Näytä tavallinen näkymä : Klaukkala ja ympäristö
Sivut :
[
1]
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
mutanaama
13.05.2012, 17.02
Melko vähän on ollut kirjoituksia tämän alueen maastoista.
Itse hyrräilen satunnaisen säännöllisesti syväojan metsässä ja lamminsuon pohjoispuolella. Ajettavaa polkua kaiken kaikkiaan joku 15 km. Ei kauhean teknistä, mutta ei myöskään mitään kangasmaastoa, paljon pieniä jyrkkiä nousuja ja pientä juurakkoa.
Syväojan metsä alkaa hiljalleen olemaan taas ajokunnossa, tosin hämeenlinnantien viereinen ja vähän keskemmällä oleva pellon reunaan vievä ura on melkosta kuraa. Ajettavissa kuitenkin.
mutanaama
01.06.2012, 13.49
No eipä kummoista vastaanottoa saanut tämäkään thread. Mainittakoon nyt kumminkin, että syväojan kurakot ovat lähes kuivuneet ja polunpohjat kestävät ajelua joka puolella.
Keimolan kaiun lenkki 5km on täysin ajettavassa kunnossa kevyemmälläkin kalustolla, viime ja edellisen vuoden saviylläreistä ei ole muistoakaan jäljellä. Ihan kiva käydä pyörähtämässä suht lyhyen siirtymän perässä. Lenkin varrelta löytyy silloin tällöin pistoja metsään, ettei tarvitse ihan pelkkää latupohjaa ajella.
Jos lähiympäristö tarkoittaisi luoteis-Vantaata.. niin mä oon ajellu siellä Katriinantien ja Tuusulan rajan välisellä alueella + Keimola-Petikko välillä. Siellä on vaan niin paljo sitä helpohkoakin ajettavaa ettei oikein reviiri ole päässy laajentumaan. Eilen olin ensimmäistä kertaa kesäkelillä, kaikki oli taas uutta kun lehti puussa kaventaa polkuja ja kärryteitä verrattuna lehdettömään aikaan.
Jos olis maasturi lähtisin mukaan, muttei ole. :) Otsikossa olisi hyvä olla joku maastopyöräilyyn viittaava termi niin lökäpöksytyypit löytäs tään helpommin? Katutykeillehän on jo se toinen ketju mikä myös kuoli nopeemmin kuin alkoikaan. Vetäjä päässyt koskaan itte paikalle kun kokoajan oli joko a)muita kiireitä b)jokupaikka särki kropasta. Lähinnä tuo kohta b mikä tökki viime kesänä...
Kah, että tämmöisen laittoi veli Mutis. Hyvähyvä.
Vähän löytyy kesäajettavaa Klaukkalan ympäristössä. Talvella on imo paremmat olosuhteet. Kuivaa saisi ollla kun lenkit väistämättä kulkevat peltojen sivuja tai muuten mutaista uraa. Syväojan suuntaan kulkeva kelkkaura on märällä mahdoton.
Kalliobaanaa on Vesitornin ympärillä. Hyvä leikkipaikka.
Haikalasta jokivartta pohjoiseen ja Aittakallion kautta taikaisin, ketunlenkki maston lähellä kulkevan moporadan kautta on meikän vakkari.
Syrjälän suunta on jäänyt mulle vieraammaksi. Olen siellä pari kertaa ajanut, mutta kovin oli mun makuuni jyrkkää ja hankalaa. Jos jäsen Kapu hereillä niin hän tietänee ehkä paremmat spotit.
Klake - Keimola kiinnostaa kovasti. Onko joku suorittanut mettiä pitkin? Usein laiskana ajan autolla 10km siirtymän Keimolan Kaiun majalle ja siitä sitten prätkärataa ja Petas-Petikkoa jne. Autoton vaihtoehto olisi hyvä.
Kimppa-ajeluehdotelmia? Nyt jo jyrkkä ehkä kaikille suunnitelmille.
mutanaama
02.06.2012, 01.20
Pakostikin tulee jonkin verran siirtymiä, mutta ehkä kilsan kaks kerrallaan. Esim lähes koko syväojan pätkän voi ajaa maastossa hämennlinnantien sijaan, siinäkin tulee jo epämääräistä maastolenkuraa sen 5-7km. Joku pisto pitäisi löytää klaukkalantielle, josta pääsis kongon kupeeseen prätkäurille. Kaipa tuonne pitäisi mennä avaamaan vanhoja polkuja. Tuskin se maanomistajaakaan haittaa jos jonkun risukon läpi menevän polun siivois ajokuntoon. Sieltä sais sitten uran avattua tornarille asti, ehkä.
Shimaani
02.06.2012, 17.02
No eipä kummoista vastaanottoa saanut tämäkään thread. ... Kauhian hätäistä johtopäättelyä.... Saha ja sakset reppuun ja sit mennään polkuja hakemaan vaan koska? Löydettäiskö makkurinpaistomestaa?
mutanaama
02.06.2012, 19.07
Makkurinpaistomestahan nyt löytyy aina. Vihaa ei toisaalta tarttis edes lämmittää. :)
mutanaama
03.06.2012, 15.34
Tää meni ja osti Marttiinin vyövesurin (http://www.varuste.net/tuotetiedot2.asp?_prodid=2374&nimi=Marttiini+Vyövesuri+Martef). Hirmu hieno peli. Tommottinen viissenttinen haapa menee parilla iskulla ilman että joutuu edes ponnistelemaan.
Shimaani
03.06.2012, 16.47
Vesurin materiaalina kumi ja muovi, WTF?
mutanaama
03.06.2012, 18.41
Kovin on kovaa muovia, emmä älynnykkää:o
... jos jäsen Kapu hereillä niin hän tietänee ehkä paremmat spotit...
Tota joo, pitäny koittaa saada kiinni kadotettuu kuntoo. Ei oo edes ehtiny tänne lueskeleen. Mut Syrjälänmäki, Mustamäki ja Pietarinmäki on mun mielestä ihan OK mestoja. Satuttiin just männä viikolla filoileen noilla mäillä Jiipeen kanssa, eikä se pahasti motkottanu.
Tornimäen yli pääsee Palomäelle ja sieltä melkeen tunkkaamatta Konkoonkallioille, jonka jälkeen ollaankin oikeestaan jo Vestrassa. Ihan koko matka ei kyllä taitu poluilla vaan pitää ottaa pikkasen tiestoä avuksi (Konkoontietä Lepsämänjoen yli). Ainakin reitti 2000:lle Vestrasta on ajettava yhteys ja kai sieltä jostain pääsis Kaiun majallekin. Viimeksi yrittäessäni löysin itteni kolopallokentän laidalta...
Toi Haikalasta pohjoiseen ja Aittakallion kautta takas pitäs joskus käydä tsekkaas. Onkos toi kmw:n ketunlenkki siis Sudenkallionmäellä?
Tota joo, pitäny koittaa saada kiinni kadotettuu kuntoo. Ei oo edes ehtiny tänne lueskeleen. Mut Syrjälänmäki, Mustamäki ja Pietarinmäki on mun mielestä ihan OK mestoja. Satuttiin just männä viikolla filoileen noilla mäillä Jiipeen kanssa, eikä se pahasti motkottanu.
Jep, oli kyllä hienoo settiä kiitti vaan vielä. Mieleen jäi hienot tekniset osuudet ja maisemat. Matkalla kotiin mietiskelin missä kaupassa myydään kuntoa ja jalkoihin lihaksia? Klakessa on hienoa settiä, suosittelen kyllä.
.... Onkos toi kmw:n ketunlenkki siis Sudenkallionmäellä?
Sudentullinmäki (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=mopopaanaa&srs=EPSG%3A3067&y=6699522&x=376855&lang=fi)
mutanaama
10.06.2012, 23.48
Raivasin eilen syväojan hämeenlinnantienvarren pätkän ajettavaan kondikseen ja kävin tänää ajelemassa polut noin muuten läpi. Pariksi tunniksi riitti hyvin ajettavaa.
Mut voitais lähteä vaikka sitten tornarin korvilta liikenteeseen eksyä vestraan ja tarvittaessa pyyhkästä vaikka keimolan radalle ennenku se kokonaan katoo.
@Jiipee, osta mullekin jos löydät.
Tommonen Tornis-Vestra-Keimola ajo/skouttaus vois olla aika kiva. Mites olis ensi sunnuntai (17.6)? Mä voisin hypätä mukaan Torniksen parkkikselta. Alkupätkä mulla olis jo jotenkin tiedossa, mutta loppu menee sitten oudoille seuduille.
mutanaama
11.06.2012, 23.30
Mulle sopis sunnuntai iltapäivä, kun on taas jotain kissanristiäisiä, mutta huomenna vois vetää muutaman tunnin vaikka ilta seitsemästä eteenpäin. Lähtö vois olla tornarilta tai sitten syväojalta.
Menkää ja tutkikaa reitti. Mie oon Kainuussa.
mutanaama
12.06.2012, 01.36
:mad: Töpeksin moottorisahan kanssa, ja pamautin sillä vasemman käden etusormeen. Ei mitään jänne, luu tai nivelvaurioita onneksi, mutta nyt jää maastolenkit reiluksi viikoks vähemmälle. Tikit saa pois vasta 10pv päästä.
Voihan nenä, hyvä ettei pahemmin käynyt. Pikaisia paranemisia ja palaillaan juttuun sitten jussin jälkeen
Jepjep ja parantavia astraalivärinöitä Mutikselle.
Alustava ehdotelma ajosessiosta ma 25.6. Mahtaneeko sopia? Ja oliskohan Marsupilamista oppaaksi tuolloin? Hää kun tuntee KAIKKI paikat.
mutanaama
12.06.2012, 18.30
Tänään kävin koemuotoisen lenkuran fillarilla ihan vaan maanteitä pitkin, ja ihan hyvin meni, kunhan kanttarit ylitti yhdellä kädellä:p. Taitaa olla aika hyvä pk-lenkille pakottaja.
Kuntoilija
12.06.2012, 19.26
Nyt olisi Mutiksen passeli hetki toipilasajaksi hommata semmoinen kippurasarvinen "terapiapyörä" ja oikeista paikoista sopivasta puristavat kirjavat
pöksyt ja paidat : ).
Voísin sitten tulla seuraksi terapioimaan.
mutanaama
12.06.2012, 20.14
Ei saatana, joku roti.
Onkos täällä suunnitelmia pyörien ulkoiluttamiseksi?
mutanaama
03.07.2012, 23.23
Olisko huomenna pieni lenkki paikallaan.
Shimaani
04.07.2012, 08.25
Tuanko kapearenkaisen lainaan testilenkille?
Öööh, tota, mä kyllä aattelin joko semmosta pikkuteknistä kalliokruisailua tai sitten savisien pellonpielien koluamista, ne kun ei oo nyt kovin märkiä. Tai sitten melkeen polutonta umpimettää skouttamisen merkeissä. Jos se kapeen raja olis 2" ni sitten 1,95" vois hyväksyä, mutta semmosella absoluuttisen kapeerenkaisella pitää sitten vaihtaa reitti toisenlaiseen
Klo 18.30 Torniksen parkkikselta jonnekinpäin?
mutanaama
04.07.2012, 09.59
Maasto sopii mulle. Eteen kaposaa ja taakse leveempää. Että näillä mennään.
@S, ei saa tuoda. Noilla on taipumus tarttua.
mutanaama
04.07.2012, 22.50
Tän päivästä voi hyvällä syyllä kutsua maastolenkiksi, mutta löytyhän se reitti tornimäeltä kongoon. Hetkittäin (95%) siirtymä polku oli ehtinyt kasvamaan umpeen, mutta enskapätkillä pääskin sitten ooteebeilemään. Hyvä Lenkki.
Nii, ja saa näille muutkin tulla.
Juu, tää oli se vika vaihtoehto: melkeen polutonta umpimettää. Mut otetaan seuraavalla kerralla jotain sivistyneempää. Pitänee laittaa harkintaan tommosen pikkuvesurin vai-mikä-se-ny-olikaan hankinta. Sais pidettyy polun auki edes Palomäen päälle.
mutanaama
06.07.2012, 10.31
Se on Martinin Vyövesuri. Löytyy K-rauta vantaanportista ja varustenetistä.
Mites onnistuisi maastolenkki tiistai tai keskiviikko-iltana?
Shimaani
08.07.2012, 19.41
Jos tarviitta jarruvaunua niin vastaan kyllä.
mutanaama
08.07.2012, 19.46
Molempi parempi, jos ei vaan kauheesti satele.
Jos tiistaina on jotain settiä niin voisin osallistua jarruosastoon, ke on muuta menoa?
mutanaama
09.07.2012, 09.11
Olkoon sitten tiistai. Miten olis kalliot tällä kertaa?
Tiistai on hyvä ja kalliot maistuu aina. Se kallioreitti, joka ajettiin JiiPeen kanssa taisi olla tommonen 1,5 h ja poikkeaminen Teponkalliolla ottanee saman verran. Voidaan sitten matkalla pohtia onko ruutia/halua ajaa molemmat vai jätetäänkö toinen toiseen kertaan. Olisko lähtö Torniksesta klo 18.30 passeli ?
Tiistai on hyvä ja kalliot maistuu aina. Se kallioreitti, joka ajettiin JiiPeen kanssa taisi olla tommonen 1,5 h ja poikkeaminen Teponkalliolla ottanee saman verran. Voidaan sitten matkalla pohtia onko ruutia/halua ajaa molemmat vai jätetäänkö toinen toiseen kertaan. Olisko lähtö Torniksesta klo 18.30 passeli ?
