Näytä tavallinen näkymä : Kuntotapahtumien yleinen kehitys
Ohiampuja
31.08.2009, 13.56
Eräs kaverini kävi äskettäin ajamassa yhden kuntoajon Hollannissa ja uteliaana kyselin häneltä, että kuinka siellä on kuntoajot oikein hoidettu. Ja olihan se kuulema hienosti hoidettu juttu. Lähtö ja maali oli sisällä isossa liikuntahallissa, joten kaikki odottelut ja ruokailut sai hoitaa lämpöisessä ja sateelta suojassa. Numerolappuja oli kaksi, toinen selässä ja toinen pienempi lappu sitten ohjaustangossa, jos vaikka joutuu sadetakin pukemaan. Hollannissa se on vissiin aika yleistä. ;)
Ajanotto hoidettiin etuhaarukkaan kiinnitetyllä chipillä ja tiukasti määrätyt lähtöryhmät kun puuttuivat, niin jokainen sai lähteä suht'vapaasti silloin kun halusi. Vaikka olihan siellä viitteellinen lähtöaika, mutta kuulema aika joustava kuitenkin...
Liikenteenohjaus oli hoidettu OK ja ruokahuollot oli hoidettu siten, että kaikki pyöräilijät ohjattiin kapeaan "ränniin" jossa oli pakko jalkautua. Eipähän tullut vaaratilanteita siihen huoltopaikalle. Ruokaa ja juomaa sitten työnnettiin rännin molemmilta puolilta. Lisäksi sitten maalissa oli erilliset VIP-ruokailut yms jutut vieraille. Niin ja reitin varrella oli firmojen omia huoltotelttoja omille "kuskeilleen".
Itse kiinnitin huomiota tekstiviestien käyttämiseen, tuolla Hollannissa kaikille osallistujille tuli edellisiltana tsemppaus-viesti kännykkään ja sitten maaliintulon jälkeen muutaman minuutin päästä oma ajoaika tuli myös tekstarina kännykkään. Mielestäni aika kätevää, siitä tsemppaus-viestistä selviää, että omat tiedot on järjestäjän koneella, joten lähtöongelmia ei pitäisi tulla.
Suomessa kehitetään ja tehdään puhelimia vaikka kuinka paljon, mutta niiden käyttö tai hyödyntäminen on aika alkeellista...
Mutta onko teillä muilla kokemuksia ulkomaalaisista kuntoajoista, joista voisi lainata kehitysideoita tänne Suomeen?
Olisikohan nuo VIP-vieras jutut kannattavia? Täällä töissä kun järjestää omia asiakastilaisuuksia, niin olen huomannut, että pelkkä viinanjuonti ei enää riitä ihmisille. Yhden toimittaja kanssa kerran mietittiin asiakastilaisuuden järkkäämistä Pirkkaan, mutta se jäi sitten toteutumatta. Sekin olisi voinut onnistua, jos järjestäjällä olisi kaupata "tupla-hintaisia" yrityslippuja, joihin olisi sisältynyt valmiiksi paremmat palvelut. Näinhän se menee vaikkapa jääkiekossa tai Neste-rallissa...
http://www.vueltadrenthe.com/tableaux/index.php?pageId=13
KaisaTheKissa
31.08.2009, 14.03
Eihän tuollainen SMS-juttu ole edes kovin monimutkainen tehdä. About 100 riviä koodia jos sitäkään. Vaatisi tosin sähköisen ajan oton jotta siitä oikeastaan mitään hyötyä olisi ja se sitten maksanee hieman enemmän ja jossain Hollannissa on niin paljon tapahtumaa pyöräilyn ympärillä, että siellä varmaan vekottimet on aika helppo vuokrata ja suhteellisen halvalla. Suomessa maksanevat varmaan sen verran että isokin marathon kisa tuottanee tappiota.
Mutta, softan kääntäminen onnistuisi varmaan yhden työpäivän tiimoilta. No biggie.

Joo, näistä tekstaripalveluista on kokemusta Berliinin maratonin yhteydestä. On tullut tilattua kavereiden väli- ja loppuajat tekstaripalveluna reaaliaikaisena puhelimeen tänne Suomeen. Joskus on ollut pientä viivettä tekstareissa mutta muuten oikein käyttökelpoinen juttu!
