä on kohtuuhinta tuollaisesta työstä kivijalkakaupassa?
Katsoin youtubesta miten homma hoidetaan, ja lyhennys näyttää helpolta, mutta jarrujen ilmaaminen monimutkaisemmalta + siihen tarvitsee hankkia erikseen ilmaussetti ja öljyt. Toisaalta jos kerran opettelisi homman vaikka karikoiden kautta, niin ei tarvitsisi jatkossa viedä liikkeeseen. Taasen jos en opettele ilmaamista niin kivijalkakauppias saa hiukan voita leipänsä päälle.
Itse olen muistaakseni 40€ parilta maksanut kun olen Shimanoista letkuja käynyt lyhennyttämässä. Ei kuulosta omaan korvaan pahalta.
orc biker
31.05.2016, 16.03
Katsoin youtubesta miten homma hoidetaan, ja lyhennys näyttää helpolta, mutta jarrujen ilmaaminen monimutkaisemmalta + siihen tarvitsee hankkia erikseen ilmaussetti ja öljyt. Toisaalta jos kerran opettelisi homman vaikka karikoiden kautta, niin ei tarvitsisi jatkossa viedä liikkeeseen. Taasen jos en opettele ilmaamista niin kivijalkakauppias saa hiukan voita leipänsä päälle.
Minä lyhensin vasta nuo. Ilmaaminen oli helppoa, kun riitti tehdä se vain kahvan puolelta. Eli ei tarvitse leikkiä ruiskun kanssa, vaan sellainen parin euron Shimanon kahvaan kierrettävä kuppi siihen kiinni vähäisellä määrällä öljyä varustettuna ja sitten vain johdon naputtelua, kunnes ei tule enää ilmakuplia. Onhan se on ihan hyödyllistä osata, niin ei tarvitse viedä liikkeeseen pyörää mahdollisesti moneksi päiväksi, että saa jarrut kuntoon.
Aflakorppi
31.05.2016, 16.50
Ilmeisesti kupilla tarkoitat tätä osaa https://www.bike-components.de/en/Shimano/Bleed-Kit-for-Shimano-BL-M985-M785-M675-M640-p28447/
Ilmaussetti Shimanon jarruihin maksaa hiukan vajaa 24 euroa ja mukana tulee tuo "kuppi" sekä 50ml jarrunestettä https://www.bike-components.de/en/Shimano/Entlueftungskit-TL-BT03S-50-ml-Mineraloel-p50136/
Pitäisikö lisäksi ostaa litran kannu jarrunestettä? Minulla ei ole mitään käsitystä kuinka paljon jarrunestettä menee kokonaisuudessaan takajarruun, jonka jarruletku on luokkaa 150cm lyhennettynä jos kuvitellaan että jarrunestettä ei ole laisinkaan jarruissa. Puhutaanko desistä, vai suuremmasta määrästä. Mikä mahtaa olla jarruletkun sisähalkaisija, luulen että että max 2mm. Pitääkö tässä kaivaa MAOL-taulukot esiin ja laskea jarruletkujen tilavuus.
Pahoittelut typeristä kysymyksistä, mutta jostain se aloitettava kun tekee ensimmäistä kertaa jarruremppaa. Jarruremppa, iskareiden huolto ja vanteiden rihtaus lienee ainoat asiat fillarissa mitä en ole koskaan tehnyt.
Minä lyhensin vasta nuo. Ilmaaminen oli helppoa, kun riitti tehdä se vain kahvan puolelta. Eli ei tarvitse leikkiä ruiskun kanssa, vaan sellainen parin euron Shimanon kahvaan kierrettävä kuppi siihen kiinni vähäisellä määrällä öljyä varustettuna ja sitten vain johdon naputtelua, kunnes ei tule enää ilmakuplia. Onhan se on ihan hyödyllistä osata, niin ei tarvitse viedä liikkeeseen pyörää mahdollisesti moneksi päiväksi, että saa jarrut kuntoon.
Jos mennään tuolla 2 mm letkun sisähalkaisijalla (en minäkään tiedä mitä se oikeasti on) niin poikkileikkaus on noin 3,15 neliömilliä mikä tarkoittaa että 1500 mm letkuun menee vähän reilu 4700 kuutiomilliä tavaraa. Kuutiosentissä on tuhat kuutiomilliä ja kuutiosentti on yhtä kuin millilitra eli sinne menee 4,7 ml - sellainen teelusikallinen nestettä. Et tarvitse litran pänikkää ellet pahasti läträä. :p
Ja tämä ihan hyvässä hengessä kirjoitettuna vastauksena, rupesi vaan itseäkin kiinnostamaan.
Aflakorppi
31.05.2016, 17.04
Haha, kiitos. Olin itse liian laiska laskemaan ja nolasin itseni täydellä :) En muokkaa viestiäni, ei sitä aina vaan voi onnistua, se on fifty-sixty!
Eli eiköhän tuo 50millilitran litku riitä näin ens alkuun ellen halua kylpeä öljyssä.
Jos mennään tuolla 2 mm letkun sisähalkaisijalla (en minäkään tiedä mitä se oikeasti on) niin poikkileikkaus on noin 3,15 neliömilliä mikä tarkoittaa että 1500 mm letkuun menee vähän reilu 4700 kuutiomilliä tavaraa. Kuutiosentissä on tuhat kuutiomilliä ja kuutiosentti on yhtä kuin millilitra eli sinne menee 4,7 ml - sellainen teelusikallinen nestettä. Et tarvitse litran pänikkää ellet pahasti läträä. :p
Ja tämä ihan hyvässä hengessä kirjoitettuna vastauksena, rupesi vaan itseäkin kiinnostamaan.
orc biker
31.05.2016, 17.43
Tuossa lyhentämisessähän ei kulu öljyä oikeastaan ollenkaan, koska kuppiin kaadetun öljyn voi kaataa takaisin kanisteriin, koska eihän se ole mennyt uusissa jarruissa miksikään. Minä ostaisin kerralla litran pönikän, koska toisin kuin DOT-nesteen, niin ei kai tuon pitäisi mennä pahaksi. Se ei kuitenkaan paljon enempää maksa kuin pienet koot ja riittää varmasti vuosiksi yllättäviinkin jarruremontteihin.
Joo, tuo kuppi. Jos haluaa askarrella, niin ostaa apteekista ruiskun ja siihen hommaa jostain sopivan letkun, niin säästää sen parisen kymppiä. Tosin sitä ei siis tarvita tuossa lyhentämisessä, jos kaikki menee suunnitelman mukaan. Minä ostin joskus suoraan tuon kitin, mutta se oli silloin kohtuullisemman hintainen n. 15 € tai liekö allekin. Toki tuossa on tuo neste jo mukana, mutta minä ostin tämän: https://www.bike-components.de/en/Shimano/Mineral-Oil-p21348/ Vaikka öljy loppuisi maailmasta, niin minulla on tuota aika moneksi vuodeksi aika moneen pyörään.
Arttuwer
01.06.2016, 20.52
Mulla löytyy läskistä Sramin Guide R jarrut ja ne toimii ihan ok:sti, mutta tehoa saisi olla vähän lisää. Kannattaako päivittää ne esim Sramin Guide RSC:en tai Shimpan XTR.iin, vai isompaa levyä?
Viimeksi lyhensin XT M8000 takajarrun letkun täysin ilmaamatta, ks. http://www.epicbleedsolutions.com/blog/shorten-shimano-hoses-without-bleeding/
Toki kannattaa huomioida, että jos jotain tulee tyrittyä, niin sitten voi tulla tarve ilmaamiselle/niille kaluille.
Two-Shoes
02.06.2016, 12.32
Tuossa lyhentämisessähän ei kulu öljyä oikeastaan ollenkaan, koska kuppiin kaadetun öljyn voi kaataa takaisin kanisteriin, koska eihän se ole mennyt uusissa jarruissa miksikään. Minä ostaisin kerralla litran pönikän, koska toisin kuin DOT-nesteen, niin ei kai tuon pitäisi mennä pahaksi. Se ei kuitenkaan paljon enempää maksa kuin pienet koot ja riittää varmasti vuosiksi yllättäviinkin jarruremontteihin.
Joo, tuo kuppi. Jos haluaa askarrella, niin ostaa apteekista ruiskun ja siihen hommaa jostain sopivan letkun, niin säästää sen parisen kymppiä. Tosin sitä ei siis tarvita tuossa lyhentämisessä, jos kaikki menee suunnitelman mukaan. Minä ostin joskus suoraan tuon kitin, mutta se oli silloin kohtuullisemman hintainen n. 15 € tai liekö allekin. Toki tuossa on tuo neste jo mukana, mutta minä ostin tämän: https://www.bike-components.de/en/Shimano/Mineral-Oil-p21348/ Vaikka öljy loppuisi maailmasta, niin minulla on tuota aika moneksi vuodeksi aika moneen pyörään.