1830 tornarista ok, otakko sen paperinpalasen mukaan niin menee sekin siinä samalla? Joo katotaan onko sitä jo ton puolikkaan jälkeen ihan valmis sohvalle.
mutanaama
09.07.2012, 17.36
Katotaan sitten tilanteen mukaan miten mennään ja minne mennään.
mutanaama
10.07.2012, 23.51
Kiitos Kapulle hienosta lenkistä ja Jiipeelle sekä Marsuramille seurasta ja tsempistä. En olis uskonut, että näin läheltä löytyy kilometritolkulla teknistä kivikkoa ja kalliota ja vielä ihan inhimmillisillä siirtymillä.
Juu kiitos veturille ja mutis & sramille seurasta. Helmisettiä das guut danke söön.
Tän päivästä voi hyvällä syyllä kutsua maastolenkiksi... Hetkittäin (95%) siirtymä polku oli ehtinyt kasvamaan umpeen.
Kävin tossa parina päivänä "kääntymässä" mestoilla ja nyt on reitti Torniksesta Palomäelle avattu sirpin kanssa. Ei siä nyt mitään tykkibaanaa vieläkään ole (olis tarvittu järeempää kalustoo), mutta nyt pääsee ajamaan ilman pelkoa eksymisestä :seko: Siivotaan lisää, jos on käyttöä... En oo sit muualla törmänny tuumanmittasiin paarmoihin... Koitan saada aikaiseksi jonkun viivan kartalle ens viikon aikana. Jos niikun muitki sattus kiinnostaan...
HC Andersen
15.07.2012, 20.48
Tuumaset paarmat kiinnostaa aina :D
Raumance
22.07.2012, 17.18
Kävin tossa parina päivänä "kääntymässä" mestoilla ja nyt on reitti Torniksesta Palomäelle avattu sirpin kanssa. Ei siä nyt mitään tykkibaanaa vieläkään ole (olis tarvittu järeempää kalustoo), mutta nyt pääsee ajamaan ilman pelkoa eksymisestä :seko: Siivotaan lisää, jos on käyttöä... En oo sit muualla törmänny tuumanmittasiin paarmoihin... Koitan saada aikaiseksi jonkun viivan kartalle ens viikon aikana. Jos niikun muitki sattus kiinnostaan...
Joo kiinnostais. Voisin mennä tänää kattelee jos sais tarkempaa tietoa. Pyörä nyt 8 tta päivää huollossa pakko päästä trailille vaikka raivaushommiin.
Niitä tuumasia paarmoja voi käydä syöttämässä tossa http://connect.garmin.com/activity/201899682 noin 1,6 km kohdalla olevassa rinteessä. Vähän kun pöllyttää saniaisia, niin kohta alkaa nilkat punottaa :)
Jos linkistä ei saa selvää, niin: Tornimäessä ensin ulkoilureittejä mäenpäälle ja siellä takana kolmannen nyppylän jälkeen oikealle lähtevälle polulle (enskareitti on ekalla nyppylällä). Sitten vain polkua alas, alhaalla traktoriuraa oikealle ja Palomäkeä ylös. Kun pääsee Palomäen päällä olevalle traktoriuralle, niin siitä oikealle ylöspäin ja suurinpiirtein korkeimmalta kohdalta taas vasemmalla polulle. Siellä ei sitten pitäsi olla mitään kovin erikoista, sen kun seuraa polkua. Ei se kovin selvä ole, mutta kyllä sitä pystyy seuraamaan.
Kävin hiukan heittelees oksia pois Pietarinmäenkin polulta, oli joku laittanut mettäänsä lihoiksi. Kyllä senkin jo ajamalla pääsee läpi http://connect.garmin.com/activity/201899668
@ Raumance, mites olis huomenna aamupäivällä ennen luvattua sadetta (mun pitää olla takas kotona laittelees kersoille safkaa ennen 11:ta)?
Raumance
22.07.2012, 23.21
Joo tosiaan se pyörä on huollossa, mutta sen verran polku kitkuissa että lähen vaikka juoksee perään.
Joo eli se maanantainen aamulenkura oli tän linkin mukainen: http://connect.garmin.com/activity/202892320
Raumance
25.07.2012, 15.36
Joo eli tänään maastolenkki Saarijärvi-Kuikunlääni-Majalampi akselilla, pituus n. 14km josta maasto ajoa n. 10km. Lähtöaika klo 17-19 riippuen jos joku lähtee mukaan. Pyörä on petikossa huollossa joten poikkean sitä kautta, mukaan mahtuu yht 3 pyörää ja 3 liha könttiä. Laittakaa viestiä jos kiinnostaa.
Ja tosiaan lähtöpaikkana toimii http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?map.x=298&map.y=303&e=368063&n=6690858&scale=16000&tool=lahin_osoite&styles=normal&lang=fi&tool=lahin_osoite&lang=fi
penguin79
25.07.2012, 16.20
Tänään ei pääse mutta mikäli joku olisi huomenna torstaina lähdössä lenkille Klaukkalan lähistöltä niin yksi Trek Remedy ja vähemmän tekninen kuski ilmoittautuu mukaan - asun Tornimäen kupeessa joten kaikki lisätietämys lähialueen maastoreiteistä on enemmän kuin tervetullutta. Alla tosin tällä hetkellä 2.8" DH-nappulat mutta jos absoluuttinen vauhti ei ole vaatimus niilläkin pysynee perässä.
Kaldoaivin ura tuli nähtyä ja nyt voisi taas ajella kotoisimmissa maisemissa. Onko alkuviikosta kiinnostuneita polullelähtijöitä? Sääproffat povaavat vielä maanantai aamupäiväksi kaunista ja lämmintä...
mutanaama
04.08.2012, 15.14
Ilman muuta.
Mä heitän lapsukaiset dösälle klo 9:25, joten sopiikos lähtö Torniksesta 9:30?
mutanaama
05.08.2012, 18.26
Siellä sitten.
mutanaama
06.08.2012, 12.21
https://lh3.googleusercontent.com/-7jl90fcsSrQ/UB99-Y5iCwI/AAAAAAAAA7c/MGy9fJcIil8/s400/P1030456.JPG
Pikkanen enska-alamäki (https://lh3.googleusercontent.com/-7jl90fcsSrQ/UB99-Y5iCwI/AAAAAAAAA7c/MGy9fJcIil8/s1600/P1030456.JPG)syväojalla
Aattelin taas huomenna lintsata marjanpoiminnasta ja lähteä skouttaan joko Kaitalammen (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6689338&x=370879&lang=fi) tai Orajärven (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6688166&x=366639&lang=fi) ympäristöä. Vauhti hidas ja rauhallinen. Paluu joskus klo 15 tienoilla. Pyörähdän Torniksen parkkipaikan kautta noin 9.30. Tai jos ei halua nauttia siirtymistä, niin mukaan voi liittyä jossain Velskolan tietämillä vähän 10 jälkeen.
mutanaama
07.08.2012, 17.11
Plääh, taas työ haittaa harrastusta-
Mulle tulee huomenna kaveri tyypittään Ninerii. Poiketaan Torniksen parkkiksen kautta noin 17.30. Tervetuloa mukaan parin tunnin lenkuralle.
Edit: Kahdestaan päästiin pudottelemaan Ranen kanssa Klaken polkuja reilun parin tunnin verran
Raumance
07.09.2012, 21.31
Joo elikkä nyt alkaa klaukkalan polut olla sen verran hallussa, kiitos kapulle, että aattelin huomenna käydä polkemassa n.10km Klaukkalan ympäristössä josta yli puolet hyvää trailia. Jos jotakuta kiinnostaa lähteä polkemaan perään ni laittakaa viestiä.
Syrjälä,Vasko, Vesitorni, musta/pietarinmäki ja tornari/palomäki jos jaksaa.
Kiinnostusta varsinkin tohon pohjoispuoleen olisi, mutta mä pääsisin lähteen vasta klo 17 tienoilla. Onnistuuko vielä silloin?
mutanaama
08.09.2012, 14.26
Käytiin eilen hiukkasen ajelemassa syväojalla, yllättävän kuivaa oli. Huomenna vois yrittää ajella päivällä, jos ei vaan noissa tämän iltaisissa etanoissa ole sitä kuolinmyrkkyä, joka saa aamulla pään kivistämään ja sydämen jyskyttämään.
Raumance
08.09.2012, 15.13
Kiinnostusta varsinkin tohon pohjoispuoleen olisi, mutta mä pääsisin lähteen vasta klo 17 tienoilla. Onnistuuko vielä silloin?
Oon nyt lähössä ja 18 korista höntsää että täytyy katto joku toine kerta.
@Raumance: joo, katellaan. Syksyä piisaa vielä.
@Mutis: mä vien Laurin aamulla (klo 11) parkouraan ja sen jälkeen on klubin junnuajot Pirkkolassa klo 14. Mut jos sitä asetaldehydii sattuu verenkiertoon kertyyn, ni olisko se häipyny klo 18 mennessä? Siihen jäis viel hetki ennen pimeyttä käydä vaikka kruisailees Syväojal
mutanaama
08.09.2012, 17.53
Kello 18:00 sopii hyvin. 20 alkaa tulla pimeää, joten lähtö sompiontie 13, vantaa.
mutanaama
09.09.2012, 22.55
Ja niinhän me sitten ajeltiin. Polut oli kaikki ajettavassa kunnossa, eikä pyörätkään paljoo kuraantunu ajaessa. Pari tuntia saatiin kulumaan aikaa hävettävän lyhyellä lenkuralla.
Vesitorninmäki + Haikalan p-puoli on poikkeamisen arvoista settiä. Jälkimmäisen bongasin tänään ja olipa sileää ja vikkelää.
Kelkkaurat Syväojan suuntaan ovat mönkkäröity hapottavaan kuosiin. Eikä se traktori ole asijaa parantanut.
Kuis on polut Syrjälä/Harjula -suunnalla?
mutanaama
13.01.2013, 14.19
Tänään olis tarkoitus seitsämän aikaan illalla ajella syväojalla.
mutanaama
25.06.2013, 19.10
Tänään kanssa.
mutanaama
09.07.2013, 16.40
Tämän päivän suunniteltu lenkki menee metsään. noin 20km metsässä haahuilua, enemmän tai vähemmän näkyvillä poluilla. Lähtö sompiontie 13 pihasta (vantaan puolella) kello 18:00. Vauhti leppoisa, paljon lyhkäsiä taukoja.
Nääh, eipäs onnistukkaan tänään kun isähommia tuli tekosyyksi.
Odottakaa
13.08.2013, 20.18
Moi, kerta hoodeilla asustelen niin löytyisikö keneltäkään linkkiä esimerkiksi sports trackerin tai vastaavan harjoitukseen, mistä näkisi mitä polkuja olette kolunneet niin voisi itse käydä ne ja katsastamassa.
Kiitos jo etukäteen ;-)
mutanaama
13.08.2013, 22.26
Paljon jää näkemättä ja paljon jää koluamatta jos itsekseen tuolla ajelee. Eikös tuo marsurami laittanut tuosta karttaakin, mutta osa risteyksistä on sen verran pimennossa, että suosittelen alkuasukasopasta ekalle lenkille. Käykö torstai ilta/IP tai perjantai iltapäivä hyvin kevyt lenkki, tarvii jättää imatralle vähän paukkuja. Keskiviikkona paksutellaan kivikossa.
Odottakaa
13.08.2013, 23.46
No enpä olisi osannut odottaa tarjousta opastetusta lenkistä, kieltäydyn kohteliaasti tällä kertaa, koska olen ihan junnu tässä toiminnassa, niin en kehtaa lähteä (vielä) hidastelemaan muitten menoa (eli jänskättää myös). Kliksuttelin jo aikaisemmin noita garmin linkkejä mutta olin missannut tuon kapu:n laittaman linkin joka ainakin avautui. Kävin pojan kanssa tänään pyörimässä tuota tornaria ja löydettiin niitä keltaisella nauhalla olevia reittejä ja ne oli ihan kivoja ja haastaviakin osa. Pitää käydä jossain välissä uudestaan tuolla ja etsiä tuo polku mikä kapu:n linkissä näkyi.
mutanaama
13.08.2013, 23.57
Tuotanoinniin, ei muuta kuin rohkeasti mukaan. Ei tässä itsekään mitään prokuskeja olla.
Odottakaa
14.08.2013, 09.24
Mä kerään rohkeutta ensi kesään ;) Oikeasti pitää vähän totutella kun puri siis kärpänen just ja maastolenkkejä on takana nyt kaksi kevlin sijaan (renkaat vaihdettu racing ralpheihin slickseistä ja uusi keula joka joustaa).
Oikeasti kiitos tuosta opastetusta reitti tarjouksesta, pitänee huudella sulle jos tarjous on vielä myöhemmin voimassa kun on saanut hiukan itsevarmuutta. Voisi varmaan yksi toinen paikallinen kaveri ja lähteä mukaan.
Ajelin tänään Syväojalle ja matkalla bongasin kyltin jossa varoitettiin alueella liikkuvasta villisikalaumasta. Varoitus oli pauttia tuossa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=kyltti&srs=EPSG%3A3067&y=6696464&x=378191&lang=fi). Ei näkynyt elikoita. Pitäiskö alkaa arkailemaan? Mönkkäriurat olivat oikein hyvässä kunnossa ja kaikki mutapaikat pystyi hyvin kiertämään.