Jack Bauer
31.08.2009, 21.05
Eräs kaverini kävi äskettäin ajamassa yhden kuntoajon Hollannissa ja uteliaana kyselin häneltä, että kuinka siellä on kuntoajot oikein hoidettu. Ja olihan se kuulema hienosti hoidettu juttu. Lähtö ja maali oli sisällä isossa liikuntahallissa, joten kaikki odottelut ja ruokailut sai hoitaa lämpöisessä ja sateelta suojassa. Numerolappuja oli kaksi, toinen selässä ja toinen pienempi lappu sitten ohjaustangossa, jos vaikka joutuu sadetakin pukemaan. Hollannissa se on vissiin aika yleistä. ;)
Ajanotto hoidettiin etuhaarukkaan kiinnitetyllä chipillä ja tiukasti määrätyt lähtöryhmät kun puuttuivat, niin jokainen sai lähteä suht'vapaasti silloin kun halusi. Vaikka olihan siellä viitteellinen lähtöaika, mutta kuulema aika joustava kuitenkin...
Liikenteenohjaus oli hoidettu OK ja ruokahuollot oli hoidettu siten, että kaikki pyöräilijät ohjattiin kapeaan "ränniin" jossa oli pakko jalkautua. Eipähän tullut vaaratilanteita siihen huoltopaikalle. Ruokaa ja juomaa sitten työnnettiin rännin molemmilta puolilta. Lisäksi sitten maalissa oli erilliset VIP-ruokailut yms jutut vieraille. Niin ja reitin varrella oli firmojen omia huoltotelttoja omille "kuskeilleen".
Itse kiinnitin huomiota tekstiviestien käyttämiseen, tuolla Hollannissa kaikille osallistujille tuli edellisiltana tsemppaus-viesti kännykkään ja sitten maaliintulon jälkeen muutaman minuutin päästä oma ajoaika tuli myös tekstarina kännykkään. Mielestäni aika kätevää, siitä tsemppaus-viestistä selviää, että omat tiedot on järjestäjän koneella, joten lähtöongelmia ei pitäisi tulla.
Suomessa kehitetään ja tehdään puhelimia vaikka kuinka paljon, mutta niiden käyttö tai hyödyntäminen on aika alkeellista...
Mutta onko teillä muilla kokemuksia ulkomaalaisista kuntoajoista, joista voisi lainata kehitysideoita tänne Suomeen?
Olisikohan nuo VIP-vieras jutut kannattavia? Täällä töissä kun järjestää omia asiakastilaisuuksia, niin olen huomannut, että pelkkä viinanjuonti ei enää riitä ihmisille. Yhden toimittaja kanssa kerran mietittiin asiakastilaisuuden järkkäämistä Pirkkaan, mutta se jäi sitten toteutumatta. Sekin olisi voinut onnistua, jos järjestäjällä olisi kaupata "tupla-hintaisia" yrityslippuja, joihin olisi sisältynyt valmiiksi paremmat palvelut. Näinhän se menee vaikkapa jääkiekossa tai Neste-rallissa...
Pirkan Pyöräily ja Myllyn Pyöräily, jotka ovat suurimmat Suomessa järjestettävät kuntoajot, tulevat varsin hyvin toimeen ilman chippejä, koska aikaa ei oteta. Osallistujia toisaalta on niin vähän, että huoltopaikoille mahtuu todella hyvin ilman minkäänlaisia "rännejä". Ruuhkia ei ole missään vaiheessa. Suomalainen pyöräily on muuten yhtä kaukana hollantilaisesta, kuin hollantilainen futis suomalaisesta. Ei voi verrata sen enempää kuntoilu- kuin ammattipuoleltakaan.
http://www.vueltadrenthe.com/tableaux/index.php?pageId=13
Ohiampuja
31.08.2009, 22.13
Kyllä, Suomi ja Hollanti eroaa toisistaan. Mutta ei se estä kehittämästä Suomalaista pyöräilykulttuuria. Hidastaa se ehkä vähän. ;)
Tekstiviestipalveluita voisi kyllä hyödyntää kuitenkin enemmän.
Ja aamulla kun hytisee siellä Pirkan lähdössä, niin olisi se mukavampi odotella sitä lähtöä jossain sisällä. Vaatetta kun siinä lähtöalueella ei liikaa passaa olla päällä. :)
Eihän tuollainen SMS-juttu ole edes kovin monimutkainen tehdä. About 100 riviä koodia jos sitäkään. Vaatisi tosin sähköisen ajan oton jotta siitä oikeastaan mitään hyötyä olisi ja se sitten maksanee hieman enemmän ja jossain Hollannissa on niin paljon tapahtumaa pyöräilyn ympärillä, että siellä varmaan vekottimet on aika helppo vuokrata ja suhteellisen halvalla. Suomessa maksanevat varmaan sen verran että isokin marathon kisa tuottanee tappiota.