En tiedä säästääkö siinä askartelussa paljon mitään kun toi shimanon ilmauskuppi maksaa varmaan suomi kaupoissakin alle kympin ja lisäksi joku pieni pätkä letkua ja vaikka tyhjä limupullo mihin öljyt letkusta valuu..
http://www.chainreactioncycles.com/mobile/fi/en/shimano-bleed-kit-m575/rp-prod34710
orc biker
02.06.2016, 14.45

Tarkoitin sitä ruiskun ja letkun hankkimista itse. Voihan sen toki korvata jollain pullollakin. Tuo kuppi maksaa vain pari euroa, mutta ruisku ja letku tuovat siihen reilusti yli kympin lisän tuossa Shimanon paketissa, mikä on aika hävytöntä kiskontaa, kun ruiskun arvo on 50 snt ja letkun pätkän sama. Siinä on laskettu sen varaan, että ei monen kannata lähteä aikaa tuhlaamaan moisten etsimisen takia, vaan ihmiset mieluummin latovat rahat tiskiin.
Two-Shoes
02.06.2016, 14.53
Tarkoitin sitä ruiskun ja letkun hankkimista itse. Voihan sen toki korvata jollain pullollakin. Tuo kuppi maksaa vain pari euroa, mutta ruisku ja letku tuovat siihen reilusti yli kympin lisän, mikä on aika hävytöntä kiskontaa, kun ruiskun arvo on 50 snt ja letkun pätkän sama. Siinä on laskettu sen varaan, että ei monen kannata lähteä aikaa tuhlaamaan moisten etsimisen takia, vaan ihmiset mieluummin latovat rahat tiskiin.
No joo, totta. Tosin 9 kertaa kymmenestä ne jarrut saa ilmattua ihan täydellisiksi täysin ilman ruiskua kun antaa öljyn valua kupista alas systeemin läpi.. Ja usein jos on vaan vähän ilmaa tai pieni vajaus öljyssä niin riittää että pistää kuppiin öljyä ja pumppailee kahvaa ilman että avaa sitä ilmaus ruuvia alhaalta ollenkaan
Aflakorppi
03.06.2016, 14.37
Tuli sitten tartuttua tuumasta toiseen ja lyhennettyä takajarrun jarruletkua 17cm. Olisi voinut vielä nipistää ehkä viitisen senttimetriä, mutta jos jarrut joskus siirtyvät seuraavaan pyörään niin ainakaan kaapeli ole liian lyhyt. 45 minsaa meni neljällä tupakkatauolla ja yhden oluenkin kerkesin kiskaisemaan. Ammattilainen olisi hoitanut homman varmaan alle 10 minuutissa. Testiajelu tehty ja ei tarvetta jarrujen ilmaamiseen.
Näillä ohjeilla mentiin ja hyvin sujui. Jos joku on epäileväinen kykyjensä suhteen, voin sanoa että helppo homma jos noudattaa ohjeita.
http://www.epicbleedsolutions.com/blog/shorten-shimano-hoses-without-bleeding/
orc biker
03.06.2016, 17.05
Minulla meni eniten aikaa siihen, kun mallailin sitä täydellistä johdon pituutta: "Täytyy saada kerralla täydellisen oikein!" Minulla menee usein pyörähuolloissa aikaa ihan älyttömästi, kun jään nysväämään, mutta kai minä jollain tasolla sitten pidän siitä. Varmasti saisin nuo rivakasti runtattuakin kasaan, mutta nimenomaan oman pyörän kanssa menee joskus tuntikausia pieniinkin hommiin. Jonkun toisen pyörän laittaa hetkessä, kun siitä puuttuu sellainen rakkaus ja pysähtyminen välillä pelkästään silittelemään omaa kultaa.
Shimanon levyt (160mm). Taannoisen "yli-tangon" kuperkeikan jälkeen on käynyt mielessä, saisikos tuosta etujarrusta purevuutta mitenkään hallitusti veks? Jotenkin jäi kalvamaan tuo "liskoaivojen" ajatusta nopeampi reaktio ja jarrun lukitseminen. Kun ei viittis tuota levyä alkaa öljyämäänkään :D Toki tuota etujarrua tehokkaassa jarrutuksessa tarvitaan, mutta jos tuosta saisi vähän sitä pahinta terää veks. Toisessa rattaassa on Tektron Geminit ja ovat varmaan sen verran huonommat, ettei noiden kanssa ole samaa "äkkiväärää" purevuutta. Nyt olen alkanut ajaa vasemman räpylän sormet veks kahvalta, niin ehkä ei niin herkästi hanska kouristu pikatilanteessa. Kaikkea se itsensä kolhiminen teettää.
Ehkä siihen löytyisi kovemmat palat, tai tutki, voiko kahvan vipusuhdetta säätää, jolloin liike lyhenee ja teho vähenee. Mutta parempi olisi, jos treenaat kovia jarrutuksia niin opit jarruttamaan tilanteen mukaan maksimivoimalla etkä asfaltilla enää takajarrua tartte.
nih..

Joo. Noita paloja varmaan löytynee kovempinakin. Toi treenaaminen puolestaan ei sekään tietty ole turhaa (ja on sitä jonkin verran tehtykin). Hommasta tekee hieman haastavampaa se, että kun tulee ajettua myös paljon moottoripyörällä, niin siinä logiikka on hyvin erilainen. Voi (ja pitääkin) "runtata" ihan kunnolla, jotta vehkeen saa seis. On hieman erilaiset kamppeet, jotka vaativat ihan erilaiset otteet. Sitten kun nuo lihasmuistilla toimivat liskoaivot hyppäävät kehään, niin vahingon riski kasvaa... Mutta reenataan, reenataan...
Onko kukaan törmännyt vastaavaan, että Shimanon jarrusatuloista menee satulan kiinnityskorvakkeet poikki jarrutuksessa. Itselläni meni kummatkin korvakkeet edestä samaan aikaan poikki kun pihassa fillarilla kikkailin. Tuo XT.n jarru oli maks kuukausen vanha.
Sent from my ONE A2003 using Tapatalk
En ikinä. Kuulostaa niin hurjalta että kiinnostaisi nähdä kuva tuhoalueelta.
Tuossa alla olevassa linkissä on kuva satulasta ja kiinnikkeistä. Eipä tullut otettua parempia kuvia. Alkoi sen verran ottaa päähän.
https://onedrive.live.com/redir?resid=55C89B70A3438C7D!1107&authkey=!ADuaTF7Bd0R-Y34&v=3&ithint=photo%2cjpg
https://onedrive.live.com/redir?resid=55C89B70A3438C7D!1108&authkey=!AMulYQDphs0ejCM&v=3&ithint=photo%2cjpg
Joku keittiömetallurgi osaa varmaan sanoa näkyykö noissa murtumapinnoissa mitään epäilyttävää? Todella erikoista että Shimanon palikoilla käy noin. Tämähän voi olla tuhansien jarrusatuloiden takaisinvedon ennakkotapaus.
Iglumies
05.06.2016, 17.49
Onhan adapteri ollut oikeanlainen ja oikein päin, ettei satulaa paikalleen kiristäessä ole murtanut korvakkeita?
Muuten aika mystinen tapaus.
Adapteri on vielä Shimanon oma ja suunta ainakin oikea jos luottaa merkeintöihin :) tosiaan tuo on vielä 2 pyörässä kiinni jolla ei ole ajettu metsässä olenkaan tuolla jarrulla.
Aflakorppi
05.06.2016, 18.54
Mitä jos jos jarrusatulan mutterit ovat olleet hyvin löysällä tai päässeet löystymään, jolloin jarrutuksesta aiheutuva voima on murtanut jarrusatulan. Ei kai tuossa voi olla kovin montaa muuta selitystä aiemmin mainittujen lisäksi. En toki epäile että käyttäjä Sambe olisi tehnyt niin.

Ainakin kun satulan osia irroittelin niin pultit olivat kunnolla kiinni. Kaikkihan on mahdollista kyllä. nm. Kun tavarat ei vain kestä :D. No onneksi SRAM.n jarrut on vielä kestäneet kunnon metsärymistelyä ongelmitta "Koputtaa puuta"
Meikäläisen korotuspalassa up-nuoli on alaspäin.
Lähetetty minun SM-A500FU laitteesta Tapatalkilla
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20160605/974d3c3401c7a670965181fbd3ffa791.jpg
Lähetetty minun SM-A500FU laitteesta Tapatalkilla
Ainakin mitä Shimanon ohje sanoo niin adapteri oli juuri noin kuten kuvassa on
https://onedrive.live.com/redir?resid=55C89B70A3438C7D!1113&authkey=!AIzF4j94qbJirD4&v=3&ithint=photo%2cpng
Esabbi tuo sinun kuva taitaa olla takajarrusta. Itselläni on samalla tavalla takajarru
Ongelma syy aika varmasti paikallistettu. 180mm adapteri on ottanut sen verran itseensä että on vääntynyt jonka johdosta varmaan väänsi satulan rikki. Eli muistetaan tarkistaa adapteritkin aina välillä. Onneksi tämä rikkoutuminen tapahtui pihassa eikä missään metsäpolulla.
Duden jarrut(Shimano Deore) pitää aivan mieletöntä mekkalaa. Ihan kuin laivan sumutorvea tööttäisi. Alkoi tuossa keväällä. Putsailin levyjä kliinerillä. Ei auttanut. Sen jälkeen hioin palojen pintoja, kun näyttivät vähän kiillottuneilta. Sekään ei auttanut.