Syväojan polkuja taisin viimeksi ajaa talvella enkä muistanutkaan kuinka mukavasti sieltä löytyy juurakkoa. Oli oikeaa jumppamista. Ehkä semmonte juustopyörä....? Pellonreunan taukopenkin jälkeen en noussut Narumäkeen vaan jatkoin alhaalla. Minipitkosten jälkeen muutama kymmenen metriä ja ura hävisi jonnenniin?? Aikani siinä pyörin kunnes käännyin takaisin ja tunkkasin mäen. Mutis hoi!! Jatkuuko se polku jonnekin vai .... ? Puolisen tuntia olin aikamoisen eksyksissä ja välillä aurinkokin paistoi ihan väärästä suunasta. Ihan varmasti ajoin johonkin teleporttiin, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.
@Odottakaa
Vesitorninmäki kannattaa käydä tutkimassa. Polkua ei ole ihan hirvän paljon, mutta kyllä siellä saa hien pintaan kun odottelee saunan lämpiämistä. Kokemuksesta tiedän:) Tuohon ensi kesän odotteluun sanoisin että rohkeutta on jo kertynyt tarpeeksi, ugh. Ei tässä olla mitenkään itteensä kummalisempia kuskeja eikä meidän vauhdit ei päätä huimaa. Hää ilmineeraa kun on lähtöhaluja. Mulle viikolla aamupäivät ovat ainoat mahdolliset, viikonloppuisin on enempi väljyyttä aikatauluissa. Paitti että aina ei voi etukäteen tietää että mitä mää haluan tehdä. Elo 3:n naisen kanssa on välillä vaikeasti ennakoitavaa :)
mutanaama
26.08.2013, 18.54
Joo, minipitkosten jälkeen ei "polku tää vie mihinkään". Tai veis pellon päädyn kautta antennille, mut tänä vuonna ei vaan jaksanu vääntää polkua auki. Toki ehtiihan tuon vaikka keskiviikkona.
Heei, säikeessä taas ihan elämän tapaista värinää, hieno homma!
Ne Tornarin keltaisella merkityt polut olivat taannoin enskakisojen EK-reittejä ja ovat pykälän tai kaksi keskivertopolkua vaativampia. Jos niitä pystyy ajamaan, niin ei ole ongelmaa ajella muitakaan tämän alueen polkuja.
Mahtaako Odottakaa tarkoittaa sitä polkua, joka lähtee siltä Tornarin itäreunalta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Palom%C3%A4en+polun+alku&srs=EPSG%3A3067&y=6694394&x=376665&lang=fi)? Se on helppo löytää ja kaipaa vaan kovaa käyttöä, jotta pysyisi auki. Mäen alla traktoriuraa oikealee ja polkua Palomäen päälle. Lopussa on yksi 90 vasemmalle ja toinen sitten oikealle, kun pääsee taas tr-uralle. Palomäen päällä on useita reittivaihtoehtoja. Eivät kaikki kovin selvästi näkyvissä, mutta ajamalla niitä sieltä löytää.
Pietarinmäen polku alkaa Teollisuustieltä siitä leikkipuiston ja parkkikentän välistä. (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Pietarinm%C3%A4en+polun+alku&srs=EPSG%3A3067&y=6695306&x=377047&lang=fi) Olisko se ollut viime vuonna, kun siellä tehtiin hakkuita ja tuhottiin pitkä pätkä polkua. Raivasin sen auki, mutta nyt alue oli taas pöyhitty ja polku ummessa. Raivasin lauantain osittain, mutta nyt kyllä on osa vissiin menetetty ikuisiksi ajoiksi. Oli rikottu sen verran hyvin, että en jaksanut enää alkaa tasoittelemaan. Pitää joskus mennä jatkaan raivausta. Mutta tieltä siis heti pikkutöppäreen päälle, siitä parkkipaikkaa kiertäen kohti pohjoista, kosteikon jälkeen oikealle, mäen alta tiukka oikea, ojan yli ja heti vasemmalle. Sitten polun haarasta loiva oikea penkanpäälle. Hakkuuaukealla vasenta reunaa, sitten moton jälkeä ylös oikealle ja sitten mäen päällä vasemmalle just ennen kuin uusi hakkuuaukea alkaa. Sieltä märän motouran yli kuiville kallioille ja upeeta kaltsibaanaa takaisin alkuun. Lopussa kiva kivikkoinen enskalasku. Ja onnittelut, jos pysyit uralla tolla selvityksellä :)
Mustamäen polku on ihan OK kunnossa, se alkaa kanssa siitä Teollisuustieltä siitä, kun tie kääntyy oikealle, niin polku nousee vasemmalle ylös (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Mustam%C3%A4en+polun+alku&srs=EPSG%3A3067&y=6695734&x=377207&lang=fi). Siinä ei oo eksymisen mahdollisuutta, lopussa joko vasemmalle ja kaukolämpöputkia pitkin (taluttaen?) Tarjoustalolle tai oikealle Puhdistamontielle.
Syrjälänmäen alapolku jäi taannoin urheilurakentamisen jalkoihin Syrjälän koulunpäässä ja on edelleen vähän hakemassa uraansa. Yläosan kaltsipätkät on kunnossa, vaikkakaan eivät helpoimmasta päästä. Poluille pääsee esimerkiksi esimerkiksi tästä muuntamon vierestä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=Syrj%C3%A4l%C3%A4nm%C3%A4en+polun+alku&srs=EPSG%3A3067&y=6694490&x=375451&lang=fi).
Mä en hirveen usein käy täällä tsekkailees, mut kun huhuilee ajoissa, niin kyl määkin voin tulla noita polunpätkiä esitteleen. Vaatimuksena tosin on, että pysyt pystyssä hitaassa vauhdissa. Mulla kun se vauhti ei yleensä nouse kovin korkeaksi.
Odottakaa
27.08.2013, 10.34
Ugh täältä, vedin poikani (12v) kanssa pari niitä Tornarin keltaisella merkittyä reittiä ja hyvin junnu tuli ne kanssa, pahimmat kohdat pois pyörän selästä. Junnulla 24" Helkama "maastopyörä" ja zing zang zoom mikälie keulalla mutta hyvin se tulee alas :) Ensi kesäksi vakavassa harkinnassa ostaa pieni 26" hänelle ok osilla ettei mene mielenkiinto pa$kan tsygän takia. Nähtiin pojan kanssa ne villisiat (2 kpl) tuossa Klaukkalan rampissa (joku 3 viikkoa sitten).
Käytiin paikallisen kaverin kanssa tuossa kartoittamassa noita Klaukkalan metsiä: http://www.sports-tracker.com/#/workout/risaratas/5p3ndbl1kg4t6j7q
Tornarin takaa ei lähdetty traktoriuraa oikealla kun oli satanut niin se oli sellaista kuravelliä, että olisi mennyt työntöpuuhaksi.
Sen sijaan harrastettiin kuntoilua ja kannettiin tuon reitin lopussa pyörät hakkuuaukean yli ja sitten kahlattiin nokkospusikko + pajuryteikkö jotta päästiin tuonne pellon reunaan. Suomalainen menee vaikka läpi harmaan kiven ja toinen sanonta joka tähän sopii on että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ei tarvinnut hirveästi silmiään ummistaa seuraavana yönä kun jalat oli liekeissä niistää nokkosista.
Pitää toi Syrjälänmäki käydä vilkaisemassa jahka selviän tästä flunssasta.
Siinä olis ollu semmonen sata metriä märempää, mutta sitten se tr-ura päättyy ja polku alkaa nousta ylöspäin. Mutta pitäähän jotain jättää seuraavaan kertaan.
Eikös tuo "sortuneen ladon" lenkki ole kohtuullisen savinen? En oo sitä muutamaan vuoteen ajellut, kun jotenkin on jäänyt tuollainen mielikuva. Seuraavan kerran, kun ajatte siitä rivarin päädystä mettään, niin kääntykää seuraavassa polun haarassa vasemmalle ja kohta näette oikealta (pohjoisesta) mäestä tulen polun. Siitä vaan ylös, niin pääsette kiertämään Pietarinmäen lenkuraa vastapäivään.
Meen junnu ajeli pari vuotta sitten Trek 4900:lla. Muistaakseni runko on 13, 5 ". Se on ollut aika vähällä käytöllä Commarin hankinnan jälkeen. Keula on päivitetty Rebaan, muuten se on vakio. Jos kiinnostaa, niin koeajo kyllä järjestyy. Vaikkapa Syrjälänmäessä.
Huomenna lauantaina ollaan lähdössä pojan kanssa kiepahtamaan Tornimäen kautta Palomäkeen. Jos on kiinnostuneita mukaantulijoita, niin ajetaan klo 10 tietämillä Tornimäen laskettelurinteen alapäästä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=L%C3%A4ht%C3%B6paikka&srs=EPSG%3A3067&y=6694260&x=376137&lang=fi), siitä pääsee mukaan. Varmaan semmonen parin tunnin sessio, jossa pikkasen pörrätään Palomäen kalliolla kokeilemassa eri ajolinjoja. Vauhti ei tule olemaan päätä huimaava, eivätkä polut ihan parhaasta päästä.Pöheikköä ja kivikkoa osuu varmasti matkalle.
mutanaama
06.09.2013, 19.46
No höhkäle, mulla on huominen vapaata hyvin rajoitetusti epämääräisenä aikana.
Mikael partti
06.09.2013, 21.42
Millon lähdette yleensä kun mietin että mä haluisin tutustua noihin syväojan reitteihin kun asun kivistössä. Hyväksyttekö 12 vuotiasta mukaan? Kyllä mä tossa talvella espaniassa ajoin 40km. Mutta kuitenkin haluaisin tutustua noihin reitteihin
mutanaama
06.09.2013, 21.48
Ei ikärajaa, ajoaika vaihtelee, yleensä viiden korvilla, päivät vaihtelee. Mut polut on auki ympäri vuoden, joten sopimalla onnistuu. Ilmottelen täällä vaikka edellispäivänä.
Mikael partti
07.09.2013, 12.27
Ok, kiitos tiedosta:)
Hyvää settiä vetivät Kapu & jr. Mulle ihan uusia polkuja. Mäkeä oli silleen että useampi vaihde olisi ehkä parempi. Doh, kattellaan sitten kun takakiekko palaa Saksasta.
Alustavasti puheltiin notta la 21.9 Klaukkala ja ympäristö kävisivät kiertämässä Sääksin yms. Palaamma aiheeseen oikeammassa topikissa http://www.fillarifoorumi.fi/forum/showthread.php?30206-Nurmij%E4rven-Rajam%E4ki
@Mikael partti
Kapu jr. on 7.luokalainen ja vielä meistä papoista on sille lenkkiseuraa. Rohkeasti mukaan vaan, ugh. Btw mahtoiko tämä jr. saada läskikuumeen? On nääs herkkä tarttumaan? Hienosti ajeli paksupyörällä. Ei taida hällä olla ennestään isommin maastosinkula-kokemuksia.
Odottakaa
07.09.2013, 16.47
Hitto kun en päässyt tulemaan messiin. Ilmestyi kotitöitä :-/ Nooh ensi kertaa odotellessa.
mutanaama
07.09.2013, 16.50
Mä voisin maanantaina vetää syväojan tutustumislenkin. Jos lähtis noin kello 17:30, niin ehtis valosalla ajamaan tunnin-pari.
Mikael partti
07.09.2013, 18.03
http://www.chainreactioncycles.com/fi/en/corratec-x-vert-limited-edition-bike-2013/rp-prod91545Joo kyllä mulla toi on aivan uutena pyöränä. Ajoin tossa keskikesänä 28km veljen kanssa mutta se oli tommosel AM pyöräl mis oli 2.6 renkaat ja kuitenki nytte on kunto kasvanu
Alustavasti puheltiin notta la 21.9 Klaukkala ja ympäristö kävisivät kiertämässä Sääksin yms.
Otetaanko söndaagi 22. päivä? Meiltä tulisi 12 ja 14 vee jässikät mukaan. 21 päivä menee painihommissa meillä.
Odottakaa
08.09.2013, 10.58
Mä voisin maanantaina vetää syväojan tutustumislenkin. Jos lähtis noin kello 17:30, niin ehtis valosalla ajamaan tunnin-pari.
Mä voisin lähteä mukaan (jos jaksat sitten venailla välillä ;-) ), mistä olisi lähtö?
Mikael partti
08.09.2013, 16.46
Mä voin huomenna lähteä sinne syväojalle ni mistäs sitte lähettäis
mutanaama
08.09.2013, 16.58
Meidän pihalta: sompionte 13, vantaa, keltainen omakotitalo. Pihalle saa tarvittaessa auton ja fillarin pääsee pesemään. Vauhti sovitetaan porukan mukaan, en mäkään mikään kisakireä xc-kuski ole.
Mikael partti
08.09.2013, 18.12
Ok,entäs miten pitkä lenkki ajetaan? Mulle ei oo kauheesti välii kuhan vaa ottaa banaanei mukaa:)
mutanaama
08.09.2013, 21.05
Muutaman tunnin jos jaksais pyöräillä, maasto on paikoitellen raskasta, joten kilsoja ei ihmeemmin kerry.
Odottakaa
08.09.2013, 21.41
Meidän pihalta: sompionte 13, vantaa, keltainen omakotitalo. Pihalle saa tarvittaessa auton ja fillarin pääsee pesemään. Vauhti sovitetaan porukan mukaan, en mäkään mikään kisakireä xc-kuski ole.
Mä polkasen sinne Brunnin kupeesta ja toivon, että jaksan toivolan mäen ylös takaisin tullessa :D
p.s. Eihän lenkillä ole nokkosia? ;) että voi shortseissa tulla.