Mutta, softan kääntäminen onnistuisi varmaan yhden työpäivän tiimoilta. No biggie.
O-P, näin IT-alan ihmisenä antamasi työmääräarviot ovat vähintäänkin vaarallisia, elleivät jopa kauhistuttavia. Noilla ammut itseäsi jalkaan ja pahasti sitten kun lupaudut jollekin moisen toteuttamaan. ;)
Pekka Sirkiä
01.09.2009, 11.25
Kiitoksia Ohiampujalle hyvästä aiheenvalinnasta & vinkeistä :)
Välitetään eteenpäin + otetaan opiksi. Aivan samoin (kuin ulkomailla) ei tietenkään tarvitse tehdä, jos ko. malli ei sovellu täkäläisiin oloihin (osallistujamäärät, liikenneturvallisuus jne.). Edistyneempien pyöräilykulttuurien ajo-, järjestely- ym. konsepteihin, imho, toki aina kannattaa tutustua, vaikkei niitä suoraan soveltaisikaan... tai soveltaa "mutkan kautta", ts. samaan päämäärään pyrkien, mutta "suomalaiseen tapaan" ;)
Ja kyllä parantamisen varaa aina on - tulee olemaan - etenkin tuon tietotekniikan käytön sekä osallistujien yleisen ja erityisen viihtymisen & turvallisuuden suhteen ;)
Etenkin paljon on pieniä, mutta merkityksellisiä asioita, joita ei järjestäjä tule edes ajatelleeksi... ennen kuin joku valistunut osallistuja näistä huomauttaa*... :cool:
Säälle emme tietenkään mitään voi... Mutta ajo- ym. oloihin muutoin - ennen lenkkiä, lenkin aikana, lenkin jälkeen - voimme vaikuttaa :)
*Osallistujat voisivat itsekin olla aktiivisempia järjestäjien suuntaan. Kaikki palaute on tervetullutta, etenkin kriittinen, koska isommasta joukosta löytyy aina myös hyviä/ rakentavia parannus- tai kehitysehdotuksia jne. - Toki perusteltu kiitoskin onnistuneista järjestelyistä lämmittää ;)
Tuossa kilpailijoiden arvostuksessa voisi tietenkin olla parantamisen varaa meillä suomessa. Tahko hoitaa asian aika hyvin.
Finlandia menee kokoajan huonommaksi. (esim. saunan lämmityksen puuttuminen!)
Kilpailijat ovat kuitenkin niitä jotka maksavat osallistumisestaan ja ovat siis asiakkaita joita pitäisi palvella.
Tuo kännyköiden hyödyntäminen voi olla jo liikaa vaadittua ja kallista meillä kalliissa suomessa mutta tuollainen sähköpostin käyttö voisi olla aivan kohtuullisen helppo järjestäjän toimesta. (ainakin jotkut pienemmätkin juoksutapahtumat käyttävät)
Siis käytännössä ilmoittautumisessa olisi mahdollisuus laittaa sähköpostiosoitteensa järjestäjälle, joka sitten laittaisi tulokset kilpailijalle viestinä ettei niitä tarvisi kalastella muualta.
Se antaisi myös järjestäjälle mahdollisuuden muistutella kisasta taas ensivuonna. Myös muut tsemppaukset ja sellaiset ainakin minusta tuntuisivat aika mukavilta. Tuntuisi jotenkin siltä että järjestäjä tosiaan huomioi kilpailijaa muutenkin kuin vain ottamalla rahat ja hoitamalla äkkiä kisat pois jaloista hätinä ennenkuin viimeinen kilpailija on maaliin tullut.
En tiedä mitä muut piittaavat kilpailijan arvostamisesta mutta minusta on niin että jos ei järjestäjä arvosta kilpailijaa, ei se arvosta tapahtumaansakkaan.
Ja jos ei järjestäjä arvosta tapahtumaansa, ei sitä arvosta pian kilpailijatkaan.
Ja jos kilpailijat ei arvosta tapahtumaa niin eivät sinne mene.
Eli siis tapahtumaa ei pian ole.
Näinhän se menee...yksinkertaisesti...;)
Ohiampuja
01.09.2009, 12.25
Ja koska kaikki toiminnat vaativat pyöriäkseen rahaa, tykkää siitä tai ei, niin sitä sähköpostia voisi hyödyntää kaupallisestikin. Kohtuudella tietysti.