Lopulta löin uudet palat paikalle ja ongelma hävisi, mutta vain muutaman lenkin ajaksi ja taas sama mökä. Vuotaakohan sieltä nesteet jotenkin levylle vai mikähän vaivaa? Jarrut sinäänsä toimii ihan ok eli sen takia ei haittaa, mutta kyllähän tuo poluilla jo vähän ulkopuolisia häiritsee.

Itellä hävisi Deoren vinkunat, kun viime talvena päästi kovilla pakkasilla nesteitä paloille, uunittamalla jarrupalat 200 C 20 min. Ei ole vinkunut edes sateella. En ole levyjä puhdistanut mitenkään ikinä, ainoastaan pari kertaa uunittanut paloja.

Mitenkäs tuo prosessi toimii ? Mikäs tuossa on vaikutusmekanismi ?
Mahdollinen öljy tai muu neste palaa pois.
Mitan uuni nyt toimii , miten prosessin pitäisi toimia??
esasuuronen
29.08.2016, 22.03
Enemmän moottoripyörää ajaneena ihmettelen jarrukahvojen järjestyksen logiikkaa.
Moottoripyörässä selvä juttu että kaasukahvaa pois käännettäessä löytyy etujarru.
Mutta miksi polkupyörissä asia on päinvastoin?
Muutaman sähköpolkupyörän ostaneena ja rakentaneena olenkin muuttanut kahvat vastaamaan moottoripyörän järjestystä.
Nyt kaipaankin fanaattisten polkupyöräharrastajien kommentteja.
Iglumies
29.08.2016, 22.28
Kyllä ne kahvat saa itselleen laittaa vaikka peukaloilla käytettäviksi.
Suurin syy on varmaan tottumus, kun alusta lähtien on etujarru ollut vasemalla, niin paha sitä on enää mennä vaihtamaan.
orc biker
30.08.2016, 03.39
Minulle vasen on etukäsi, on kyse sitten mailapeleistä tai nyrkkeilystä. On siten loogista, että etujarru on vasemmalla.
Minulle vasen on etukäsi, on kyse sitten mailapeleistä tai nyrkkeilystä. On siten loogista, että etujarru on vasemmalla.
Avaatko tuota logiikkaa vähän? Olen itse samoin vasemmalla etukätinen ja muutenkin kätisyydessä vahvasti toispuoleinen (vaikka ehkä jotkut hienomotoriikkaa vaativat asiat tulee tehtyä vähän epäloogisesti sekaisin), mutten koe tuon kätisyyden vaikuttavan pyöräilyssä mitenkään. Maastomaratonkisoissa tuli joskus huomattua, että toinen käsi väsyy loppua kohden säännöllisesti aina ensin. En tiedä johtuiko jarruttamisen, ohjaamisen vai ihan pelkän kiinni pitämisen painottumisesta toiselle puolelle.
Hetken aikaa maantiepyörän jarrujen kätisyys oli päinvastoin edellisen omistajan jäljiltä. En kokenut sitä millään muotoa motorisesti hankalammaksi, lähinnä tottumus oli se jonka takia piti keskittyä vähän enemmän.
Mistäköhän johtunee, että mulla maantiepyörän takajarrupalat kuluvat nopeampaa kuin etuset? Onko oikea käsi riskempi vai takavanne paskaisempi vai mikähän siihen vaikuttaa? Kumminkin etusella voi jarruttaa paljon suuremmalla teholla kuin takasella.
teräsrunko
30.08.2016, 09.45
Mistäköhän johtunee, että mulla maantiepyörän takajarrupalat kuluvat nopeampaa kuin etuset? Onko oikea käsi riskempi vai takavanne paskaisempi vai mikähän siihen vaikuttaa? Kumminkin etusella voi jarruttaa paljon suuremmalla teholla kuin takasella.
Voisiko tuo etujarrun suurempi teho olla itse asiassa syy tähän? Takajarrun tehothan ovat tunnetusti huonot, mutta sikäli kun sitä käytetään, sillä hiotaan vannetta sitten oikein kunnolla. Etujarrulla stopataan vaan tehokkaasti eikä kulumista tapahdu yhtä paljon? Pitääkin mennä tarkistamaan oma pyörä, siinä on samaan aikaan vaihdetut jarrupalat ja sama vannemalli...
Edit: kyllä oli sama tilanne Cross-Checkissä, takajarrupalat olivat merkittävästi enemmän kuluneet.
Takajarrulla hidastetaan, etujarrulla pysäytetään. Siksi takajarrulla laahataan enempi.
orc biker
30.08.2016, 13.17
Avaatko tuota logiikkaa vähän?
Olen valmiusasennossa vasen jalka ja vasen käsi edessä ja siten rinta kiertyneenä oikealle. Vähän hankala kuvailla, mutta vasen on edessä ja oikea takana, joten se kääntyy luontevasti pyörän kanssa samaksi. Tavallaan miellän olevani enemmän noin perin, vaikka olisinkin tietysti suorassa. En minä oikein osaa sitä paremmin kuvailla, kun se on vain tunne siitä, miten hahmottaa itsensä. Kun pyörä on samoin perin, niin se tuntuu loogiselta. Varmaan voisi totutella toisinkin perin oleviin jarruihin, mutta lähtökohtaisesti tämä vaikuttaisi minulle luontevammalta näin.
Shimano BR-M355 hydr.levyjarrut. Ajettu n. 250km. Takajarrun kahva tuntuu turhan löysältä. Ei ota kuitenkaan tankoon kiinni. Voiko tuota tatsia säätää jotenkin, vai onko se heti ilmaushommia? Auttaako se jarrupalojen keskittäminen tähän? Ulompi pala tuntuu olevan vähän liikkumattomampi ja lähempänä levyä. Menikö se niin, että satulan ruuvit auki, kahva pohjaan ja ruuveja kiinni?
E. Kahvaa pystyikin säätämään etäämmälle. Saavat ensihuollossa sitten kattoo tarkemmin palojen toiminnan.
...Auttaako se jarrupalojen keskittäminen tähän? ... Menikö se niin, että satulan ruuvit auki, kahva pohjaan ja ruuveja kiinni?
Tuo on jarrusatulan keskittämistä, ei jarrupalojen. Ei auta siihen vaivaan, etteivät jarrupalat liiku symmetrisesti.
"Enemmän moottoripyörää ajaneena ihmettelen jarrukahvojen järjestyksen logiikkaa.
Moottoripyörässä selvä juttu että kaasukahvaa pois käännettäessä löytyy etujarru.
Mutta miksi polkupyörissä asia on päinvastoin?"
Eiköhän kyse ole lopulta vain siitä että asiat on totuttu tekemään tietyllä tavalla. Mutta jos jotain logiikkaa hakee niin oikealla kädellä on sekä takajarru että takavaihtajan vivut ja vasemmalla taas sekä etujarru että etuvaihtajan vivut (jos sellaiset pyörässä on).
Shimano BR-M355 hydr.levyjarrut. Ajettu n. 250km. Takajarrun kahva tuntuu turhan löysältä. Ei ota kuitenkaan tankoon kiinni. Voiko tuota tatsia säätää jotenkin, vai onko se heti ilmaushommia? Auttaako se jarrupalojen keskittäminen tähän? Ulompi pala tuntuu olevan vähän liikkumattomampi ja lähempänä levyä. Menikö se niin, että satulan ruuvit auki, kahva pohjaan ja ruuveja kiinni?
E. Kahvaa pystyikin säätämään etäämmälle. Saavat ensihuollossa sitten kattoo tarkemmin palojen toiminnan.
Onko jollain pitkän aikaväin käyttökokemuksia tuosta Shimanon BR-M355 jarrusetistä? Eroaako toiminnaltaan jotenkin merkittävästi vaikka uuden sukupolven deoresta tai SLX:stä?
Mulla edessä br-m486 ja toimii kuin unelma, makso ebayssa 18e posteineen uutena. Takana bl-m535 mutta niistä ei vielä kovin pitkälle kokemusta mutta vaikuttas hyviltä myös, 30e ebaysta posteineen. Rcz bikeshopissa on myös vähä vanhempia ja joskus uudempiaki jarruja iha pilkka hintaa, deoree kympillä parilla ja xt/slx muutamalla kympillä. Uudempia vissiin vähän helpompi ilmailla, mutta ei noita vanhempiakaa ohjeiden mukaa paha ole, eikä tarvi niin paljo välineitä siihen.
Ovatko nuo kaikki shimanon jarrujen hydrauliset letkut samanlaisia? Poislukien SLX/ XT XTR SAINT jarrut joissa jarrusatulan liitoskohta on toteutettu lenkkimaisella kanavalla.
Mutta siis ovatko esim deoren ja altuksen jarruletkut yhteneviä, molemmissa näyttää olevan molemmissa päissä sama kiristysmutteri. Mietin jos vaikean rungon läpiviennin voisi välttää käyttämällä samaa jarruletkua ja vaihtamalla kahvan sekä jarrusatulan.