Mun tuntomerkit: sini/hopea jäykkis Trek, musta kypärä
Mikael partti
08.09.2013, 21.47
ok, huomenna sitte
mutanaama
08.09.2013, 21.53
Nokkosia ei taida olla juuri missään, meidän pihalta vois muutama löytyä jos buustia tarvitsee.
Otetaanko söndaagi 22. päivä? Meiltä tulisi 12 ja 14 vee jässikät mukaan. 21 päivä menee painihommissa meillä.
Mulle taitaa sopia, mutta oliko fam. Kapulle su huonompi päivä. Hää avautunee asijasta.
^ No nyt on harrastettu kaikkia mahdollisia kasvatuskeinoja, jotta sunnuntain ammuskelu jäisi kakkoseksi paaljon terveemmälle harrastukselle. Vasta lahjonta tuotti tulosta. Tämäniltainen koeajelu Syväojalla helpotti koon päättämistä ja lopulta tilausvahvistus saarivaltiosta sinetöivät päätöksen: su 22. voidaan käyttää Sääksin kiertoon.
Juu ja samaan hyömyyn junnu uhkasi suorittaa huomenna moottoroimattoman siirtymän Harjulasta Sompiontielle :) Mahdollisesti myös takasin.
mutanaama
08.09.2013, 23.40
:), onnea odotukseen.
sinetöivät päätöksen: su 22. voidaan käyttää Sääksin kiertoon.
Kellonaika ja lähtöpaikka vaan tiedoksi tänne, niin kirjaan tuonne meidän kalenteriin (ennenkuin joku muu perheenjäsen keksii sinne jotain "parempaa").
Täältä myös varovainen ehkä sunnuntaille 22.9. Kiinnostaisi kovasti lähteä mukaan, mutta ei uskalla vielä luvata varmaksi.
su 22.9 10.00 Hautausmaalta (http://www.huuto.net/hakutulos/words/lehm%E4nkello). Jonniinlainen sää- ja tekosyyvaraus.
Sun linkki ei oikein vastaa mitään paikkaa.
More cowbell! (http://www.youtube.com/watch?v=BjsUf_oIgp0)
mutanaama
09.09.2013, 17.28
Ihan vain varmuuden vuoksi laitan tähän vielä puh non, 050501neljä nolla 3 nolla
Mikael partti
09.09.2013, 17.38
Siinä sun talon edessä 17.30 sitten:)
mutanaama
09.09.2013, 20.49
Nonni, 8,9km syväojan polkuja tarvottu ja jonkin verran jäi ajamattakin. Loppumatkasta tuli kalustotappiota yhden vanteen verran, tv. kuitenkin pääsit himaan asti. Saatettiin siitä Mikael vielä kelvin juureen vesisateessa ja takaisin tullessa oli ajaminen hiukka haastavaa, kun näkökyky meni hämärässä metsässä märkien lasien myötä.
Odottakaa
09.09.2013, 20.56
Meidän pihalta: sompionte 13, vantaa, keltainen omakotitalo. Pihalle saa tarvittaessa auton ja fillarin pääsee pesemään. Vauhti sovitetaan porukan mukaan, en mäkään mikään kisakireä xc-kuski ole.
Kiitoksia hyvästä seurasta ja jaksoitte odottaa mua ;-) Kovakuntoisia nuoria poikia oli mukana :)
Vaimo tuli hakemaan mut siitä Shelliltä ja toi myös lämpösen kupin kahvia :) Hyvää palvelua ;-) Se rengas muuten rupesi hankaamaan runkoon, koska yksi pinna oli solmussa taisi silloin hetkeä aikaisemmin mennä siitä yhdestä kepistä. Pitänee saada fillari nyt pikaisesti huoltoon, jos kerkeisi vielä mukaan tuonne 22.9.
...saada fillari nyt pikaisesti huoltoon....
Täältä meijän kulmilta lähin oikea huolto on Fillariosa (http://www.fillariosa.fi/epages/fillariosa.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20120930-11092-151329-1/Categories/Imprint). Suosittelen.
möksis. ja svidurias. Nyt pääsi aivopieru kun ehdotin 22. päivää. Silloin oli jo ennalta sovittuja sitoumuksia. Menkäätten te. Jos päätätte vaihtaa päivää niin mulle käy edell. ja seuraava su.
Aikas kryptinen oli mun hautuumaan linkki :):):) Tässä (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=p-paikka&srs=EPSG%3A3067&y=6713230&x=375377&lang=fi) oikeampi.
Mikael partti
09.09.2013, 22.48
Joo oli hauskaa ajaa kiitos.
mutanaama
09.09.2013, 23.44
Hyvä että seura kelpasi, oliko loppumatka kovinkin märkä?
Mikael partti
10.09.2013, 08.52
No ei se sade kauheesti haitannu mutta pyörän pesu jäi täksi päiväksi
mutanaama
10.09.2013, 19.41
@odottakaa, multa tosiaankin löyty yksi ylimääräinen alexrims 24mm levee takakiekko, joka on ollu vain yhdellä mummolla, saaressa ja ajo sillä vain kesäisin jos oli lunta. Sen takia siinä on se nastarengaskin jäljellä. Se että se roikkuu mun ulkovasrastossa on vain sattumaa. Mutta siitä päästäis varmaan kauppoihin ja saisit fillarin samantien liikenteeseen.
Odottakaa
10.09.2013, 20.43
@odottakaa, multa tosiaankin löyty yksi ylimääräinen alexrims 24mm levee takakiekko, joka on ollu vain yhdellä mummolla, saaressa ja ajo sillä vain kesäisin jos oli lunta. Sen takia siinä on se nastarengaskin jäljellä. Se että se roikkuu mun ulkovasrastossa on vain sattumaa. Mutta siitä päästäis varmaan kauppoihin ja saisit fillarin samantien liikenteeseen.
Kiitos tarjouksesta, kuskasin jo pyörän huoltoon ja jos eivät saa vannetta kuosiin (sivu heittoa oli 0,5cm), niin aletaan hieromaan kauppoja. Laittavat samalla muutakin uutta osaa mitkä mulla oli jo valmiiksi hankittuna (ketjut, takapakka, vaijerit, jarrupalat).
Mennyt kyllä ihan ohi tämmöinenkin keskustelu
ja jopa omasta kylästäni :D
mutanaama
10.09.2013, 21.52
No ei tää nii pahasti ole ohi menny, siihen nähden että oli sun toka postaus :)
mutanaama
13.09.2013, 22.29
Ajattelin huomenna ajella taas lähipolut läpikotaisin. Lähtö meiltä iltapäivästä 15:30. Lenkki olis vajaa 30km, vauhti sellainen, että ollaan takaisin ennen iltaa. Lenkiltä voi jättäytyä pois missä vaiheessa tahansa, siirtymä lähtöön korkeintaan 3km.
Odottakaa
13.09.2013, 22.32
Byhyy, könkeli edelleen huollossa niin ei pääse jarrumieheksi mukaan :-(
mutanaama
13.09.2013, 22.35
Olis tuossa yks nikolai lainaan ;)
Mikael partti
13.09.2013, 22.42
Minäkin lähden veljen kanssa korsoon ajamaan
Odottakaa
14.09.2013, 11.41
Byhyy, könkeli edelleen huollossa niin ei pääse jarrumieheksi mukaan :-(
Haa, sain viestiä, että pyörä on valmis. Kipasen sen hakemaan ja voisin lähteä lenkille mukaan jos ei mun tahti haittaa.
mutanaama
14.09.2013, 13.15
Ei haittaa, saattaa olla, että hiukan tulee polunraivausta pikku vesurilla. Moottorisahahommat tuli hoidettua jo näin aamusta.
Odottakaa
14.09.2013, 13.37
Ei haittaa, saattaa olla, että hiukan tulee polunraivausta pikku vesurilla. Moottorisahahommat tuli hoidettua jo näin aamusta.
Ok, nähdään teidän pihassa 15:30 aikoihin. Hyvä jos harrastetaan raivausta niin saan enemmän taukoja ;)
mutanaama
14.09.2013, 18.59
Tää oli aamusempaa tuotantoa
Ennen
https://lh3.googleusercontent.com/-IPtc7CVQLjE/UjRGTqe7kvI/AAAAAAAACfE/UkwpUmtc5sg/w600-h400-no/P1070311.JPG
Jälkeen
https://lh6.googleusercontent.com/-OE5EmjNKcys/UjRGMOqsoXI/AAAAAAAACe8/Q9imHbRcJ0g/w600-h400-no/P1070312.JPG
Odottakaa
14.09.2013, 20.19
Kiitos taasen ajoseurasta ja jaksoitte odottaa ;-)
Ai niin laitanko ihan yleiseen jakoon ne pari fättäri kuvaa vai laitanko yv:llä linkkiä asianosaiselle?
mutanaama
14.09.2013, 20.32
Ei sua kauaa tarvii tuolla venailla, kehitys on alussa oikeesti hurjaa ja vain kimppalenkeillä tulee vedettyä rajusti mukavuusalueen ulkopuolelle ja sen yli. Mä olen ainakin niin laiska paska, etten itsekseni saa ku niukin naukin itteni hengästymään.
Odottakaa
15.09.2013, 17.25
Kävin tänään yksin tutkailemassa noita reittejä mitä oli suositeltu (alla sports-tracker reitit, jos ST vaan suostuu toimimaan):
- Syrjälänmäki (http://www.sports-tracker.com/#/workout/risaratas/44mnd82gil8tnml5) (alku oli hiukan hakuammuntaa, eiku eiku tilanteita, muuten mukavaa maastoa, lopussa pari poikkeamaa ja yritin laskea jonkun pihaan + yksi sienestäjä(?) bongattu)
- Vesitorni (http://www.sports-tracker.com/#/workout/risaratas/cgum3gcfni939lf9) (kuhan laskin alas, olisi pitänyt siitä puolesta välistä mennä enemmän vasemmalle niin olisi hauskuutta kestänyt pidempää)
- Pietarinmäki (http://www.sports-tracker.com/#/workout/risaratas/3ujm97mbrf16cv9p)(?) (ajoin sähkölaitoksen suunnasta eli nousua riitti, toisesta suunnasta varmaan mukavampaa lasku painoitteisempaa)
Mitä jäi käteen?
- yksin on tylsää (ja jos sattuisi jotain, niin parasta olla sattumatta ;-) )
- pyörä luovutti muoviosia
- tulee kylmä kun siirtyy siirtymillä kelville
- pietarinmäellä "ihastelin" tikkaa ruuan haku puuhissa
- vesitorninmäessä lapsukaiset juoksee mäkeä ylös:"kato pyörä keskellä metsää"
- no hauskaa oli ;)
...ihan selkeesti tarvitsen 29er täpärin ;P
su 22.9 10.00 Hautausmaalta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?x=375377&y=6713230&srs=EPSG:3067&text=p-paikka&scale=16000&action=link&mode=&lang=fi). Jonniinlainen sää- ja tekosyyvaraus.
Ilmatieteenlaitoksen sammakko povaa sunnuntaiksi kohtuu keliä. Ehtii tietty vielä muuttaan mieltään. Meillä ei kuitenkaan vielä ole keksitty kelvollisia tekosyitä mennä jonnekin muualle. Kauankos tuohon kiertoon menee suurin piirtein aikaa? Sattuuko Rajamäki ja/tai Märkiön grilli silleen matkan varrelle, että pitää varata kafferahaa mukaan?
Kumpikin mahtuu, tosin Rajamäki on joko alussa tai lopussa. Aikaa saa kulutettua 1,5-4 tuntia reitistä riippuen.
Onhan tuo karttalinkin hautausmaa yhtä kuin Rajamäen hautausmaa, Astrakanintie 100?
Vähän olen vielä kahden vaiheilla lähtemisen suhteen kun viime viikon räkätauti piinaa vieläkin. Nenä vuotaa ja kurkku on vieläkin vähän kipeä, mutta enköhän selviä ellei nyt ihan maksimisykkeellä vedetä.
Jotta tulee oikea fillari mukaan niin vielä varmistuksena, että olihan kyse maastolenkistä?
Sinne tuo linkki mun mielestäni vie ja sinne brunssin jälkeen suuntaan. Maastolenkistä on kyse ja mä ainakin ajattelin selvittää reissun takajäykällä. Mä otan mukaan yhden 12-vuotiaan junnun. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin Lansive saattaa ottaa mukaansa pari junnua. Ei siis varmaan mennä ihan maksimisykkeillä.
mutanaama
21.09.2013, 21.18
Juu on se .
Odottakaa
21.09.2013, 22.14
su 22.9 10.00 Hautausmaalta (http://www.huuto.net/hakutulos/words/lehm%E4nkello). Jonniinlainen sää- ja tekosyyvaraus.
Tulossa mukaan ellei tule sammakkoja taivaalta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kiitos kaikille loistavasta lenkistä :)
Kiitos kaikille. Seurailkaa Rajamäen topikkia niin katsotaan mitä tehdään seuraavaksi. Hyviä polkuja jäi vielä paaaaljon. Seuraavaksi pitää ottaa Trangia kun pohjoispuolelta ei löydy kaffepaikkaa. :D
Lähteekö Mutis, Lansive tai joku muu guru tässä parin viikon päästä tai jotain sinne päin opastamaan maastonöösiä Klaukkalan asfalttiteiden ulkopuoliseen maailmaan? Mielellään helppoa baanaa saisi olla tarjolla, suht leppoisaa vauhtia (150-200 ave-W) mutta ilman kahvi/makkaranpaisto/polunraivaus hommeleita vähän niinqu ajelua vaan. :) Olisi kiva nähdä onko täällä etelän sydämessä eli Klaxissa jotain ajettavaa baanaa maastopyörälle ettei tarviis lähteä merta edemmäs kalaan jos maastoon haluaa ja samalla opetella miltä tuntuu pyörittää kampia poissa asfaltilta.