Kisan jälkeen voisi tulla postia, että muistitko tilata Tahko DVD:n tai nyt loput esittely-pyörät/rungot/vaatteet todella edullisesti... En tarkoita että koko vuosi tulisi jotain Bike Planetin mainostuubaa, vaan 1-2 asiallista viestiä. Ja samaa osallistujatietokantaa voisi hyödyntää keväällä tapahtuman markkinoinnissa ja osallistujien herättelyssä... (Myllyn Pyöräily pelaa jo noin)
Ja tuo yrityksille suunnattu "VIP" palvelu minua kiehtoisi. Aika monessa firmassa ja lehdessä on jos jonkinlaista maraton-koulua, vaikka mielestäni maraton on aika vaativa TYKY-tapahtuma.
Joku puolikas Pirkka sopisi paljon paremmin suomalaisen työntekijän nivelille ja terveydelle. Täältä meiltäkin löytyy enemmän niitä, jotka pienellä, kannustavalla treenillä pystyisivät ajamaan fillarilla 134 km, kuin juoksemaan asfaltilla 42 km. :rolleyes:
wanderer
01.09.2009, 12.49
Tahko näyttää mallia muille Suomessa.
Eestissä Tartu Maratonin järjestämät tapahtumat ovat todella laadukkaita. Nyt on tullut koettua Rattaralli ja Rattamaraton. Tekstiviestejä sieltä ei saa, mutta väliajat tulee Championchipin avulla ja VIP-alueelle on Rattamaratonilla päässyt elite-lisenssillä...:D
Käykää koittamassa, ainakin Rattamaraton. Rattaralli voi olla aika jännää, jos ei ole paljoa ajanut ISOSSA porukassa.
Homma on siellä ammattimaista ja sen kyllä huomaa!
O-P, näin IT-alan ihmisenä antamasi työmääräarviot ovat vähintäänkin vaarallisia, elleivät jopa kauhistuttavia. Noilla ammut itseäsi jalkaan ja pahasti sitten kun lupaudut jollekin moisen toteuttamaan. ;)Tässä hyvä esimerkki projektista, jonka asiansa osaavat saattavat pystyä tekemään pienellä energialla, mutta josta voi tehdä helposti jättimäisen projektin. Palkataan ensin projektipäällikkö, jonka eka tehtävä on hankkia suuri määrä rahoitusta projektin suunnitteluun ja sitten hankitaan 10x lisää rahaa projektin läpivientiin ja sitten vielä lisärahoitusta 3x kun projekti venyi muutamalla vuodella. Ja sitten lopuksi aika saattoi ajaa ohi tämän projektin kun lopputuotokselle ei löytynytkään käyttäjiä.
Järjestämässämme Kalevan Kierroksen pyöräilyssä 2003 maaliintulijat saivat loppuaikansa tekstiviestinä maaliintulonsa jälkeen. Ei ollut vaikea toteuttaa, kun ilmoittautumisessa oli pyydetty puhelinnumero ja suurin osa oli antanut matkapuhelinnumeron. Ilman puhelinnumeroita olisi ollut haasteellisempaa. Koodia taisi vaatia viitisenkymmentä riviä.
Tjaa, Hyvinkäällä kuntotapahtumaa järjestellessä päädyttiin panostamaan saunaan ja ruokailuun sekä viihtyisään ympäristöön ja reittiin. Toki kärki ajaa tosissaan, mutta suurin osa lie ajaa eri nopeusryhmissä vetäjien kanssa tasavauhtia.
Näin talkooporukalla noiden tekstiviestipalvelujen ym. järjestäminen tuntuu ylivoimaiselta. Toisaalta, jos useampi kuntotapahtuma yhdessä voisi ne järjestää, asiassa saattaisi olla ideaa. Paljonko osallistuja olisivat siitä valmiita maksamaan?
Meidän on Hyvinkäällä vaikeaa järjestää urheiluhalli tms. josta lähteä liikkeelle. Toivotaan että sää suosii jatkossakin... Toisaalta jos räntää sattuu tulemaan vaakatasossa jonain vuonna, lämmin sauna ja keitto saattaa tuntua ihan kivalta maalissa.
Tuossa kilpailijoiden arvostuksessa voisi tietenkin olla parantamisen varaa meillä suomessa. Tahko hoitaa asian aika hyvin.
Finlandia menee kokoajan huonommaksi. (esim. saunan lämmityksen puuttuminen!)
Kilpailijat ovat kuitenkin niitä jotka maksavat osallistumisestaan ja ovat siis asiakkaita joita pitäisi palvella.
Tahkollakin oli rantasauna kylmänä....
buttonfly
01.09.2009, 23.53
Heip.