Koitin etsiä tarkempaa topicia tai neuvoa, mutta kun en oikein keksinyt järkeviä hakusanoja, niin päädyin tänne.
Muuton yhteydessä pyörästä oli eturengas irti, että se mahtui autoon. Ilmeisesti autossa ollessaan jarrukahva oli painunut pohjaan ja nyt jarrutyynyt (?) ovat painuneet yhteen ja rengas ei mahdu paikoilleen. En kerinnyt eilen tutustumaan ongelmaan sen enempää, mutta onko aiheeseen joku nopea ja helppo ratkaisu?
YouTubesta löytyisi varmasti video aiheesta, mutta pikaisella vilkaisulla ei onnistanut.
Jos ei ole nestettä vuotanut mäntien välistä,nou hätä.Saatko palat irti ?Jos saat,ota ne irti ja sit ruuvimeisselil tms. painat männät takaisin sisään ja laitat palat takaisin paikoilleen.Jos paloja ei saa irti,on varovasti yritettävä,ensin jollain ohuemmalla,välineellä vivuta paloja/mäntiä sisään.
Ensi kerralla muistat sit vaik paperista/pahvista taitella sinne palojen väliin "levyn" kuljetuksen ajaksi...
Ilmeisesti kyse on hydraulisista levareista? Ota "jarrutyynyt" eli jarrupalat pois: sokka ja ruuvi pois ja nostat palat veke. Paina mäntiä sisään muovisella rengasraudalla, laita palat takaisin ja kiekko paikalleen. Tämän takia kuljetuksessa laitetaan vaikka pahvinpala sinne palojen väliin.
Mankelist
28.10.2016, 10.47
Mulla on takajarruna br-m485, jonka ilmaus ei enää jostain syystä onnistu. Osaan kyllä ilmata. Mikähän vois olla vikana? Nestevuotoja ulospäin ei näy. Jos hommais uusia osia, niin miten tuo sopivuusasia, mistä näen mikä nykyjarru sopii tuon kanssa päittäin.
Cantileverit rahisee metallisesti, joskus enemmän joskus vähemmän. Meteli alkoi kun kerran tyhmyyttäni ajoin toisen jarrupalan metallille, vanne on tarkastettu ja ehjäksi todettu. Jarrukumit olen vaihtanut kertaalleen, mutta ilmeisesti en saanut vannetta tarpeeksi puhtaaksi koska ääni jatkuu. Saisiko täältä listan tarvikkeista ja ohjeet vanteenpuhdistukseen? Vai olisiko tässä vihdoin se välttämätön syy vaihtaa levyjarrulliseen pyörään :rolleyes:

Ei ole syytä vaihtaa levyjarrulliseen. Saat moninkertaiset vaivat ilman hyötyjä. Oikein säädetyt ja kunnon cantit heittävät sinut tarpeen tullen tangon yli yhtä hyvin kuin levyjarrut.
Sinulla on todennäköisesti kivensiruja jarrukumeissa. Poista ne ja loppuu rahina.
Munki mielestä mun cantit oli jäätävän hyvät kunnes laitoin hydraulilevyt :D Aluks laitoik vaan eteen ja pian tuntu et sil takajarrul tehny enää mitää.
Ei ole syytä vaihtaa levyjarrulliseen. Saat moninkertaiset vaivat ilman hyötyjä. Oikein säädetyt ja kunnon cantit heittävät sinut tarpeen tullen tangon yli yhtä hyvin kuin levyjarrut.
Sinulla on todennäköisesti kivensiruja jarrukumeissa. Poista ne ja loppuu rahina.
Hm. Nastarengaskauden alettua vaihdoin toiset kiekot alle ja rahina loppui. Syyttäisin siis vannetta, mutta millä tuon saa puhtaaksi? Teräsvilla+pesu tuli kokeiltua aiemmin mutta sillä ei ollut toivottua vaikutusta :eek:
Onks nää nastakumien vanteet saman levyiset ku ne toiset ? Jos ei,sääditkö jarrupalat ,vai jäikö ne nyt "kantilleen" ja ääni hävisi siitä johtuen ?
Ei ole syytä vaihtaa levyjarrulliseen. Saat moninkertaiset vaivat ilman hyötyjä. Oikein säädetyt ja kunnon cantit heittävät sinut tarpeen tullen tangon yli yhtä hyvin kuin levyjarrut.
Sinulla on todennäköisesti kivensiruja jarrukumeissa. Poista ne ja loppuu rahina.
Tässä puhuu taas todennäköisesti kaveri ketä ei omista yhtään hydraulisilla levyillä varustettua harrastepyörää. Kyllä se ero on ainakin itsellä ollu cycloissa kuin yöllä ja päivällä. Ei tulisi enää mieleenkään osta pyörää ilman hydraulisia levyjä (pois luettuna kesän kauniiden kelejen maantiepyörä, jolla ajettaisiin vain kesällä naastiskelulenkkejä.)
Omasta mielestä levyjarrut on tunnokkaammat ja aina samanlaiset. En ostais enää vannejarrullista.
Tässä puhuu taas todennäköisesti kaveri ketä ei omista yhtään hydraulisilla levyillä varustettua harrastepyörää. Kyllä se ero on ainakin itsellä ollu cycloissa kuin yöllä ja päivällä. Ei tulisi enää mieleenkään osta pyörää ilman hydraulisia levyjä (pois luettuna kesän kauniiden kelejen maantiepyörä, jolla ajettaisiin vain kesällä naastiskelulenkkejä.)
Juu, ei ole levareita, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö tietäisi jotain niistä. Se on kuitenkin varmaa, että peruskäyttäjillä on niistä erillaista harmia jarrutustehosta huolimatta. Rahinaa, rohinaa ja ulinaa tuntuu olevan jatkuvasti monilla, eikä osata itse korjata niitä. Fiilistelymielessä niitä voi ostella jos haluaa, kuten peilit pyörään. Vauhtia ne eivät kuitenkaan tuo lisää. Pyöräilijän ongelma on yleensä kovemman vauhdin saaminen, kuin sen rajoittaminen.
Tärkeintä on kuitenkin on se, että on jarrut joista tykkää, vaikka levyjarrutkin. Se ei ole minulta pois. Vastasin ylempänä vain kysymykseen, että olisiko rahina syy vihdoinkin vaihtaa levyjarruihin. Se ei mielestäni ole hyvä syy, koska rahinan saa pois vanteista, ellei ne ole tärveltyneet kunnottomiksi. Miksi vaihtaa rahina toiseen rahinaan tai ulinaan esim. märällä kelillä.
Enemmän canteissa saa säätää että ne ei ulise/hinkkaa ja silti vielä jarruttais. Nestelevareille en ole vielä mitään tehnyt kovaa ajoa vaan.
Cantit eivät ulise koskaan, jos jarrukumien "aurauskulma" on säädetty oikein.
Username.
04.11.2016, 20.42
Mitkä on parhaat palat BB7:hin?
Cantit eivät ulise koskaan, jos jarrukumien "aurauskulma" on säädetty oikein.
Kovasti jarrutellessa ne kuluu ja pitänee siis säätää uudestaan. Levyt joskus märkänä parkaisee. Mutta se on pieni murhe siitä, ettei niille mitään tartte yleensä tehdäkkään..
nih..
Cantit eivät ulise koskaan, jos jarrukumien "aurauskulma" on säädetty oikein.
Näsäviisas saattaisi vastata tuohon, että levyjarrut eivät ulise koskaan, jos ne on säädetty oikein.
Vähän epäilen ettei foorumin viralliseen totuuteen tulla kollektiivisesti hyväksymään cantien (on muuten erikoinen keksintö jos ei ole parempaa suomalaista nimikettä) erinomaisuutta, joten saattaa olla järkevää pitää se nautinto itsellään.

No, eiköhän tänne mahduta kaikki erilaisten jarrujen omistajat. Toiset tykkää levyistä ja toiset canteista. Hieman hämäsi tuo viimeinen lauseesi, jossa pidit parempana, että canteista pitävät pitävät nautinnon itsellään, mutta levarit saa nautiskella yleisesti jarruistaan. "Virallisilla totuuksilla" on tapana sulkea muut mielipiteet ulos, koska ne ovat vääriä.
Olen vain esittänyt oman mielipiteeni jarruista ja kömpelösti niitä perustellut. Olen kuitenkin todennut aiemmin, että muut mielipiteet eivät ole pois minulta.
Jos minulla ei olisi muuta mahdollisuutta, niin totta kai käyttäisin levyjarruja. On se vaan niin hauskaa pyöräily, että ajaisin millä jarruilla tahansa.
Eikö nuo peilit ja jarrut ole kuitenkin ihan turvallisuutta kuin fiilistelyä varten :D? Tai ainakin ite ajattelen niin. Onhan se kiva nähdä edes osa siitä mitä takana tapahtuu, lisää turvallisuutta. Kuin myös tietää että pyörän saa pysäytettyä tarvittaessa, koska ite en ainakaan aja pelkästään suljetulla radalla jossa ei ole muuta liikennettä.