Pyörä olis tulossa mutta mennee pari viikkoa ennenkuin se on metsärymistelykuosissaan.
Tai tyhmä kysymys tietysti, tottakai Klaukkalan kollit lähtee heti kun tietää vain milloin lähteä, eiks jee!
mutanaama
23.09.2013, 16.37
Mulle on tuttuja nää syväojan polut. Eivät ole mitään teknisesti vaativia, mutta juuria ja juuria löytyy. Ja risuja kans. Puun ylityksiä ja teknisiä nousuja muutamia. Eli ihan tavallista suomalaista metsää. Pariksi tunniksi tuossa riittää katsottavaa.
Kelpaa! Kaikki polut on uusia ja otetaan ilolla vastaan! :) Täytyy palailla asiaan kun on peli persuksen alla ja koeajot suoritettu!
Klaukkalasta mitään tiedä taikka tunne seutuja. Täällä pohjoisessa on sitä samaa, mutta myös paljon semmoista baanaa, että ajaa vaikka krossarilla jos on muistanut ostaa krossikumit.
Miten mä muistan, että VesaP on ennenkin yrittänyt maastoutua?
Miten mä muistan, että VesaP on ennenkin yrittänyt maastoutua?
Joo. Ostin jokunen vuosi sitten Scott Scale maasturin. Pidin sitä pari vuotta seinänkoristeena kotona ajamattomana. Möin sen pois lapin miehelle pari vuotta sitten. Nyt ostin saman pyörän takaisin itselle. Scotti pääsee kotiin lapista taas! Jee!
Lansive saa opastaa sit niitä Rajamäen seutuja. Kunhan nyt kondiksen saa sen verran "kovaksi" että jaksaa ensin polkee sinne ja sieltä jopa takaisin lenkin jälkeen. :D
Lansive saa opastaa sit niitä Rajamäen seutuja. Kunhan nyt kondiksen saa sen verran "kovaksi" että jaksaa ensin polkee sinne ja sieltä jopa takaisin lenkin jälkeen. :D
Ehkä mä opastan niitä polkuja tässä vaiheessa ja joku muu sitten kun kunto on kova. Muistan edelleenkin "leppoisan" maantielenkin Klaukkalasta 200W keskiteholla.:o
mutanaama
23.09.2013, 17.35
Emmää noista vadeista tiedä, mutta muistanko oikein, että sääksen kierto noin 20km kestää reilun tunnin. Täällä haaveillaan kympin keskarista, huiput ehkä 25 :). Ei siis vaikeeta, mutta raskasta ja hankalaa. Kehittää lähinnä vitutuksensietoa.
Jos VesaP haluaa käydä salaa harjoittelemassa niin Aittakalliontieltä lähtevä polku (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=polun+p%C3%A4%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6698840&x=376669&lang=fi)voimalinjan alla on jo melkein perattu. Vielä on pauttia 100m viidakkoa. Polku päättyy pellon reunaan josta vasemmalle niin pääsee Ketunkalliolle jne. Sudentullinmäen kännymaston hoodeilla on moottoripyörillä ajeltu enskaspoori. Kannattaa käydä tutustumassa. Kovin vaan tuppaa olemaan mutaista näin syksyllä nämä paikalliset polut. Siksikin laitoin tänään Puksuttimeen piitkät MutisCarbon lokasuojat :)
Mä kyl komppaan Mutista: polut täällä syväs etelässä on pikkasen teknisempii, kun noit Lohjanharjun kupeen neulas/tykityspolut. Mun polkutuntemus Rajamäen poluista on tosin aika rajallinen. Hiha-arviolla sanoisin silti, että jos tehot pitää samoina, niin vauhti täällä on ehkä puolet siitä mitä Rajamäellä.
Yksi helppo treenipolku Mäntysalon suunnassa voisi olla ...öööh olikos se kääntöympyrä Havumäentien päässä? No siitä ympyrästä pikkusen sinne vasemmalle vanttuulle eli lännen suuntaan. Ojan viertä seuraten pellolle ja sen poikki ja seuraavalle pellolle (niitylle?). Siinä pitää sen mettän taas vasemmalla puolella ja ajelee edelleen lännen suuntaan. Aikanaan vastaan tulee peltotien ura, jota seuraten pääsee Tepontien päähän. Mukava mäki ylös ja siitä kun tie kääntyy oikealle, niin heti suoraan mettään tai sitten vielä tietä pitkin talon ohi ja sitten vasemmalle polulle. Jälkimmäinen polku voi olla helpompi löytää. Molemmat tulevat kuitenkin Nummelantielle. Nummelantieltä sinne listavapriikin takapihalle ja pihan koilliskulmassa mätänevän paatin ohi seuraavalle polulle. Siellä etsivä löytää reitin pehmeikön läpi seuraavalle mäenharjanteelle, josta hyvä polku vie sitten jo Teponkalliolle. Kallioilla kerrassaan nautittavaa polkua ristiin rastiin.
Toi on melkeen kaikki semmosta tykityskelpoista baanaa. Muutama teknisempi kohta Teponkalliolla, mutta kaikki on ajettavaa. Ainakin alaspäin mentäessä. Paluu sitten vaikka Sudentullin mäen enskapolkujen kautta, jos ei välitä ajaa samaa uraa toistamiseen.
Ton vois itteki vaikka joskus taas käydä ajelees. Mutt laiminlyötyjen perhevelvoitteiden takia illat ja lauantai on kiinni. Ehkä sunnuntaina 29.9 vois päästä liikenteeseen.
EDIT: linkki jonninmoiseen reittiin (http://connect.garmin.com/activity/330899245#)
Itsekin tunnen paikallisista poluista lähinnä nämä yleisimmät eli vesitorninmäen ja sähkölaitoksen takametsän polut, joten olisin kiinnostunut lähtemään mukaan jos saadaan jostakin kunnollinen opas. Tällä viikolla en pääse kun perhe ja työ haittaavat harrastamista, mutta ensi viikolla voisi olla aikaa.
Loistavaa. Kiitoksia noista reittivinkeistä. Mäntysalo ja tuo Aittakalliontie on aivan kämpän lähellä, joten hienoohan se olis jos pääsee suoraan ovesta polulle. Palailen asiaan kun olen pyörän saanut. Täytyy puunata ja huoltaa se läpikotaisin ja käyttää keula vuosihuollossa mutta sen jälkeen pääsen itsekin sitten ajamaan mukaan noille poluille. Palailen asiaan sitten viimeistään uudemman kerran!
Täytynee tänään käydä "tutustumassa" maantienvarteen noin kolmen tunnin ajan illalla. Cyclolla. Onneksi tuolla asfaltilla pärjää ilman opasta. :)
Jos tulee tommonen setä polulla vastaan niin soittoa häkeen: http://www.poliisi.fi/poliisi/keski-uusimaa/home.nsf/PFBD/D7C7DF5B233AF6D6C2257BF3002CF87D
mutanaama
28.09.2013, 19.50
Mitä näihin syväojan polkuihin tulee, niin antennilta on polku raivattu pellolle asti ja sieltä minipitkospuille.
:), onnea odotukseen.
Odotus sai onnellisen päätöksen. Tänään FNK:n jälkeen ehdittiin tekemään vain pikaisia säätölenkkejä kotiportilla. Huomenissa pitänee sitten lähteä testaamaan kulkeeko se maastossa.
Vähäistä mustasukkaisuutta havaittavissa potentiaalisten käyttäjien parissa ;)
.. Aittakalliontieltä lähtevä polku (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=polun+p%C3%A4%C3%A4&srs=EPSG%3A3067&y=6698840&x=376669&lang=fi)voimalinjan alla on jo melkein perattu...
Nyt on valmis.
Odotus sai onnellisen päätöksen. ..
Jos ei valokuvaa niin ei uskota.
..
...ihan selkeesti tarvitsen 29er täpärin ;P
Täysjäykkä läski on imo hauskempi, monikäyttöisempi jne.
la 5.10 iltapäivälenkki on harkinnassa. Liikkeellepolkaisu joskus 15-16. Hyvinkin mahdollista että mun naiset keksivät jtkn mitä mää eh-dot-to-mas-ti haluan tehdä pyöräilyn sijaan, mutta ehkä kuitenkin.
mutanaama
30.09.2013, 16.02
Jep Kapu, kuvia pöytään. Töms Töms Töms!
Huh,huh, jotain tuli näkyviin?
https://lh4.googleusercontent.com/-BWCcMl5wnn0/Ukxg-uCRhJI/AAAAAAAAAVI/Yadd2IYU5JU/s912/Fatty_vesitornilla.jpg
@KMW: Lauantaina olis tarkotus suunnata ei-venytteleen suamen sikakoon, joten menkäätten te rauhassa paikallisille poluille. Mä kyllä otan sinne reissuun ton 1x9 29" notkun alle :cool:
Onkos huomenna maanantaina tai tiistaina mettään menijöitä?
mutanaama
13.10.2013, 19.39
Tiistaille varmaan ehtis, saiskohan ton Veli KMW:n oppaaks uusille polkusille.
Ja onnea uudelle onnivannille, jostain syystä kuvaa ei aikaisemmin näkyny.
Komee läski.Onnittelut.
Olin alustavasti suunnitellut tiistaille linturetkeä Kymen suuntaan. Oonnääs syyslomalainen:) Yritys on nähdä hanhia saman verran kuin viime vuonna. Silloin bongasin Jaalan Osuuspankn parkkipaikalta useamman kymmenentuhatta yhdellä vilkaisulla.
Kuis Kapu on ajovalmis maanantaina?
Aamusella pitää raahautua töihin, vaikka muut jää tänne nukkumaan. Päivällä ne jättää mut lomaleskeks, joten olis koko ilta vapaana. Jos lähtis töistä ajoissa pois nii ehtis tekee pikkulenkin ennen pimeetä. Vieläkö klo 16:30 kerkeis starttaamaan? Vai pitäskö laittaa akut lataukseen?
mutanaama
13.10.2013, 22.54
Kandee ne lataa. Seiskalta on jo yllättävän vähän valoa.
Ja näin se menee taas. Tytär melkein 13v. tarvii iskää huomenna iltapäivällä. Ei ole ilta-ajoa meitsille maanantaina. Kattellaan sitä tiistaita kunnääs on ilmassa semmosta että olisi kuulemma jtkn mitä mää haluan tehdä hanhien toljottamisen sijaan, sfviddu.
Ei muuten ole eka kerta kun ekaks täällä huutelen että ajamaan jne. ja sitten tulee jotakin, prkl. Lienee parempi vaieta kaikista lenkkiehdotuksista niin menee paremmin.
Taidan siitä hyvästä käydä aamupäivällä Fiskarsin kanssa Kirkkiotieltä lounaaseen -voimalinjalla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=polku+alkaa&srs=EPSG%3A3067&y=6698464&x=376683&lang=fi) (se lyhyempi alamäki).
mutanaama
13.10.2013, 23.14
Ja me muut kiitetään.
Äääh, ahneena paskiaisena mä menin myymään mun huomisillan vapaa-ajan. Porukat tulee kotia keskiviikkona ja to + pe on sovittu koko perheen menoja. Katellaan tilannetta uudelleen la/su linjalta.
Mun linturetki siirtyi hamaan äärettömyyteen, joten: Mihin aikaan veli Mutis on lähtökuopassa? Jos hää ajelee tännepäin niin voin tulla vastaan.
Onko muita lähtijöitä? Missä on jänes Odottakaa?
mutanaama
14.10.2013, 20.32
No juu, tää vyöttää tupeensa ja pienen vesurin ja suuntaa paikalle vaikka kello 16:00. Mulla on kans mukana punaista erkkaa, että löydän takas kotio.
^olkoon näin. Tulen siihen mutanotkelman reunalle odottelemaan 16:02.
Btw se Aittakallion pidempi alamäki tielle asti on Kansalaisen Karttapaikan mittatyökalun mukaan 900m. Ei ollenskans huono naatiskelulupätkä.
Voisin melkeinpä lähtee mukaan?
Oisin tästä Klaukkalan Citymarketin tienoilta polkasemassa eteenpäin
Sanokaas vaan suunta
^Mää tulen Mänkkäristä niin oliskos silta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=silta&srs=EPSG%3A3067&y=6696670&x=377177&lang=fi) hyvä tapaamispaikka? 15:40?
Odottakaa
15.10.2013, 19.50
Mun linturetki siirtyi hamaan äärettömyyteen, joten: Mihin aikaan veli Mutis on lähtökuopassa? Jos hää ajelee tännepäin niin voin tulla vastaan.
Onko muita lähtijöitä? Missä on jänes Odottakaa?
Mä pidän/pidin vielä tämän päivän huilia, kun sunnuntainen OTB vetäsi yläkerran ihan jumiin :D
https://dl.dropboxusercontent.com/u/40482670/Photos/otb.jpeg
Kuvateksti : Videolta kuvakaappaus, tässä vaiheessa pomppukeppi on potkaissut jo taaksepäin ja kuljettajan takalisto noussut pois renkaanpäältä ja henkisesti valmiina supermies lentoon.