Eikös kukaan oo käyny Vaasassa ajamassa? Siellähän oli ajanotto, kypärään kiinnitettiin mikrosiru (or something, ei oo mun alaa) pieni teipin pätkä ja sillä hoitui. Osallistujia oli puoltoista tuhatta, about.. Jos siellä onnistuu/kannattaa niin miksikäs ei etelämmässä? :rolleyes:
Proj.nro
02.09.2009, 09.05
Millaisia lisäkustannuksia osallistumismaksuun toisi ajajien vakuuttaminen henki/materia? Asiastahan en mitään tiedä, mutta voisi joku vakuutusyhtiökin haluta mainoksensa näkyville. Osallistujan näkökulmasta vakuutuksella voisiolla isokin lisäarvo.
Markku Silvenius
02.09.2009, 09.19
Osallistujan kannalta mukavaa jos palveluita olisi rajattomasti valittavaksi. Samoin osallistujan kannalta olisi mukavaa, että mikään ei maksaisi mitään. Osallistuja on toisaalta valmis maksamaan vain tiettyyn rajaan saakka, oli palveluita kuinka paljon tahansa.
Ohiampuja
02.09.2009, 10.14
Mitä Markku tarkoitit? Tapahtumia ei viitsitä kehittää, kun niistä ei kukaan halua maksaa, niinkö?
sorkan_fiba
02.09.2009, 11.38
Minäkin ihmettelin Markun kommenttia. Tottakai palveluista maksetaan, kipurajan määritteleminen on varmaan haasteellista.
Mutta tässä varsinainen asia vinkiksi. eCrossissa (maastojuoksutapahtuma) tarjotaan henkilökohtaista videota:
Ajanotto
Käytämme eCrossissa Racetimer-ajanottojärjestelmää. Siru sijaitsee
numerolapun yläreunassa eikä sitä tarvitse palauttaa maalissa. ...
Katso oma eCross-videosi
Nyt voit nähdä itsesi videolta tämän vuoden eCrossissa. Video sisältää
yleiskuvia tapahtumasta sekä sinun oman maaliin tulosi. Videon löydät
Racetimerin kotisivulta. Hae tuloksesi ja näpäytä sitten nimeäsi, niin
saat videon näkyviin.
Markku Silvenius
02.09.2009, 11.43
Tottakai tapahtumia kehitetään.
Antti Kuitto
02.09.2009, 11.58
Totta tuo kustannuspuolikin...Tahkohan on tosiaankin hieman esimerkiksi Finlandiaa kalliimpi tapahtuma, mutta kyllä se silti porukkaa vetää kummasti. Ehkä Finlandiaankin sitten kovempi osallistumismaksu ja karnevaalimeininkiä enemmän?
Tahko on special case. Sama mallihan ei vetänyt useita satoja Sappeelle.
Osallistujan kannalta mukavaa jos palveluita olisi rajattomasti valittavaksi. Samoin osallistujan kannalta olisi mukavaa, että mikään ei maksaisi mitään. Osallistuja on toisaalta valmis maksamaan vain tiettyyn rajaan saakka, oli palveluita kuinka paljon tahansa.
Ei nuo kustannukset kisajärjestäjillä minun tietääkseni mitään mahdottomia ole. (oikaiskaa, jos olen väärässä)
Talkootyötähän tuo paljon on. Reitinmerkkaksen tekee yksi hemmo(tuskin maksullinen). Sopat ja mahdolliset mitalit maksavat...Mitä muita kustannuksia on?...Ainiin...Pesutilat...ja kylmä sauna.:D
Noista neljänkympinkin kertamaksuista kertyy kyllä aika hyvä summa. Että tuskin järjestäjä tappiolle jää.
Markku Silvenius
02.09.2009, 13.05
Reitinmerkkaksen tekee yksi hemmo(tuskin maksullinen)
Tekisitkö ensi vuonna? Pistän pullakahvit + soppalounaan . :)
Tekisitkö ensi vuonna? Pistän pullakahvit + soppalounaan . :)
Mulla valitettavasti on kontollani pari reitintekoa täällä omalla alueella...Tosin taidan harkita tarjousta, kun en oo noita pullakahveja koskaan niistä saanu. ;)
KaisaTheKissa
02.09.2009, 16.00
O-P, näin IT-alan ihmisenä antamasi työmääräarviot ovat vähintäänkin vaarallisia, elleivät jopa kauhistuttavia. Noilla ammut itseäsi jalkaan ja pahasti sitten kun lupaudut jollekin moisen toteuttamaan. ;)
Ööööp. Olen tehnyt ohjelman muutama vuosi sitten ohjelman joka lähetti SMS-viestejä sekä SMS-push viestejä kännykkään. SMS-push on vähän monimutkaisempi mutta perus SMS on todella yksinkertainen. Form, nappi, tekstikenttä numerolle ja viestille niin homma on valmis ja käytännössä yksi rivi koodia. Valmis.