Itellä on toisessa pyörässä levyjarru edessä ja takana vannejarru ja voin sanoa että takajarru on jäänyt kokonaan käyttämättä. Jos vaan voisin, vaihtaisin tilalle levyjarrun mutta kun ei ole kiinnikkeitä ja alumiinihaarukka. Läheltä seuranneena olen saanut todeta millasia vahinkoja voi vannejarruilla tulla kun unohtaa vaihtaa palat ajoissa. Vanne on pilalla sen jälkeen. Levyjarrua taas en ole saanut tuhottua eikä se kovin äkkiä edes käy. Jos levy menee pilalle, sen voi vaihtaa eikä tarvitse uusia vannetta. Mulle levyjarru tarkoittaa kestävyyttä, varmuutta, helppoutta. Kyllä teknisiä ongelmiakin tietty voi olla, mutta en silti vaihtaisi enää takas vannejarruihin.
Cantit oli ainaki mun nuoruudessa suomeksi ihan vain v-jarrut. Kyllähän hyvillä canteillakin toki pärjää ja aluksi vastustin itsekin muutosta kunnes keulan vaihdon takia oli pakko vaihtaa levarit.
V-jarrut ja cantilever-jarrut ovat eri asia. Kädensijasta tuleva vaijeri kulkee V-jarruissa toisen varren(vivun) kautta toiseen noin vaakasuorassa. Cantilever-jarruissa kädensijasta tuleva vaijeri vetää varsien keskeltä ylöspäin yhdysvaijeria (vaijeri voi myös jatkua toiselle puolelle, mutta periaate on tuo).
http://www.fillarikellari.fi/varaosat/jarrut/jarrut
(Asian hämmentämiseksi ainakin XXL:n joissain maantiepyörissä on mainosmateriaalin mukaan "cantilever"-jarrut. Ei ole.)
Noh, mutta kiinnitystapit ja jarrutustapa on sama. Sanotaan sitten yleisesti vannejarru. Itelle siis oli v-tyyliset. Mutta kiinnityspaikoista puhuttaessa ne on cantit.
Onks nää nastakumien vanteet saman levyiset ku ne toiset ? Jos ei,sääditkö jarrupalat ,vai jäikö ne nyt "kantilleen" ja ääni hävisi siitä johtuen ?
Nastavanteet ovat hieman kapeammat. Ääni tulikin pian takaisin, varmaan palojen kuluttua sopivan mallisiksi.
Harrastukseen käytettävissä oleva aika on niin kortilla, että sen haluaisi käyttää satulassa istuen. Unelma säätövapaasta CC-pyörästä elää.
No,tuohan on,toisaalta,positiivinen juttu.Nyt tiedät missä vikaa ei ollut,siispä ne jarrupalat lähempään tarkasteluun tai sitten vaihtoon samoin tein.
Mitkä on parhaat palat BB7:hin?
En tiedä ovatko parhaat mutta olen tykästynyt noihin EBC:n paloihin, sintrattuja paloja tulee käytettyä. Ei ainakaan täällä pidä kamalaa meteliä edes märkänä ja kestokyky on tähän asti kokeilemistani paras.
Jos ei ole nestettä vuotanut mäntien välistä,nou hätä.Saatko palat irti ?Jos saat,ota ne irti ja sit ruuvimeisselil tms. painat männät takaisin sisään ja laitat palat takaisin paikoilleen.Jos paloja ei saa irti,on varovasti yritettävä,ensin jollain ohuemmalla,välineellä vivuta paloja/mäntiä sisään.
Ensi kerralla muistat sit vaik paperista/pahvista taitella sinne palojen väliin "levyn" kuljetuksen ajaksi...
Ilmeisesti kyse on hydraulisista levareista? Ota "jarrutyynyt" eli jarrupalat pois: sokka ja ruuvi pois ja nostat palat veke. Paina mäntiä sisään muovisella rengasraudalla, laita palat takaisin ja kiekko paikalleen. Tämän takia kuljetuksessa laitetaan vaikka pahvinpala sinne palojen väliin.
Kiitos neuvoista! Nyt kun vihdoin löytyi aikaa tälle projektille, niin eihän siinä mennyt kuin reilu 5 minuuttia. Ensi kerralla kyllä vahingosta viisastuneena aion laittaa pahvin palojen väliin.
Edelliseen kysymykseen tuli niin nopeasti vastaukset, että pitää koittaa uudestaankin.
Omassa cycclocrossarissani on lisäjarrukahvat, mutta haluaisin ne pois. Onko kuinka iso urakka ja pitääkö jarrukaapelit vaihtaa kokonaan? Ei niistä kahvoista kai suoranaista haittaa ole, mutta takajarru löystyy luvattoman nopeasti ja käytännössä enää mennään pelkällä etujarrulla. Myyjä (rtech Tampere) selvitti, että näistä lisäkahvallisissa jarrut eivät koskaan pysy napakoina pitkään. Lompakko ei anna periksi käydä 2x vuoteen säätämässä jarruja jos sen itsekin voi tehdä.
Omassa cycclocrossarissani on lisäjarrukahvat, mutta haluaisin ne pois. Onko kuinka iso urakka ja pitääkö jarrukaapelit vaihtaa kokonaan?
Pikku homma. Vanha vaijeri kelpaa, mutta uudet kuorenpätkät tarvitaan.
...Lompakko ei anna periksi käydä 2x vuoteen säätämässä jarruja jos sen itsekin voi tehdä.
??
Kummatkin asiat voi tehdä itse, irroittaa lisäjarrukahvat tai säätää jarrut kaksi (tai useammankin) kertaa vuodessa.
Ainut vaan että jos kuoret haluaa vaihtaa niin kahvateipit joutuu käyttään osittain irti ja osa teipeistä taitaa mennä rikki irrottaessa.
Onkohan jarruvaijereille samanlaisia säätöholkkeja kuin vaihdevaijerin väliin on?
Jep,onhan noita,esim. ; http://www.chainreactioncycles.com/fi/en/jagwire-pro-indexed-inline-brake-adjuster-5mm/rp-prod150982
Varmaan muitakin,tuo ny nopeesti etittyyn.
mhelander
14.11.2016, 14.58
Ainut vaan että jos kuoret haluaa vaihtaa niin kahvateipit joutuu käyttään osittain irti ja osa teipeistä taitaa mennä rikki irrottaessa.
Onkohan jarruvaijereille samanlaisia säätöholkkeja kuin vaihdevaijerin väliin on?
Jos löytyy porakone niin paksuun muovinpalaan poraa ensin läpi 2-3mm:n terällä ja sitten vajaaseen puoleen väliin molemmin puolin sitten 5-6mm:n terällä, lopuksi sahaa palan irti ja vilaa pyöräksi.
Näin tein kuivuneesta epoksin palasta holkit vaijerien kuorien jatkoksi.
Sent from my Nexus 5X using Tapatalk
JumboJim
18.11.2016, 14.43
Renkaanvaihdon yhteydessä takajarruun tuli aika paljon tyhjää liikettä jarrukahvaan. Normaalia vai jäikö mulla jotain huomaamatta? Jarru kyllä pitää mutta tuo tyhjä liike ihmetyttää. Vai imaisiko se ilmaa jostain? Deore levyjarrut kyseessä.

Sulla siis vaihtui pelkkä rengas? Sama vanne yhä paikallaan? Varmista alkuun, että akseli on paikallaan. Perinteisen pikalinkun saa pienellä vaivalla jätettyä välille, jolloin levy jää himpun vinoon satulaan nähden ja levittää paloja liikaa. Hankaako jarruissa mikään rengasta pyöritellessä?
nih..
JumboJim
18.11.2016, 18.28
Juu sama vanne, vaihdoin vain nastarenkaat alle. Mitään ylimääräistä ei kuulunut ja luulen että akselikin on kiinni koska toisessa päässä on mutteri mutta pitää mennä vielä tarkistamaan.
Sulla siis vaihtui pelkkä rengas? Sama vanne yhä paikallaan? Varmista alkuun, että akseli on paikallaan. Perinteisen pikalinkun saa pienellä vaivalla jätettyä välille, jolloin levy jää himpun vinoon satulaan nähden ja levittää paloja liikaa. Hankaako jarruissa mikään rengasta pyöritellessä?
nih..
Läskimasa
18.11.2016, 19.23
^ Pyörä oli vissiin katollaan? Ilmojahan siellä.
JumboJim
18.11.2016, 20.26
Hyvä huomio ja näinhän siinä kävi kun teline on vielä matkalla... pitää sitten tutustua tuohon ilmaamiseen.
Vinkkejä saa antaa niin ei tarvis (toivottavasti) tehdä moneen kertaan.
^ Pyörä oli vissiin katollaan? Ilmojahan siellä.
Ilma lienee tulee pois sieltä mistä menikin. Eli purista kahvaa kunnolla, odota hetki (jos kupla on ylhäällä, kahvan lähellä) että kupla nousee kahvan juureen ja löysää. Kupla voi tulla pois.
Tai levitä jarrupaloja hieman, jotta saat nestettä virtaamaan kahvaan ja ajettua kuplan pois. Kahvan asennolla voipi olla merkitystä, pääsylinterin reiän pitäisi olla ylöspäin.
Ilmausohjeet kun etsii, niin sen mukaan, mutta saattaa siis onnistua em. Ohjeilla ilman varsinaista ilmausta.
nih..