Kuvan ja videon otti jäsen: Ketjureaktio
(harmi kun ei kuvanut loppuun vaan säntäsi katsomaan mitä löysin maasta ;D)
Selittelyt : niin tarkoitus oli nostaa keulaa, mutta ei se noussut, oikeesti se ei vaan noussut..
mutanaama
15.10.2013, 20.03
Olipahan tylsä lenkki. Pelkkää syksyistä metsää, ja sitä samaa: 20km Juurakkoa, kivikkoa, mönkkäriuraa, enskapätkää, teknistä mäkeä ylös ja alas. Pellonlaitaa, joenvartta, notkoja, kalliota, metsäautoteita ja hiekkatienpätkiä. Aijuu, ajettiinhan me kahdesti tien yli, ja siirtymä himastakin liki 600m.
Jos ens kerralla keskittyis siihen, että missä mennään, niin löytäis itsekin noi polut.
Kiitos taas hyvästä vedosta KMW:lle
Mukava meininki! Vielä pitää kehittää reittejä silleen että olisi reilusti enempi ala- kuin ylämäkeä.
Mulla oli veli M:n tuikku repussa koko ajan. On vieläkin. Palautuu Banjomaahan huomenissa.
Hyvä kuva Odottokaalta. Näyttää siltä että maahan tullaan reppu edellä. Toipumista!
Ketkuilija
17.10.2013, 21.49
Mikäli Syväoja/Kla-väki ajelee taas, niin kiinnostusta olisi lyöttäytyä seuraan. Syväojan polkuja vähän tullutkin jo koluttua kun vuoden päivät asustelin suunnalla, mutta opastus ei olisi pahitteeksi.
mutanaama
17.10.2013, 22.27
Juu. VKL syväojalla 10-13, käyn varmaan tuolla KMW:n osoittamilla reiteilläkin eksyilemässä. 0 astetta ja vesisade, niin en aja.
VKL syväojalla 10-13...0 astetta ja vesisade, niin en aja.
Koska molempia ei huomiseksi ole luvassa (ainakaan samanaikaisesti), niin onkos ajot sitten klo 10-13? Mä voisin tulla joko yksin - tai jos toi juniori saa huoneensa siivottua aamuun mennessä niin sitten kahdestaan.
Vehmaan Nummi
18.10.2013, 22.14
Kysymys kuuluu: saako Tornimäen ulkoilureitillä pyöräillä? Sauvakävelijämies oli vihaisena sanonut, ettei pyörällä saisi kulkea. Kuitenkin kun Ristipakasta saapuu, niin siellä hiekkatien alussa on kevyen liikenteen merkki.
mutanaama
18.10.2013, 22.34
Jos ei ole erikseen kielletty, niin on sallittua. Kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Mutta huomenna lähtö vaikka sompiontie 13, jos sopii.
Vehmaan Nummi
18.10.2013, 22.41
Kiitos kutsusta, mutta töissä huomenna, toisella kertaa sitten :)
Ketkuilija
19.10.2013, 00.03
Saavun paikalle mikäli flunssa ei pahene tästä.
mutanaama
19.10.2013, 00.06
Niin juu, jos ei ole aiempaa tietoa, niin sompiontie on vantaalla.
mutanaama
19.10.2013, 14.28
Kiitos ajoseuralle lenkistä. Hieno syksyinen keli ja rento ajovauhti.
Kiitti Mutikselle vedosta ja muille seurasta ja kannustuksesta. Käytiin vielä Laurin kanssa ulkoiluttamassa perheen naiset Rajamäellä. Taitaa poika nukkua ensi yönä :)
Ketkuilija
19.10.2013, 20.08
Kiitokset vaan kaikille seurasta, hyvin tuntuu nuo läskit kulkevan.
^ en tuu enää ikuna teijän kans ajamaan ku nuin läskiks alatte haukkua
Sent from my iPad using Tapatalk HD
Ajelitte vissiin Syvässäoojassa kun ei Kettukallion ympäristössä / linjojen alla näkynyt ketään eikä edes renkaan jälkiä. Olimma siellä Rouvan™ kanssa parisuhdesauvakävelemässä Bongasin Haikalan ympyrästä pari uutta polunpäätä. Täytyy käydä phillarilla tutkiskelemassa.
Heitin likan aamulla ratsastamaan Hongisojantien varteen ja lähdin sieltä skouttaan maastoa. Tavoitteena oli päästä Aittakalliontielle ja käydä siellä tsekkaas se kartassa näkyvä motocross-rata. No enhän mä sinne asti ehtinyt, ku osuin matkalla aivan loistaviin enskapolkuihin. Poistuessani alueelta törmäsin paikalliseen kuskiin. Hän kertoi, että heillä on siellä enskaspooria noin 16 km!!!! Spooria on ilmeisesti sekä crossiradan pohjois- että itäpuolella. Mä ehdin ottaan näytteen vaan itäpuolelta, mutta ihan namipätkää. Pitäs vaan olla tehokkaampi moottori, nyt nousee paineet punaselle muutamissa mäissä :rolleyes: Mulle tuli ihan semmone deja-vu, että kmw olis joskus noista poluista jotain maininnutkin?!
Enskaseuralla on ajot lauantaisin, joten se ei ole hyvä päivä tutustua alueeseen. Mä laitoin kalenteriini, että mä olen ensi sunnuntaina jumppaamassa tuolla. Siis jos keittiöhaltija niin suo.
mutanaama
20.10.2013, 16.22
Tää vois tulla kans, mikäli kynnelle kykenee
Marsusram
20.10.2013, 19.36
Heitin likan aamulla ratsastamaan Hongisojantien varteen ja lähdin sieltä skouttaan maastoa. Tavoitteena oli päästä Aittakalliontielle ja käydä siellä tsekkaas se kartassa näkyvä motocross-rata. No enhän mä sinne asti ehtinyt, ku osuin matkalla aivan loistaviin enskapolkuihin. Poistuessani alueelta törmäsin paikalliseen kuskiin. Hän kertoi, että heillä on siellä enskaspooria noin 16 km!!!! Spooria on ilmeisesti sekä crossiradan pohjois- että itäpuolella. Mä ehdin ottaan näytteen vaan itäpuolelta, mutta ihan namipätkää. Pitäs vaan olla tehokkaampi moottori, nyt nousee paineet punaselle muutamissa mäissä :rolleyes: Mulle tuli ihan semmone deja-vu, että kmw olis joskus noista poluista jotain maininnutkin?!
Enskaseuralla on ajot lauantaisin, joten se ei ole hyvä päivä tutustua alueeseen. Mä laitoin kalenteriini, että mä olen ensi sunnuntaina jumppaamassa tuolla. Siis jos keittiöhaltija niin suo.
Onhan siellä ollut tuo enskaspooriverkosto (http://www.pihkaniskat.fi/gadget/cgi/reitti.cgi?act=map&id=15&kieli=)jo melko pitkään.
Siirtymäyhteydet vaan pitää keksiä Lähilammen takaa, niitä oli joskus vaikea löytää, mahtaako nyttemmin olla tilanne muuttunut.
.... Mä laitoin kalenteriini, että mä olen ensi sunnuntaina jumppaamassa tuolla. Siis jos keittiöhaltija niin suo.
Mukana. En ole tietääkseni noilla urilla käynyt ennen.
Shimaani
20.10.2013, 19.54
Tää vois tulla kans, mikäli kynnelle kykenee Kompsis.
Tervehdys! Onko Klaukkalan alueen pyöräilijöillä näkemystä mikä pyöräilyseura on henkisesti lähinnä Klaukkalaa? Tarkoitus olisi ensi vuonna ajaa noin 10 pyöräkilpailua, joista suurin osa on maastopyöräilyn SM-cup osakilpailuja, mistä johtuen pitäisi löytää sopiva pyöräilyseura. Hyvinkään pyöräilijöiden toiminta, varsinkin maastopuolella, vaikuttaa erittäin aktiiviselta. Espoossa majaa pitävä IK-32 tuntuu panostavan enemmän maantiepuoleen. CCH:kin voisi olla yksi vaihtoehto. Kotona on 8-vuotias maastopyöräilijän alku, joten aktiiviselle junioritoiminnallekin laitan jotain arvoa.
Kokemuksia, mielipiteitä?
mutanaama
21.10.2013, 15.58
"Meidän" CCG on vasta sen verran alussa, että mitään toimintaa ei oikein voi sanoa vielä olevan. Maantieteellisesti vaikutetaan aika laajalla alueella, muutama toki klaukkalan suunnalta.
MTBFC voisi olla ehkä suurin maastoseura, paljon tapahtumia ja ajoja. Kapu tietää niistä enemmän. Mä en kisaile koskaan muusta kuin itseni voitosta, ja etten ihan viimeisin ole.
Mutta yritetään tällä sivustolla parantaa/lisätä paikallista maastoajelua järjestelemällä kimppalenkkejä kotimaisemissa.
HyPy on mun suositus. On maantietä ja maastoa + seuran junnutoiminta on A1 luokkaa. Lecce voipi kysellä veli Lansivelta enempi.
@kapu
Mistä kautta kannattaa lähestyä sitä 16km enskaspooria? Marsun linkki ei aukea mun koneella, prkl.
MTBFC voisi olla ehkä suurin maastoseura, paljon tapahtumia ja ajoja. Kapu tietää niistä enemmän.
Kiitos vinkistä. MTBFC:n sivut näyttivät olevan tällä hetkellä epäkunnossa...
Mutta yritetään tällä sivustolla parantaa/lisätä paikallista maastoajelua järjestelemällä kimppalenkkejä kotimaisemissa.
Olen tosian ketjua lukiessani huomannut, että täällä on varsin aktiivista yhteislenkkitoimintaa. Voisin tulla ensi sunnuntaina mukaan, jos lenkki toteutuu.
mutanaama
21.10.2013, 16.37
Se linkki on mullakin pimeänä. Taitaa olla kansainvälisissä yhteyksissä ongelmia, kun ei naamakirjaakaan saa päivitettyä.
Höhkele, mää wanha puusilmä ole huomannut että oikein karttaankin on merkittynä moottorirata (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6701084&x=375311&lang=fi). Sinne huomenna aamulla ihmettelemään.
mutanaama
21.10.2013, 17.45
Tässä (http://uholas.pp.fi/Jaettavat/maasto.jpg)vähän isompi kartta
Odottakaa
21.10.2013, 18.54
Höhkele, mää wanha puusilmä ole huomannut että oikein karttaankin on merkittynä moottorirata (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6701084&x=375311&lang=fi). Sinne huomenna aamulla ihmettelemään.
Hiio-hoi, me käytiin kaverin kanssa ajelemassa tuolla suunnilla (kaveri on paikallinen enska kuski tai ainakin vanha sellainen ;-) ).
sports tracker linkki (http://www.sports-tracker.com/#/workout/risaratas/blvh88fim8au6i2a) (jos vaan palvelu sattuu toimimaan).
... mikä pyöräilyseura on henkisesti lähinnä Klaukkalaa?....
Jos mettänpuolella rymistelee, niin mun mielestä kolmesta on valiten: HyPy pohjoisessa, Korson Kaiku idässä ja MTBCF etelässä. Itse ajelen MTBCF:n väreissä eikä Korson/HyPyn toiminnasta ole omakohtaisia kokemuksia. Käsittääkseni molemmilla on kuitenkin enemmän kisa-/ valmennuspainotteista toimintaa, kun taas MTBCF:ssä ajellaan pääsääntöisesti itseä vastaan ja lenkeillä ollaan lenkin sekä hyvän seuran eikä niinkään suorituksen takia. Toki meilläkin on varsin aktiivinen endurohenkinen kisaporukka ja hyviä DH-kuskeja. Saattaa myös olla, että Klubin ajot ovat hivenen keskimääräistä teknisempiä. Junnutoimintaa Klubissa on keväällä ja syksyllä järjestettävän Fillarinappulakoulun verran eli 7-8 kertaa kummallakin kaudella ja lisäksi toisinaan on järjestetty junnuretkiä. Ja jos haluu aina välillä pitää renkaiden alla pientä hajurakoa maahan, niin onhan Klaukkalassa oma pyöräilyseurakin eli DH Tornarit.
Lansive varmasti osaa kertoa paremmin HyPyn toiminnasta, mutta mä sanoisin että enduro/trailhenkiseen chillailuun MTBCF ja kisakuskeille (varsinkin XC) Korso/Hypy.
Ainakin nyt mulla MTBCF:n sivut (http://www.mtbcf.net/v3/news.php) aukeavat ongelmitta.
Mistä kautta kannattaa lähestyä sitä 16km enskaspooria? Marsun linkki ei aukea mun koneella, prkl.
Marsun linkinpäästä löytyy Pihkaniskojen Numlahden suunnistuskartta. Tsekkaas konees Java-asetukset, saatat saada sekä kartan näkyviin että ison pöpöriskin kerralla :)
Jos mä olisin tulossa Klaken suunnasta, niin ottaisin varmaan siitä Ketunkallion länsipuolelta / Luhtajoen (?) itäpuolelta sen metsäuran. En oo sitä itte ajanu, mutta siitä kuulema pääsee hienosti spooreille. Eikä tartte kuluttaa kumia asfaltilla. Jos mä en sattus ens sunnuntaina oleen hevostelijankuljettaja, niin voitas vaikka alottaa retki Rusakontien ja Mäenrinteen risteyksestä. Mut voi olla, että teen ensin moottorisiirtymän Hongisojalle ja lähestyn aluetta pohjoisesta. Aika näyttää. Mut sen verran enskareitillä on jumppaa, että kannattaa laittaa pikkasen tavanomaista tiuhemmat vällärit, jos meinaa yhdellä vaihteella pärjätä. Tai mistä kukin siten nauttii :p
..... että kannattaa laittaa pikkasen tavanomaista tiuhemmat vällärit, jos meinaa yhdellä vaihteella pärjätä. Tai mistä kukin siten nauttii :p
joojoojoo. Niitä välityksiä on ny Puksuttimessa 14kpl. Kaikki made in Germany. Kompensaationa Rostsekki on nyt fix-moodissa = zen :)
Vaikka olenkin tämmönen vähään tyytyväinen ja melko pinttynyt sinkuleeraaja niin täytyy sanoa että kyllä se ingengööri oli viisas kun pyörän vaihteet keksi.