No, sähköinen ajanotto sen sijaan on monimutkaisempi tarvittavan raudan vuoksi mutta tietotekniseltä kannalta, siis koodattuna, kyse on kuitenkin hyvin yksinkertaisesta asiasta. Tietokanta, pari inserttiä ja selectiä ja sitten joku formi johon tuloksia kirjoitellaan. Ajanottolaitteiden kytkeminen on sitten eri asia ja niiden hankkiminen mutta ei tuo monimutkaiselta vaikuta.
Sanotaanko, että jos kesälomalla viikon äheltäisi, saisi jo melko ammattilaistasoisen softan koska omalla ajalla tekeminen on kuitenkin tehokkaampaa kuin töissä. Heh heh.
Mutta tuon sähköisenkin ajanoton pystyisi kiertämään niin, että kaikilla sama lähtöaika ja sitten näpytellään vaan käsin maaliintulo järjestys läppärilel joka sitten tekee hommat. Tuollaisen kokonaisuuden tekeminen ei olisi kovin monimutkaista, olisi halpa ja siirrettävä ja helppo hallita. Tulokset saisi napin painalluksella ja sms ja muut tulisi heti.
Ohiampuja
02.09.2009, 16.14
Niin kyllähän tuo homma varmaan tehtävissä olisi.
Mutta tässä yleisessä kehityksessä helposti takerrutaan siihen vanhaan. Soppaa on syöty vesisateessa jo 10 vuotta, niin miksi mennä toimivaa systeemiä uusimaan. ;)
Ja tuosta Tahkosta, eihän sekään tuollaisen syntynyt. Senkin eteen on tehty kehitystyötä monta vuotta. Kuka sanoo minkälainen vaikkapa tuo Sappee on 10 vuoden päästä...
Mutta eikö kukaan tartu tuohon minun VIP-ideaan? Eikö teillä töissä suunnitella reissuja tälläisiin liikuntatapahtumiin, joko henkilökunnan liikkumisen lisäämiseksi tai "erilaisen" asiakastilaisuuden järkkäämiseksi?
Mites jos laajennetaan tätä keskustelua pois tästä SMS-softa -viilauksesta yleisempään asiaan. Miten kuntoajot ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttuneet ja kehittyneet ylipäänsä?
Onko tarjonta lisääntynyt?
Onko osallistujien määrät muuttuneet?
Onko kuntoajoista pikkuhiljaa tullut pidempään lajia harrastaneiden "kisoja" jossa tavallinen kuntoajaja on sivuroolissa, vai miten?
Onko näiden kuntoajojen pituudet karanneet liian pitkiksi; onko tarkoituksellista, ettei ihan kaikki sohlaajat osallistu vai onko tämä vain "kehityksen" tulos?
Pitäisikö kuntoilutapahtumien olla taas kuntoilutapahtumia, joissa kisaaminen on sivuseikka.
Vai miten?
Nämä ihan vain yleisinä heittoina, nuijikaahan jos on tarvetta.
Onko allekirjoittaneelle syntynyt virheellinen kuva, että näihin täälläkin informeerattuihin kunto-yms. tapahtumiin tartee kyetä ajamaan sata kilsaa vähintään x-keskinopeudella että niihin voi edes osallistua? Vai onko täällä vain jäävuoren huippu, massa on olemassa joka ei tänne kirjoittele ajamisistaan?
Oatmeal Stout
02.09.2009, 16.50

Eteläkärjen ajot taisivat viimeisenä asettaa läpiajoajalle ylärajan, kun pari rouvaa kävivät marjastamassa/sienestämässä/uimassa/... aivan ihanan kuntoajon aikana ja järjestäjillä oli sama määrä kadonneita henkilöitä etsinnässä.
TdH:ssa läpiajoon edellytetään se 20km/h, Keravan Kevätpolkaisussa lähes 25km/h ja esimerkiksi Scandinavian Myllyyn saa käyttää enintään 11,5h mistä tulee lähes 21km/h.
Onko kuntoajoista pikkuhiljaa tullut pidempään lajia harrastaneiden "kisoja" jossa tavallinen kuntoajaja on sivuroolissa, vai miten?
Pitäisikö kuntoilutapahtumien olla taas kuntoilutapahtumia, joissa kisaaminen on sivuseikka.