Olen aidosti yllättynyt jos ei korjaannu kahvaa lirputtelemalla. Jos vielä nostaa keulaa niin että kuplilla on suora nousureitti säiliöön. Nuo systeemit on periaatteessa itseilmaavia, eli kuplat pääsee nousemaan säiliöön kun kahva ei ole painettuna. Jarrunesteen/öljyn viskositeetti vastustaa sen verran että joutuu välillä rämpyttämään kahvoja.
Samasta syystä ilmaa pääsee letkuun kun pyörä on alassuin, vaan helposti tulee pois.
Olen jarrusatulan ilmausnippoja joutunut aukomaan ainoastaan jos on ollut letku alapäästä irti.
JumboJim
18.11.2016, 23.13
Hyvät oli vinkit, kiitoksia Fat Boy ja skuikka. Tuntuma ja liikematka palautu aika hyvin kun pumppasin kahvaa reilusti. Aina oppii uutta.
Eikö olisi paras jos siellä ei olisi ilmaa ollenkaan, niin ei tarvisi ilmailla?
Olisihan se ja siksi siellä kahvasäiliössä on se erotinkumikalvo. Vaan käytännössä sen alle joko jää aina vähän ilmaa, ja/tai sitten järjestelmästä ajan mittaan nousevat kaasut kertyvät sinne väijymään. ilmatilaa on oltava että nesteen lämpölaajeneminen kompensoituu ja tietty ylimääräistä nestetilaa jotta palojen kulumisen seurauksena pidemmälle painuvien mäntien aiheuttama tilavuudenmuutos kompensoituu. Ja jotta se neste pääsisi harrastamaan sitä kompensointia, on ilmatilan oltava kompensoimassa :)
Niin ja olkaatten hyvä vaan.
Laitan tänne, kun en tiedä tarkemmin mistä kyse. Etujarrulla jarruttaessa pyörä täristää, tuntuu siltä, että keula tavallaan joustaisi edestakaisin menosuunnassa, mutta en tiedä onko omat tuntemukset oikeita, jarrukahva ei ainakaan mitenkään erikseen tärise. Mitään naksutusta tai muitakaan erikoisia ääniä en ole huomannut samanaikaisesti.
Pyörä on Nishiki TR-29, tarkkaa tietoa pyörän historiasta ei ole kun se on ostettu käytettynä, mutta värityksen perusteella se on luultavasti 7-8 vuotta vanha, itse olen viimeisen kolmen vuoden aikana ajanut sillä n. 4000 km pääasiassa työmatka-ajoa jalkakäytäviä pitkin. Onko vika jarruissa, keulassa, vanteessa vai missä? Pyörässähän on joustokeula mutta olen pitänyt sitä lukittuna.
Jos Elazi viel kerrot onko siinä vanne- vai levyjarrut ,ni vois olla helpompi jeesiä ?Tekstistä vois päätellä et vannejarrut ? kyseessä.
Ja olet tarkistanut vanteen jarrupinnat ja j-palojen kunnon ja asennon suhteessa vanteeseen ,Tuossa yksi ohje ; http://www.parktool.com/blog/repair-help/#article-section-3
Toi toimii palojen suhteen muillekin jarrutyypeille .
Jarrupintojen puhtaus ,rasvattomuus,olethan puhdistanut vanteet ja palat ? Kuinka kuluneet vanteet ; onko kulumis indikaattori (ura tai usempi jarrupinnassa) hävinnyt ?
Onko jarrupinta kuin kulunut,kuopalla ?
Noi tsekkaamalla pääset alkuun jarrujen kans ja sit ohjainlaakerin välys ;https://www.youtube.com/watch?v=lM4iddLaL8I
Pahoittelut, piti kyllä mainita, mutta unohdin. Pyörässä on levyjarrut (vaijerilla).
Minkäslainen jarrutus tapa sul on,sillai hissuksee ennakoivasti = laahaten vai reilu jarrutus tarvittaessa.Jos toi eka versio;onko värimuutoksia j-levyssä,läilliä,kiiltäviä spotteja johtuen epätasaisesta lasittumisesta = puhdista levy ja palat esim. kevyesti santapaperilla.
Oletko koska viimeks keskittänyt jarrut;palat kun kuluu,ei levy enää olekaan keskellä paloja koska se toinen pala ei liiku,levy painuu vinoon ja teho heikkenee.Mut ei sen pitäis kyl kuitenkaan nypyttää.
Sotanorsu666
25.11.2016, 23.46
Tarvis uudet 180mm 6-pultti kiinnityksellä olevat levyt läskipyörään missä jarruina sramin guidet. Onko suosituksia mistä saisi lauantaina pk-seudulta jotkut järkevät levyt järkevään hintaan ?
Johtuuko hydraulisten levyjarrujen kahvan kovuus ja "välyksettömyys" siitä että letku ei kylmänä jousta niin paljoa vai mikä voisi olla syy?
Jäätä satulassa, itsellä ainakin näin kävi kun umpihangessa ajoin. Meni aika jäykäks, putsailulla pelas taas.
Johtuuko hydraulisten levyjarrujen kahvan kovuus ja "välyksettömyys" siitä että letku ei kylmänä jousta niin paljoa vai mikä voisi olla syy?
Ainakin jos nesteenä on mineraaliöljyt niin saattaa jäykistyä kylmässä. Sama homma tietenkin DOT-nesteillä, mutta vähän vähemmän. Maguran mukaan satulan tiivisteiden jäykistyminen vaikuttaa myös lyhentämällä jarrumäntien liikettä.
http://www.velonews.com/2015/01/bikes-and-tech/technical-faq/technical-faq-disc-brakes-extreme-cold_358757
Sotanorsu666
09.12.2016, 23.43
http://uploads.tapatalk-cdn.com/20161209/19606ef2e7c5a20f031d599693a9f9a5.jpg
Tollaset klipsut tuli shimanon uusien levyjen mukana. Tyhmänä kysyn nyt, että kuuluuko noi laittaa levyn alle piiloon vai jääkö ulkopuolelle levyn ja pultin väliin ? Vai tarviiko noita ollenkaan ? Vanhoissa levyissä oli vain pultit. Ja joo 3kpl tuli per levy, mutta kuvassa vain kaksi.
Lähetetty minun SM-G870F laitteesta Tapatalkilla
vihtis83
09.12.2016, 23.46
Noi tulee pulttien ja levyn väliin. Estää pultteja pyörimästä auki itsekseen.
noniinno
10.12.2016, 00.12
^^ Turhakkeita, olisko joku amerikkalaisten juttu. En ole koskaan asentanut eikä yksikään pultti ole löystynyt.
Rt86? Asensin omat pari kk sitten ja mietin miten nuo muka pitäisi kääntää ruuvien reunojen yli. Googlella löytyi että shimano toimittaa vääriä ohjeita jarrulevyn mukana ja ei noille tarvitse muuta tehdä kuin laittaa ruuvin ja levyn väliin
Sotanorsu666
10.12.2016, 01.26
RT66 180mm levyjen mukana noi tuli. Itse en ollut tuollaisia ennen tavannut, kun aika vähän ollut levyjarrujen kanssa tekemisissä. Asensin ne nyt kuitenkin ja toivotaan että pultit pysyvät nyt entistä paremmin kiinni :)
Mulla tulin kans ihan perus hinnat alkaen simpan resin levyissä, taisin laittaa ne navan ja levyn väliin ku istu niin kivasti navan ympärille muodoiltaan, aattelin kai että ois sitä varte ettei hapetu levy napaan tai jotain :D
kuovipolku
27.04.2018, 23.32
Iski taas se luonteen perusominaisuus eli saituus pikkuasioissa ja niinpä rupesin miettimään onko maantiepyöränvannejarrujen alumiinivanteille tarkoitetuissa jarrukumeissa todella eroa?
Ovatko merkkivalmistajien (Shimano, Sram, SwissStop ym) jarrukumit todella kaksin- tai kolminkertaisen hintansa arvoisia verrattuina tarvikevalmistajien (Jagwire, TEC, BBB ym) vastaaviin?
Pitävyydeltään?
Kestoltaan?
Muilta ominaisuuksiltaan?
PS Cantijarruista puhuessa minäkin myönnän että jarrukumeissa on eroa, mutta silloinhan on kyseessä erilaisiin olosuhteisiin tarkoitetuista samankin valmistajan jarrukumeista.
PPS Uteliaisuuden vuoksi: olen ymmärtänyt että kuituvannepuolella on olemassa erilaisia pinnoiteita, joille vannevalmistajat suosittelevat tai jopa edellyttävät tietynlaisia jarrukumeja jotka ovat ominaisuuksiltaan (pito, lämmöntuotto, kulutus) sopivat. Mutta onko niin sanotuilla geneeristen kuituvanteiden kannalta merkittävää eroa ero "carbon road padien" välillä?
Laitanko fatbikeen Shimanon (mineraaliöljy) vai SRAM:n (DOT 5.1) levyjarrut? Jähmeneekö öljy talvella, kannattaako asiaa miettiä ollenkaan vai valitsenko muilla kriteereillä?