Jos Kapu meinaa pollkua joka alkaa pauttia tuosta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6698704&x=375425&lang=fi) ja kulkee jokivartta pohjoiseen niin huomenna pakkasyön jälkeen siitä voisi ajaa. Yleensä se on v*ttumaisen mutakurainen pätkä. Heinikkopöheikköäkin on keskivertoa enempi. Vaihtoehto on päräyttää ylempää sähkölinjaa alas ja Aittakalliontietä mopopaanalle ja sitten eksyilemään. Kompassi on mukana ja jos printteri pelittää niin kartta myös.
Lansive varmasti osaa kertoa paremmin HyPyn toiminnasta, mutta mä sanoisin että enduro/trailhenkiseen chillailuun MTBCF ja kisakuskeille (varsinkin XC) Korso/Hypy.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Tarkoitus olisi panostaa ensi kaudella kisaamiseen xcm/xco-kisoissa. Maastopyöräilykokemukseni on vielä vähäistä, mutta halu kehittyä sitäkin suurempi. Kuvauksesi perusteella oikea seura olisi siis joko HyPy tai Korso. Olisi mukava tietää miten kummassakin seurassa suhtaudutaan ei-elite kilpailijoihin (ja paljonko heitä seurassa on). Korso ilmeisesti korvaa kaikkien lisenssikuskien kilpailumaksut, mutta HyPyn sivulta ei selvinnyt onko heillä vastaava käytäntö.
Pitääpä tiedustella Lansivelta ja seuroista minkälaista tukea sieltä löytyy kaltaisilleni myöhäisherännäisille wannabe-urheilijoille :D
HyPyn junnutominta vaikutti kilpailuhenkiseltä ja seuran tarjoama pyöräkoulu oli hintava (140 euroa). Sisältää toki kausilipun paikalliseen rinnekeskukseen, mutta tätä etua ei klakelaisena tulisi varmaan käytettyä. MTBCFn junnutoiminta ja erityisesti rento asenne vetosivat itseeni. Pitääpä katsoa ensi keväänä, jos poika haluaisi lähteä toimintaan mukaan.
Sattumalta bongasin tämän aiheen, DHT tosiaan toimii Klaukkalassa, toiminta painottuu alamäkeen mutta ajaa meillä porukka muillakin pyörillä. Junnukoulua ollaan pidetty nuorille alamäkikuskeille, joskin tänä kesänä jäi välistä kun Tornikeskuksen toiminta loppui. Tarkoitus olisi kuitenkin taas ensi kesänä jatkaa jollain tavalla. Mutta jos XC-kisat ovat päätarkoitus niin sitten ehkä uskallan suositella myös Hypyä, siellä on kuulemma myös junnutoiminta todella hyvää. Korson Kaiussa itse olin aikaisemmin eikä mitään pahaa sanottavaa siitäkään, joskaan en kovin aktiivisesti ollut toiminnassa mukana. Tosta nyt kuitenkin linkki vielä meidän sivuille: http://www.dhtornarit.com/
Marsusram
22.10.2013, 12.01
Marsun linkinpäästä löytyy Pihkaniskojen Numlahden suunnistuskartta. Tsekkaas konees Java-asetukset, saatat saada sekä kartan näkyviin että ison pöpöriskin kerralla :)
Pikkasen penkomalla löytyi tuo pohjakartta (http://www.pihkaniskat.fi/gadget/kartat/15.jpg)suoraankin ilman Jawaa.
Siellähän on vaikka mitä. Korkeuseroja on enskapaanalla niin paljon että vaihteet on oikeasti tarpeen (pl. PaH). Pauttia tuossa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6700988&x=375975&lang=fi) enskaspoori tekee u-käännöksen ja minä jatkoin motouraa itään ja löytyi unelmaneulaspolkua, uudempaa ja vanhempaa motouraa, hauskoja ei-polku -spotteja, pusikkorisukkoa ja kaikkea. Olin esksyksissä melko pitkään kun polku hävisi lehtien alle ja aurinko meni piiloon. Tuli melkoisesti ryynättyä ihan umpipöpelikössä (onneksi oli vaelluskengät). Muutaman kerran pitää vielä käydä eksymässä niin eiköhän se siitä selkene. Paitti jos Marsu lähtisi karttoineen liidaamaan niin ehkä nopiammin reitit hahmottuisi.
... välityksiä on ny Puksuttimessa 14kpl... Jos Kapu meinaa polkua joka alkaa pauttia tuosta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6698704&x=375425&lang=fi) ja kulkee jokivartta pohjoiseen niin huomenna pakkasyön jälkeen siitä voisi ajaa. Yleensä se on v*ttumaisen mutakurainen pätkä. Heinikkopöheikköäkin on keskivertoa enempi. Vaihtoehto on päräyttää ylempää sähkölinjaa alas ja Aittakalliontietä mopopaanalle...
Wow, luvassa siis ajatusta nopeempaa vaihtamista vaikka veto päällä :) Ja juu, tota polkua mä meinasin, mutta toisaalta oon jo niin tottunu savessa ja nokkos- tai vadelmapöheikössä rämpimiseen, että itteeki joskus huolestuttaa. Toi sun ehdottama reitti on kanssa ihan jees. Jos vielä ottaa siitä jostain Sammalkaaren ja kevarin välistä pohjoisen puolelle polkua alas montunpohjalle ja sitten tunkkaa sitä kivikkoa ylös kalliolle sähkölinjan alle, niin saa heti alkuun käsityksen mitä on jatkossa odotettavissa... Hämärä mielikuva (ajalta ennen Ketunkallion parturointia), että jos tulee sitä pohjoisenpuolesita sähkölinjaa alas ja ottaa siitä pellon/niityn kupeesta sinne vasemmalle vanttuulle, niin päätyy jollekin poluntapaselle, jota seuraten pääsi jollekin metsäniityn ladolle. Se saatto olla jossain muuntoaseman lounaispuolella. Se lato ei siis oo se Ketunkallion pohjoispuolella oleva. Mutta ikinä en oo siitäkään menny eteenpäin ja tämän päivän tilanteesta ei todellakaan oo tietoa. Ehkä sitäkin kulmaa pitäis joskus tutkaista uudelleen?
...toiminta painottuu alamäkeen mutta ajaa meillä porukka muillakin pyörillä...
Juu, totta. Eikä ihan ilman menestystä sielläkään :D
... Pauttia tuossa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6700988&x=375975&lang=fi) enskaspoori tekee u-käännöksen ja minä jatkoin motouraa itään...
Toi on itse asiassa just se ura mistä mä tulin spoorille. Olisinko körötellyt sitä puolisen kilsaa, tulin pohjoisesta semmosen pikku mökin kohdalla tolle uralle. Idän puolella oli hakkuuaukeeta.
Marsun kartassa näkyy siinä urasta pohjoseen semmonen hassu tienpätkä keskellä mettää. Mun piti ajaa se päästä päähän varmaan kaks kertaa ennen ku uskoin, että se ei todellakaan jatku kummassakaan päässä. Jos siinä keskellä ei olis ollu semmosta hirrenpökäleistä kasattua sillan teketellä, olisin ollu melkeen valmis lähteen optikolle tai spykolookille. Nyt se vaan oli hyväksyttävä: parisataa metrii tietä ja silta keskellä mettää ja peuranpolkuja :seko: Tarttee jossain vaiheessa koittaa uhrata aikaa ton metikon skouttaamiseen. Marsun kartta on hyvä lähtökohta, tänks!
Hellapoliisi muistutti, että mää olen luvannut sille ens sunnuntaina pääsyn AHH:n lenkille. Siis jos sää on kuivahko ja sopivan lempeä, niin se menee ulkoiluttaan Keppanaansa. Mä heitän plikan enstex hevosteleen Hongisojantien varteen. Sen pitää olla siellä n. 11:40. Sen jälkeen olis varmaan semmonen parituntinen vapaata käytettäväksi mettärymistelyyn.
Vehmaan Nummi
23.10.2013, 23.57
.....Hellapoliisi muistutti, että mää olen luvannut sille ens sunnuntaina pääsyn AHH:n lenkille. Siis jos sää on kuivahko ja sopivan lempeä, niin se menee ulkoiluttaan Keppanaansa.....
Tämä on ehdottomasti ykkössijalla sunnuntain suunnittelussa.... :D
Pötkö kävi kylässä ja kierreltiin Numlahden enskapaanaa. On turhan hapokasta meikälle. Niin jyrkkiä ylämäkiä ettei ajamalla mene millään. Ja niitä mäkiä on melko tiheässä. Mutakurarapaakin sileen että pystyssäpysyminen ei ole ihan helppoa.
Se itään johtava motouran vieressä kulkee ylempänä toinen polku ja se löytyi!! Marsun kartassa se on kuin viivottimella vedetty, luonnossa ei ihan. Mukavaa pätkää kummiskii. Vähän olisi harvennuksen jäljiltä rankoja raivattava niin tulee hjuva.
Kuis se sunnuntai? Mää voisin olla lähdössä n.10.00. Entäs muut?
mutanaama
25.10.2013, 16.55
Bemaksiskabat on siirretty suntaakille ja mä meen sinne.
Meiä nuorimmainen sai puhuttua ittelleen enemmän aikaa talleilla, se siis pääsee lapioimaan pas*** ja mun lenkkiaika pitenee :). Emmä silti klo 10 kerkee, mut 11.30 olisin jo varmaan hoodeilla. Ne enskapolut pitää jossain vaiheessa vaikka tunkata läpi ja nyt sunnuntaina ne ei ainakaan olis jäässä niinku viikko sitten.
Mut olisko siin sit ekax niitten moto/neulaspolkujen siivous/raivaus/skouttaus ja polkukaahailut ja jätetään ne kirsikat sinne loppuun vai miten päin?
Odottakaa
26.10.2013, 12.34
Moi, voiko sunnuntain lenkille lähteä mukaan (onko kieli vyön alla menoa)?
Putosin kelkasta, että mistä olisi tarkoitus startata ja mullekkin tuo 11.30 olisi ok aika aloittaa (ja koska olen sokerista niin sateella skippaan).
11.30 menee mulle liian myöhäiseksi. Nyt näyttäisi siltä että menen het'silleen kun on valoisaa. Suunnasta ei vielä haisuakaan.
Moi, voiko sunnuntain lenkille lähteä mukaan... mistä olisi tarkoitus startata....
Sitähän varten täällä huhuillaan, ettei tarttis yksin ajella. Eli mukaan vaan. Vauhti säätyy hitaimman mukaan, kärki venttaa aina välillä, ettei perä putoa.
Mä heitän pojan ensin Serenaan softaamaan ja sitten tytön hevostelemaan. Mites olis startti motocross radan parkkikselta klo 11.40? Siihen mennessä mun pitäs ehtiä sinne. Voidaan alkuun kierrellä/etsiä noita motouria ja polkuja ja sitten lopuksi voi tyhjentää reisiin jääneen ruudin enskaspooreilla. Mun pitää lopetella klo 14.30 tienoilla, että ehdin kerätä jälkikasvun harrastuksistaan.
Voisin myös harkita osallistumista. 11.40 sopii, mutta missä on motocrossradan parkkipaikka?
Osallistuminen on vielä hieman epävarmaa koska on olemassa pieni riski joutua töihin. Saattaa myös olla, että pitää lähteä läskillä koska tuhosin taas vaihteeksi täyskäristä vaihtajan korvakkeen tänä aamuna enkä ole varma onko mulla niitä enää varastossa.
.. mutta missä on motocrossradan parkkipaikka?...
Tuossa (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=p-paikka&srs=EPSG%3A3067&y=6701048&x=375171&lang=fi).
Odottakaa
26.10.2013, 19.37
..tuota mulla on nyt epävarmaa sittenkin toi osallistuminen kun en saa uutta hans dampf:a prkleen vtun vanteelle eikä asennus olutkaan auta asiaa ja sormet on tulessa....
... vanha misukka vanteelle minuutissa ellei alle. Stanan HD. **tuttaa kuin pientä sikaa.
Shimaani
26.10.2013, 20.28
Kompsis. Eikueipääse, hakumettään tuli lähtö. *nolomio*
Odottakaa
27.10.2013, 11.05
..tuota mulla on nyt epävarmaa sittenkin toi osallistuminen kun en saa uutta hans dampf:a prkleen vtun vanteelle eikä asennus olutkaan auta asiaa ja sormet on tulessa....
... vanha misukka vanteelle minuutissa ellei alle. Stanan HD. **tuttaa kuin pientä sikaa.
Olen tulossa, 11.40 (27.10.).
Minä myös, mutta mulla on edelleen työvaraus, joten jos ei ala näkymään niin älkää suotta jääkö odottelemaan.
Marsusram
27.10.2013, 17.25
Päivän skouttailu osui hyvän kelin aikaan ja ihan lupaavasti löytyi ajettavaa, kartalta ja kartan ulkopuolelta. Ja löytyi yksi tähtiporttikin kun polku katosi alta ja oltiinkin yhtäkkiä ajamassa polkua joka oli jo ajettu toiseen suuntaan.