Vai miten?
Täällä kun on pohdittu tuota ajanottoa ja sen puutetta, esim TdH vs Pirkka ja Mylly.
Olisi mukava tietää kuinka monta osallistuisi Helsinki City Maratoniin taikka Finlandiahiihtoon, jos niistä poistettaisiin ajanotto ja ne olisivat vain kivoja kuntoilutapahtumia.
OK, onhan meillä Naisten Kymppi.
Onko allekirjoittaneelle syntynyt virheellinen kuva, että näihin täälläkin informeerattuihin kunto-yms. tapahtumiin tartee kyetä ajamaan sata kilsaa vähintään x-keskinopeudella että niihin voi edes osallistua? Vai onko täällä vain jäävuoren huippu, massa on olemassa joka ei tänne kirjoittele ajamisistaan?
Sinulla on oikea kuva. Kuntoajot vaativat liikennejärjestelyjä ja ihmisiä hoitamaan niitä. Jotta järjestäjiltä vaadittava työpanos voidaan ennakoida, niin pitää asettaa jokin aikaraja osallistujien suoritukselle. Mitä pidempi ajo, sitä kovempi on vaatimus. TdH:ssa 20km/h vaatimus tarkoittaa, että yleisiä teitä suljetaan reitin loppupäässä enintään 7h ajaksi (todellisuudessa tietysti pari tuntia lyhyemmäksi ajaksi).
Ja mikään ei tietenkään estä käyttämästä aikaa vaikka 10 tuntia. Kannattaa vain ilmoittaa maitoautoa-ajavalle, että keskeyttää varsinaisen ajon ja jatkaa sitten omia aikojaan. Myös reitti kannattaa painaa hyvin mieleen. :)
KaisaTheKissa
02.09.2009, 17.27
Jos ajanotto krakaa jossain kuntotapahtumissa niin kyllä se joissain kisossakin krakaa vaikka luulisi jonkun tempotuloksen aikaansaaminen olevan melko helppoa. Vesisateessa odoteltu tuloksia 4 tuntia -> kokemusta on. Tosin tämä johtuu yleensä siitä, että ketään ei kiinnosta ja kisan puuhamies saa tehdä kaiken itse ja sitten hommat kasaantuu jne jne jne.
Itse en kuntoajoa ajaisi jos ei olisi ajanottoa, varsinkin kun se on helppo toteuttaa kun maaliin tullaan melko rauhallisesti ja muutaman sekunnin heitto sallittaneen...
Taitaa aika moni kuntoajo, ellei jokainen, olla kuitenkin kisa eli kärki ajaa enemmän tai vähemmän tosissaan.
Ohiampuja
02.09.2009, 17.33
Onko kuntoajoista pikkuhiljaa tullut pidempään lajia harrastaneiden "kisoja" jossa tavallinen kuntoajaja on sivuroolissa, vai miten?
Vai onko täällä vain jäävuoren huippu, massa on olemassa joka ei tänne kirjoittele ajamisistaan?
Mielestäni kuntoajot ovat hiukan jakautuneet, toiset on niitä kisatyyppisiä ja toiset sitten sellaisia rennompia. Mutta ei niissäkään marjaämpäriä tarvita.
Ja eiköhän tänne kirjoittele se jäävuoren huippu. Aktiivi-rustaajia on vähemmän, kuin Suomessa pyöräilijöitä. ;)
Pelkkä kuntoajo ilman ajanottoa on lähes sama kuin menis ajamaan kimppalenkkiä, sillä erolla että porukka on isompi ja retkimuonat tulee "tarjoiltuna" sopivin väliajoin. Asennoituminen ajoon ilman ajanottoa on mulla hengailumeiningillä ja kun otetaan aikaa voi jopa itseensä vähän piiskatakin ;). Ja mikäs on sen kivempaa jälkipeleissä kuin verrata omia ja toisten tuloksia vuosi toisensa jälkeen? Kunnollisesta ajanotosta ja tulospalvelusta olen valmis maksamaankin.
VIP-paketit vois olla hyvä juttu, esim. harrasteporukka vois valita sopivan palvelupaketin ja taas firmaporukka sit toisenlaisen.