Laitanko fatbikeen Shimanon (mineraaliöljy) vai SRAM:n (DOT 5.1) levyjarrut? Jähmeneekö öljy talvella, kannattaako asiaa miettiä ollenkaan vai valitsenko muilla kriteereillä?Mieti aivan muilla kriteereillä. Joskus vaihtaa jarrunesteen ettei siihen kerry kosteutta niin toimii molemmat. 3-4 vuoden välein on oma mutu.
Minulla on Guide R jarrut ja ongelmana on, että takajarrukahva ottaa "liian myöhään" haluaisin sen ottavan ylempänä. Nyt se menee lähes pohjaan saakka. Toki reach adjusteria säätämällä kahvaa voi laittaa kauemmaksi, jolloin ottaa ylempänä, mutta silloin sormet eivät ole optimaalisessa asennossa? Mitä siis pitäisi tehdä, en ole levyjarruja koskaan säätänyt, purkanut tai ymmärrä niistä juuri yhtään mitään? En ole varma liittyykö, mutta tahkon kisan jälkeen tämä varsinaisesti alkoi häiritsemään? Pyörällä/jarruilla ajettu alle 1000km
Tuoltakaan en löytämyt mitään apua? https://www.canyon.com/download/manuals/Manual_Guide_Brakes.pdf
1. Ota kiekko irti.
2. Paina kerran (tai pari) jarru(, ilman, että levy on välissä,) pohjaan.
3. Laita kiekko takaisin.
3 1/3. Keskitä satula.
4. Nauti ajamisesta.
5. Tarvittaessa toista.
Eli käytännössä siirrä paloja lähemmäs levyä. Eikä se ilmauskaan varmaan pahaa tee.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Kannattaa olla varovainen ettei männät pullahda kokonaan ulos. En missään nimessä suosittelisi ihan pohjaan asti jarrukahvaa painamaan ilman levyvä välissä, mutta varovaisesti pumppailemalla tuolla Kanuunan ohjeella saa paloja säädettyä lähemmäs levyä.
Itse tykkään tosin säätää jarrut niin, että ottavat kiinni jarrukahva mahdollisimman lähellä tankoa. Ainakin mäkeä laskiessa jos jarruja täytyy käyttää paljon, niin tuolla tavalla jarruttaessa tuntuu käsi olevan luonnollisemmassa asennossa ja tulee vähemmän arm pumppia.
Ok kiitos, täytyypä kokeilla. Ja ilmaus ilmeisesti pitäisi tehdä tuolleen: https://www.youtube.com/watch?v=nqdp7a7FXe8
Melko kallis tuollainen setti, 60-70e
hphuhtin
28.07.2018, 20.19
Mun ilmaussetti (kuppi joka sopii jarrukahvaan ja öljy +letkunpätkä) maksoi Saksasta tilattuna jotain alle 15€, Shimanolle tosin ja ruiskuja oli kotona valmiina.
Aliexpressiltä just tänään kattelin sramin ilmaussarjan kopiota tuplaruiskuilla ja letkuvenoilla, maksoi muistaakseni alle 20, moinen pitää hankkia, kun alkaa takajarru änkyröimään.
noitako kattelit? Hinta on kyllä kohdallaan!
https://www.aliexpress.com/premium/sram-guide-bleed.html?d=y&blanktest=0&origin=y&SearchText=sram+guide+bleed&tc=ppc&initiative_id=SB_20180728093115&isViewCP=y&catId=0
Mahdollisesti, linkki ei toimi. Mahdollisesti sarja on täyttä kuraa, mutta useimmiten noi toimii jotenkuten.
Olisikohan tuolta luotettavampaa
https://www.epicbleedsolutions.com/products/bleed-kits/sram/sram-bleed-kit/#t-3
Kannattaa olla varovainen ettei männät pullahda kokonaan ulos. En missään nimessä suosittelisi ihan pohjaan asti jarrukahvaa painamaan ilman levyvä välissä, mutta varovaisesti pumppailemalla tuolla Kanuunan ohjeella saa paloja säädettyä lähemmäs levyä.
Itse tykkään tosin säätää jarrut niin, että ottavat kiinni jarrukahva mahdollisimman lähellä tankoa. Ainakin mäkeä laskiessa jos jarruja täytyy käyttää paljon, niin tuolla tavalla jarruttaessa tuntuu käsi olevan luonnollisemmassa asennossa ja tulee vähemmän arm pumppia.
Juu totta, älä suotta paina kahvaa pohjaan ihan silmät kiinni. Vilkuilet sinne mäntiin, ettei tuu öljyt pihalle nopeempaa kyytiä.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Ok kiitos, täytyypä kokeilla. Ja ilmaus ilmeisesti pitäisi tehdä tuolleen: https://www.youtube.com/watch?v=nqdp7a7FXe8
Melko kallis tuollainen setti, 60-70eIlmaamisvaiheessa (tai missä vaiheessa vaan) voi myös saada palat lähemmäs levyä käyttämällä pikkusen modattua "bleeding blockia" (https://www.bike-components.de/en/Shimano/Bleed-Block-15-hole-for-2-Piston-Brake-Calipers-p39049/). Itse ostin nuita joskus kaksi kappaletta, joista toisesta otin vajaan millin verran molemmilta puolilta pois. Tätä käyttäessä voi sitten huoletta painella mäntiä lähemmäs levyä, ilman pelkoa siitä, että männät pullahtaa ulos. Toki sen sopivan ohennuksen tekeminen palikkaan on vähän arpa/kokeilupeliä (ja on varmaan vähän jarrukohtainen asia). Mutta mielestäni aika toimiva kikka (saa palat halutulle paikalle aina automaattisesti ilmauksen yhteydessä).
Putsasin Shimanon BR rs785 hydraulisia jarruja ja piti pari kertaa painella lopuksi ilman levyjä paloja lähemmäs. Paloissa ei ollut tuota pinniä paikallaan joka ne pitää paikoillaan ja palat tietysti tippuivat n puoliväliin ja toisella painalluksella kuului melko kova pamaus. Mäntä oli vinossa ja öljyä vuosi männän juuresta. Painelin männät takaisin sisään, mutta ei ole öljyä eikä muutenkaan ilmaus settiä. Mutta noin muuten kun painelen kahvasta niin tuosta männän juuresta kyllä tulee vieläkin öljyä.
Voiko näitä mitenkään korjata? Vai pitääkö koko satula vaihtaa uuteen? Ajattelin nyt hankkia ilmaussetin ja öljyä, mutta kannattaako siis samalla tilata suosiolla uusi satula? Vai onko jotain osia saatavilla ja voiko satulaa purkaa ja saada mäntää tiiviiksi? Ei näytä mitenkään murtuneelta tms tuo mäntä kuitenkaan.
Ei niitä mäntiä ihan noin ulos tarvi puristella([emoji6]), eihän levykään mahdu enää väliin. Paitsi, jos männät tulevat eri tahtiin ulos, eli toinen mäntä on jäykempi kuin toinen. Silloin vähemmän liikkuvan männän voi voidella kevyesti silikonirasvalla.
Itsellä on kanssa joskus lävähtänyt männät lattialle. Painamalla takaisin paikalleen ovat pysyneet tiiviinä.
Kantapään kautta oppii.
Huhut kertoo, että (kovat) äjjät käyttää öljyn tilalla vettä. Pakkasessa tosin ei taida hirveen hyvin toimia[emoji28]
Sent from my iPhone using Tapatalk
Nyt painelin tuota vuotavaa mäntää sormilla ja semmosta rahinaa kuuluu. Ilmeisesti jotain keramiikkaa nuo männät joten lienee murtunut sieltä takaa. Tilasin uuden jarrusatula ja tuon ilmauskupin. No onpahan oppirahat maksettu sitten, josko jatkossa sujuisi jarrujen kanssa paremmin kun osaa varoa ja tuleepa opeteltua ilmaus.
Tilasin uuden jarrusatulan ja tuon ilmauskupin.
Otitko myös mineraaliöljyä? Sekin taitaa olla kohtuu tärkeä osa ilmausrosessia, jos meinaa saada letkun sisään täytettä.
Sent from my iPhone using Tapatalk
hphuhtin
05.08.2018, 11.23
Ilmaus ei ole kovin vaikeaa, mulla meni tokalla kerralla jo ok [emoji4] Tapoja on varmaan monia, en noudattanut Shimanon ohjeita missä pitäisi laskea ylhäältä läpi alas vaan painoin alhaalta ylöspäin, välillä takaisin päin vetäen jolloin sain kuplia vedettyä ruiskuun jonne ne jää jos pitää ruiskua sopivassa kulmassa. Tällä menetelmällä oli oman uran kolmas ilmaus viime vkl ja tuli todella tanakat perus M615-jarruista, kahvoissa on vähemmän löysää kuin uutena.
Eikös männissä ole jonkinlainen tiiviste niiden yhteydessä? En siis tiedä. Se jos hajoaa kuten nyt voisin arvata että on ilmeisesti kysyjällä käynyt niin en tiedä onko mitään tehtävissä. Ellei sitä voi vaihtaa jotenkin.