Odottakaa
27.10.2013, 18.50
Kiitos kaikille hyvästä seurasta ja mukavista reiteistä.
Ajaessa lenkki tuntui kevyeltä, mutta ei tunnu enää. Ei varmaan tarvitse odotella unta kovin pitkään tänä iltana.
Odottakaa
27.10.2013, 20.30
Missäs te kävitte?
Tuollainen lenkki : http://www.sports-tracker.com/#/workout/risaratas/ckv3jruh66jfe7hs
... Paitti jos Marsu lähtisi karttoineen liidaamaan niin ...
Toiveesi toteutui ja koko käytettävissä oleva aika menikin polkujen skouttaamiseen. Kyllä sieltä mukavat lenkurat saa aikaiseksi, kun vielä jaksaa muutaman kerran käydä opiskelemassa. Enskaspoorien tutkiminen tehdään sitten mañana :D
Menee ehkä vähän kauas Klakesta, mutta ympäristöä kuitenkin.
Olin Keimolassa polkua putsaamassa ja jolu muukin on siellä käynyt. Ja oikein konesahan kanssa. Pauttia tuosta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=polku+alkaa&srs=EPSG%3A3067&y=6688360&x=380471&lang=fi) alkaa polku kohti Petasta ja siellä on ollut 2 isoa tukkia tukkeena. Nyt ovatten pätkäisty ja ei tartte jalkautua. Välittyköön isompi kiitos sahurille. Mää oksasaksien kanssa tein vähän tilaa kunnes Fiskars tuli tiensä päähän ja hajosi korjauskelvottomaksi, prkl. Pari melko korkealla ollutta tuulenkaatoa pätkäisin kirveellä niin että pääsee ajamalla yli. Hyvä retki muuten paitti että nilkkani onnistuin liukastumalla vammauttamaan. Parin päivää pakkolepoa, ainakin. Stanaprklv*ttu.
Marsusram
30.10.2013, 16.14
Menee ehkä vähän kauas Klakesta, mutta ympäristöä kuitenkin.
Olin Keimolassa polkua putsaamassa..
Kiitoksia polun kunnostajille.
Kävitkö venevajalla (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=%22Venevaja%22&srs=EPSG%3A3067&y=6688040&x=379723&lang=fi)?
^vierestä pyörähdin. Siitä venevajalta suoraan etelään on nauhoja puissa ja jonniinlainen urakin löytyy, mutta se häviää/loppuu niin että vähän joutuu pusikossa ryynäämään ennen kuin pääsee latu-uralle. Joku vuosi sitten tein siihien polkua toukokuussa. Seur.kerran kävin hoodeilla heinäkuussa eikä mun "polustani" ollut mtn merkkiä. Jtkn voisi syntyä jos muutaman ukon läskijuna siitä jyristelisi pari kertaa ylösalas.
mutanaama
30.10.2013, 17.31
Olikos kuinka mutaista metsäautoteillä?
Marsusram
30.10.2013, 17.39
^vierestä pyörähdin. Siitä venevajalta suoraan etelään on nauhoja puissa ja jonniinlainen urakin löytyy, mutta se häviää/loppuu ..
Ne urat loppu kallion päähän, mutta vähän pohjoisempaa, missä on hiekkaa otettu, lähtee ura kaakkoon ja kaartaa pitemmälle etelään.
Mikael partti
31.10.2013, 16.41
En ny tiiä mutta tuolta juuri radioaseman tieltä lähtee polku mistä pääsee petikkoon jota pitkin minun isä menee ajamaan enskaa. Ajan itse yleensä keimolan golffin reunaa pitkin petikkoon. Löytyikö tältä metsäreitiltä enskapyörän jälkiä
Sent from my Lumia 710 using Tapatalk
^^dänks. Pitää käydä tutkimassa.
^^^kun on märkää niin on mutaa. Onni on hyvät ja isot lokasuojat.
Miltäs lauantai näyttää? Joku menossa jonnekin, johonkin aikaan? Mä aattelin aamupäivällä karata imurin tieltä joksikin aikaa metsään. Numlahteen, Valkjärvelle tai sitten vaikka Öövitsbööleen (http://www.mtbcf.net/v3/page.php?8)
Taidan ottaa suunnaksi tuon eteläisimmän vaihtoehdon, kun saan vielä kyydinkin ihan hoodeille.
mutanaama
07.11.2013, 19.32
Mä olen lohjalla piipahtamassa ap, sen jälkeen vois näyttäytyä ulkona
Marsusram
09.11.2013, 18.02
Ne urat loppu kallion päähän, mutta vähän pohjoisempaa, missä on hiekkaa otettu, lähtee ura kaakkoon ja kaartaa pitemmälle etelään.
Puhuin näköjään vanhasta muistista. Venevajan ohi pääsee nyt ajokelpoista traktoriuraa kallion päästä alas asti.
Hiekanottopaikan ura on heinittymässä ja harvennusalueen läpi tullut oikopolku ihan lähelle mökkeröä on vahvistunut.
Hyvän polun on traktori tehnyt. Ehkä jtkn pientä siivoamista, mutta menee mukavasti noinkin. Tänään tosin ajelin alamäkeen ja aatos oli tulla takaisin samaa tietä, mutta eksyilin Petikosta itään -mettässä ja palailinkin Petaksen kautta.
Ennen venevajaa itään lähtevän polun tukkinut runko on nyt hoidettu. Joku ystävällinen oli mun aloittaman (urakka jäi kesken kun nilkkavamma hätisti kotiin) kohdan sahannut poikki, kiitokset hänelle.
Marsusram
11.11.2013, 17.33
^Eipä kestä, majava oli sen jo melkein jyrsinyt poikki.
Ei vaan saanut rakoa väännettyä auki katkaisukohdasta että läski mahtuisi välistä.
Joku™ jätti myös toisen poikkirungon alempana vielä sahaamatta, muuten alkaa olla siisti polku.
Sunnuntaina olis taas mahdollista lähtee talutteleen filoon. Flikan harrastus rajaa aloituksen klo 11:45 tienoille, lopetuksen klo 13 pintaan ja maastoksi Klaken pohjoispuolen. Kiinnostaisko jotakuta lähtee könyään tuolloin Numlahden enskaspooreja? Hitaahkosti ja rauhallisesti toki, koska maasto on kohtuu vaativaa.
Kävin tänään ajelemassa noita enskaspooreja pari tuntia. Osa oli samaa reittiä mitä viimeksikin ajettiin ja muutama kilometri uutta pätkää. Odotin kunnon mutavelliä ja kyllä sitä paikoittain olikin ihan riittävästi, mutta silti reitti oli yllättävänkin kuiva ja muutenkin hyvässä kunnossa.
Tekisi mieli lähteä huomenna mukaan, mutta näillä näkymin on muuta ohjelmaa.
Odottakaa
26.11.2013, 19.05
http://www.chainreactioncycles.com/fi/en/corratec-x-vert-limited-edition-bike-2013/rp-prod91545Joo kyllä mulla toi on aivan uutena pyöränä. Ajoin tossa keskikesänä 28km veljen kanssa mutta se oli tommosel AM pyöräl mis oli 2.6 renkaat ja kuitenki nytte on kunto kasvanu
Hei oliko sulla minkä kokoinen tuo runko, 15,5"? Mun poika on 152cm pitkä niin mietityttää onko tuo 15,5" liian iso, tehän taisitte olla saman ikäisiä/kokoisia?
(kokeillaan jos juniori seurailee tätä threadia)
Mikael partti
26.11.2013, 19.10
Joo oon ite n.160cm pitkä ja mul on toi 17.25 runkokoko. Mulle ainakin sopiva toi runkokoko.
Odottakaa
27.11.2013, 21.48
Ok, kiitos vastauksesta. Meni meidän junnulle commencal sittenkin tilaukseen agressiivisen hinnoittelun johdosta.
Keimolasta lähdin ja Petaksen kautta Tyttömäelle (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&srs=EPSG%3A3067&y=6686774&x=380177&lang=). En ole tuolla töppyrällä ikuna ennen käynyt. Hienoa kalliosettiä. Ehdottomasti pitää mennä uudestaan. Laskettelin kohti etelää, käännyin kohti Vantaanpuistoa ja radan alikulun kohdalta ura / heppapolku kääntyy kohti luodetta ja kiertää Tyttömäen. Kartalla tuo pieni ja viattoman näköinen sininen läntti (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=M%C3%84RK%C3%84%C3%84%21%21%21%21&srs=EPSG%3A3067&y=6686674&x=380429&lang=fi) on melkoisen paha rasti. En ehkä suosittele ko. reittiä ennen kuin on kunnolla pakastanut. Ajamalla siitä en päässyt ja vähän kengät hörppi vettä. Petikon mopopaanan kautta takaisin. Traktoriura venevajalle on ihan bueno myös ylämäkeen.
Suununtaina voisin mennnä samoille hoodeille jatkamaan harjoituksia. Silloin ehkä lisukkeena poikkeaminen Askistossa, ehkä. Startti Kaiun majalta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=P-paikka&srs=EPSG%3A3067&y=6690002&x=379403&lang=fi) 10.00. Onko kiinnostuneita? Marsu?
Marsusram
28.11.2013, 18.02
Suununtaina voisin mennnä samoille hoodeille jatkamaan harjoituksia. Silloin ehkä lisukkeena poikkeaminen Askistossa, ehkä. Startti Kaiun majalta (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=8000&text=P-paikka&srs=EPSG%3A3067&y=6690002&x=379403&lang=fi) 10.00. Onko kiinnostuneita? Marsu?
Olisi kyllä hyvä lenkkisuunta jos sattusin heräämään ajoissa. Omilta nurkilta on urbaanimpia klupin vkoajoja myöhäisheränneille, ym mahdollisuuksia..
Tyttömäen viereinen suo on joskus kuivina kesinä ajettavissa, nyt voi olla aika "kostea". Lasku-uoman poikki meni muistaakseni kiertopolku vähän ennen sitä kosteinta jontkaa.
Moi kaikille. Uusi Klaukkalassa. Miten aluelta löytyy innokkaita talvipyöräilijöitä. Sellasta 2-4h PK ajelua viikonloppuisin pitkin alueen pikkuteitä tai helppoja polkuja etc. Löytyykö jo valmiiksi porukoita vai ruvetaanko kehittää. Itellä seuraava sopiva olis ens vkonloppu su tai la riippuen Keravan WB-kisojen aikataulusta.
Onhan meitä ympäri vuoden ajavia, mutta valmiita porukoita ei taida olla. Minä ainakin voisin lähteä mukaan. Tämä viikonloppu ei käy, mutta seuraavana viikonloppuna on kalenterissa tyhjää näillä näkymin.
Mää kävin tutkailemassa linjojen aluset, Ketunkallion sivut + ajoin eessuntaas polun Mänkkäristä itään (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=tosta+alkaa&srs=EPSG%3A3067&y=6697686&x=376747&lang=fi), siellä yhdet luikertelevat pyörän jäljet bongasin. Onko joku täältä? Haikalan ympyrä oli tallottu hyvin, mutta muualla - menkää ja ajakaa notta koiraimmeiset osaa käydä tallomassa urat hyvälle alulle + kun tapaatte ulkoilijoita niin mainostakaa että ylempi linjanaluspolku on kuljettavissa. Se oli piitkään pois käytöstä niin ihmiset ovat alkaneet kulkea toisia reittejä.
Lunta oli kumminkin sen verran että normiphillari olisi ollut mulle vähemmän hubaisa. Jos ja kun sitä lunta on enempi niin lumikenkätallustelutalkoot järjestämme. Mulla on kahdet niin toiset joutaa lainaan. Veli Mutiksellakin taitaa olla usiampia lompsottimia. Tarvittaessa saan lainaan naapurista vielä 2 paria.
Ensi viikonloppuna voisi onnistua, tai sitten ei. Palataan aiheeseen lähempänä. Olisi siellä vähäsen raivattavaakin (http://kansalaisen.karttapaikka.fi/linkki?scale=16000&text=tuulenkaatoja&srs=EPSG%3A3067&y=6699034&x=375319&lang=fi). Porukalla voisi mennä nopsemmin.
Shimaani
08.12.2013, 21.23
^Saako lompsotteluraivuutalkoisiin tulla haukun kera?
mutanaama
08.12.2013, 22.40
Ilman muuta, tää tosin menee seuraavan kerran mettään valoisan aikana semmoisen moottorisahan kanssa, missä on sitä kirottua polttoainetta.
Shimaani
08.12.2013, 22.43
Kettinki kai kuitennii on siinä munkinpaistorasvassa uiva?
mutanaama
08.12.2013, 22.56
Juu, viimeks kun olin pärähti sen verran että naarmu tuli puun runkoon. Ei varmaan ees pelästyny.
Ässä ottaa koko kennelinsä mukaan ja Syväojalta Rane ja se toinen kans. Meidän rääpäle pitäisi kantaa mettään ja sieltä pois niin etten viitti.
Äskön tuli tietoa että la ip mää haluan olla jossakin ohan muualla kuin ajelemassa. Vielä on tsänssiä.
Shimaani
08.12.2013, 23.34
La ip sloti on mullakin täynnä mut aamusta on vielä tyhjää. Mokkanokka™ ei enää lenkkeile mutta Turbonuusku™ kyllä, Poliittinen pakolainen™ taas ei suostu liikkumaan mun kanssa.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2024, Jelsoft Enterprises Ltd.