Haen motonetistä jotain Citroen öljyä mitä täälläkin on suositeltu kun Shimanon oma maksaa 300€/litra ja tuo 6,9€/litra. Lisäksi apteekista pari ruiskua kun ostin vaan sen Shimanon kupin kun ruiskullinen setti maksoi yli 10€ enemmän ja ruiskut on apteekissa 40 senttiä ja sopivaa letkua löytyy jo valmiina.
Nyt on videoita katseltu ja näyttää kohtuu helpolta hommalta, täytyy sitten lopuksi vielä purkaa tuo vanha satula osiin niin näkee mitä siellä todella kävi. Mutta uskoisin että mäntä on murskana sieltä takaa, ainakin siltä kuulostaa.
Ei ehkä paras tapa opetella, mutta tehokas kun on pakko oppia.
Joo, ei oo rakettitiedettä.
Sent from my iPhone using Tapatalk
hphuhtin
05.08.2018, 17.03
Ei ehkä paras tapa opetella, mutta tehokas kun on pakko oppia.
Pakko on paras opettaja :) Mikäs se sitikan öljy oli?
Motox LHM+ olisi siis jotain citikan öljyä, tosin en tuota saanut koska sitä ei ollut vaikka saldoa näytti olevan. Sen sijaan ostin tätä https://m.motonet.fi/fi/tuote/605950/LHM-hydraulineste-Citroen
Euron kalliimpi, mutta ilmeisen samanlainen noin muuten.
Ebayn ym. arvosteluita tälle katsoin ja menestyksekkäästi käytetty Shimanon jarruissa joten eiköhän tuo toimi. Nyt vaan kun satula ja ilmauskuppi saapusivat niin ei tarvitsisi enää pelkän etujarrun varassa ajella.
hphuhtin
06.08.2018, 00.35
Kiitos, pitääpä lueskella itsekin, erityisesti että saako nuo öljyt sekoittua (shimano ja ”sitikka”)
Kiitos, pitääpä lueskella itsekin, erityisesti että saako nuo öljyt sekoittua (shimano ja ”sitikka”)itse ymmärsin että saa sekoittua, mutta toisaalta tonne mahtuu niin vähän öljyä ylipäänsä että varmaan sama vaihtaa kokonaan jos on ilmaamassa. Litran pönikkä riittänee itselleni lähestulkoon loppuelämäksi.
hphuhtin
06.08.2018, 13.16
Toisaalta Shimanon öljy maksaa 17,70€/litra, ehkä menen sillä https://www.bike24.de/1.php?content=8;product=33532;menu=1000,2,15,117;m id%5B931%5D=1
hphuhtin
06.08.2018, 15.44
Kaipailisin sähköläskin Shimano M615-jarrujen tilalle vähän enemmän voimaa. Yksi keino olisi vaihtaa taakse isompi levy (160mm->180mm), mutta sen lisäksi mietin 4-mäntäisiä jarruja. CRC:ssä olisi Zee M640 122€:llä, kahvat vain väärin päin ja letkuja varmaan pitäisi lyhentää.
Kysymys kuuluukin, että eikös nuo kahvat voi vaihtaa ”oikein” päin, letkut vain irti banjoista, päittäin, uudet banjot ja öljyt uudestaan sisään? Vai onko noissa banjoilla kiinni olevissa jotain mitä en tiedä, en ole sellaisia irroitellut koskaan.

Älä lyhennä letkua sieltä banjopäästä vaan kahvan päästä. Yksinkertaisempaa niin. Uudet helmet tarviit. Uusi inserttikin olis hyvä, mutta vanhoillakin pärjää.
Siis nämä kumpaankin letkuun (tulevat YLEENSÄ jarrujen mukana juurikin letkujen lyhentämistä varten):
https://ae01.alicdn.com/kf/HTB1jbU8SpXXXXckXpXXq6xXFXXXw/BH59-Bicycle-Brake-hose-MTB-Hydraulic-disc-brake-Olive-Connect-Insert-for-shimano-BH59-Hydraulic-disc.jpg_640x640.jpg
hphuhtin
06.08.2018, 16.10
Kiitos, taas tuli oppia. Aina vaan, että se CRC:n hinta olikin 122€/puoli eikä koko setti, jolloin se onkin kalliimpi kuin vaikka oikein päin oleva M8020-setti. Se nyt on vaan tyhmää myydä halvalla :)
Minä vaihdoin Freezeen taakse 203mm levyn ja parani valtavasti. Noissa vakio jarruissa kun on mielestäni erinomainen tuntuma niin en heti vaihtaisi kokonaan mutta olen kyllä aika nöösi näissä mutta luokkaa kaksi kertaa painavampi kuin kskimääräinen polkija eli jarruja tarvitaan. Lisäksi parannusta toi myös jarrupalojen päivitys sintteri paloihin
F. Kotlerburg
07.08.2018, 08.14
Kysymys kuuluukin, että eikös nuo kahvat voi vaihtaa ”oikein” päin, letkut vain irti banjoista, päittäin, uudet banjot ja öljyt uudestaan sisään? Vai onko noissa banjoilla kiinni olevissa jotain mitä en tiedä, en ole sellaisia irroitellut koskaan.
Vaikka vastaus tulikin jo niin tarkennetaan vielä, että se banjo on prässätty letkuun kiinni eikä ole irroitettavissa.
hphuhtin
08.08.2018, 01.36
Vaikka vastaus tulikin jo niin tarkennetaan vielä, että se banjo on prässätty letkuun kiinni eikä ole irroitettavissa.
Jeps, kiitoksia. Tuossa se letkuja kaupasta katsellessa vähitellen valkenikin :)
Motox LHM+ olisi siis jotain citikan öljyä, tosin en tuota saanut koska sitä ei ollut vaikka saldoa näytti olevan. Sen sijaan ostin tätä https://m.motonet.fi/fi/tuote/605950/LHM-hydraulineste-Citroen
Euron kalliimpi, mutta ilmeisen samanlainen noin muuten.
Ebayn ym. arvosteluita tälle katsoin ja menestyksekkäästi käytetty Shimanon jarruissa joten eiköhän tuo toimi. Nyt vaan kun satula ja ilmauskuppi saapusivat niin ei tarvitsisi enää pelkän etujarrun varassa ajella.Nyt on satula vaihdettu ja ilmattu käyttäen tuota öljyä. Sanoisin että jarru on parempi kuin koskaan, olisiko sitten tehtaalla alunperin ilmattu huonosti? Täytyy ilmata vielä etujarru koska nyt takajarru ottaa hyvin jo pienellä liikkeellä ja on todella tunnokas, ennen sai likistää kahvaa melkeen pohjaan asti eikä jarrutustehoa tuntunut olevan ollenkaan niinkuin nyt. Kahvoina shimano st-rs685 ja satuloina br-rs785. Tietysti uudet palatkin vaikuttaa, mutta mielestäni tuo ei uutenakaan ollut läheskään niin hyvä kuin nyt.
Mielestäni shimanon ilmausoheet olivat vähän huonot? Joten tein omaan tapaan samoin kun auton jarruja olen ilmannut. Ensin täytin järjestelmän ruiskulla alhaalta ylös ja sitten täytin kupin uudella nesteellä ja painoin kahvaa ja samalla aukaisin ilmausruuvia, sitten ruuvi kiinni ja kahvan päästö ja tämän toistoa kunnes alhaalta ei tule enää ilmaa. Tällä tavoin homma hoitui nopeasti ja lopputulos vaikuttaisi olevan loistava.
hphuhtin
14.08.2018, 08.41

Hyvä että tuli kuntoon ja eikös ollut yksinkertaista. Samaa mieltä olen Shimanon ohjeista, tavasin niitä (esim. http://si.shimano.com/pdfs/dm/DM-BR0005-14-ENG.pdf) ja oli sen verran sekavaa, että tein ehkä vielä yksinkertaisemmin juutuupin opein (alhaalta päin työntäen kuppi täyteen, muutama kerta vähän sisään/ulos kuplat ruiskuun pyydystäen, alapää kiinni ja kahvan puristelua kunnes ei tule ylös kuppiin kuplia).
Onnistuin murtamaan Shimano SLX -jarrujen keraamisen männän reunasta pikku palan pois. Taidan suosiolla hommata uuden satulan tilalle, mutta mietin, kuinka paljon tuollaisella ihan vähän murtuneella männällä viitsii ajella. Murtuma on tosiaan niin pieni, ettei sen näin äkkiseltään uskoisi vaikuttavan jarrupalojen toimintaan, mutta alkaakohan mäntä esim. murentua tuosta lisää?
Riippuu kuinka iso pala ja mistä kohtaa murtunut, että tiivistääkö o-rengas. Eli pysyykö mineraaliöljyt sisällä vai alkaako vuotaa. Mahtavaa grammanviilausta, jos ei vuoda. Ongelma saattaa ilmaantua siinä kohtaa kun vaihtaa kuluneita paloja uusiin, jotka on paksummat ja joiden takia mäntiä joutuu työntämään sisään. Silloin saattaa alkaa vuotamaan. Tiedä sanoo, kun en ole tapausta nähnyt.
Sent from my iPhone using Tapatalk
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.