Lisäksi olen kaipaillut ns. lapsenvahtipalvelua kisatapahtumiin: Palvelu toimisi siten, että järjestäjä hommaa paikalle ensiaputaitoisen pyöräilijän joka ajelee sitten tän tenavan kanssa reitin läpi. Lapsenvahdilla voisi olla junnujen taitotasot huomioiden vaikka pari-kolme huollettavaa mukana. Sillä saataisiin junnut liikenteeseen ja myös itse pääsis osallistumaan omaan oikeaan sarjaan. Ainakaan minä en voi päästää 10-12 -vuotiasta yksin tuntemattomalle reitille kisailemaan. Saattaisi olla kysyntää myös muissa urheilutapahtumissa. Viime talvena tuli käytettyä MLL:n lastenvahtia Kuopion jäämaratonilla - ei vaan lapsenvahti oikeen meinannut pysyä pojan perässä :D
Ohiampuja
02.09.2009, 20.24
Hienoa, tuon tyyppisiä juttuja minä tässä yritän herätellä. :)
KaisaTheKissa
02.09.2009, 20.30
Sinkkumiehenä ajattelin että RUSETTIPYÖRÄILY eli pojille sininen rusetti ja tytöille punainen rusetti ja olisi sitten numeroitu ne rusetit ja saman numeroiset pariutuisivat ja sitten voisikin lähteä polkemaan. KUNINGASAJATUS!
hannupulkkinen
02.09.2009, 20.36
Tämä tykkää tapahtumista joissa ei oteta aikaa. Ei tule kasoja.
Paras tapahtuma ilman ajanottoa on pitäkkestoinen sohvallahengailu.
11 vuotta Kalevan Kierrosta, muutama maratoni ja triathloni sekä Jukola riitti. Hakaneulat pistelevät liikaa sormiin numerolappua kiinnittäessä:D
Kuntoajoihin osallistuvista kirjoittelee tänne vain varsin, varsin pieni osa. Suurin osa ajelee reitit läpi vain ajaakseen ne läpi ajasta lähes täysin piittaamatta. Sellaista elämyspyöräilyä. Ajan voi itsekin ajostaan ottaa, jos se kovasti kiinnostaa.
Jos on tarvetta mitata tasoaan muihin verrattuina, niin kaiken tasoisia kilpailuja viikkotemmoista alkaen riittää siihen tarkoitukseen.
Isoissa kuntoajoissa tulee kisameiningillä ongelmaksi se, että isossa ryhmässä pystyy ajamaan meidän tasamailla paljon omaa taitotasoaan kovempaa. Kolaririski kasvaa. Näillekin ajoille on kyllä kysyntää ja tarjontaa.
Kaikki kuntoajot, joihin olen Suomessa osallistunut ovat olleet erinomaisesti tai hyvin järjestettyjä. Ainoastaan ajotaidoissa on ollut melkoisia puutteita, mutta se ei ole järjestäjän vika. Ennen isoon kuntoajoon osallistumista olisi hyvä opetella ryhmäajon perussäännöt niin teoriassa kuin käytännössäkin. Tähän on mahdollisuus useimmilla paikkakunnilla seurojen porukkalenkeillä. Sinne ensiksi mukaan ja vasta sitten kuntoajoon.
Jokaisen pyöräilyn harrastajan olisi hyvä ja lähes velvollisuus edes kerran osallistua jonkin isomman tapahtuman järjestelyihin. Siellä tehdään uskomaton määrä talkootyötä, josta ei juuri kiitosta tule.
Ohiampuja
06.09.2013, 14.00
Onkohan tämä sopiva ketju kysäistä mikä on nykytilanne...
Parina viime vuotena Tahko on jäänyt ainoaksi omaksi keikaksi, ja mara-cupin kiertäminen on loppunut täysin.
Eli nyt kiinnostaa mikä on tilanne Suomen maastokisoissa ja -tapahtumissa. Onko väkimäärät kasvussa vai laskussa...
Eli nyt kiinnostaa mikä on tilanne Suomen maastokisoissa ja -tapahtumissa. Onko väkimäärät kasvussa vai laskussa...
Enduron SM-sarjassa ollut osallistujamäärissä viime vuodet noin 20-40% vuotuinen kasvu ja mikä hienointa niin oikeastaan joka kisassa näkyy uusia naamoja. Toki kasvu ei voi jatkua loputtomiin, mutta enskassa on nyt kyllä hyvä maailmanlaajuinen pöhinä päällä.
Jake_Kona
06.09.2013, 15.45
On kuntoajot ruvennu itteeni kovin kiinnostamaan tänä kesänä. Pitäiskö avata topikki kaikille mattimyöhäisillekkin "kuntoajot tällä viikolla"?
No tällä viikolla on Mäntsälä-ajot su 8.9 klo 10 ja 80km. Ja maastoajot jyväskylässä ( taitaa olla liian haastava reitti minulle)
Onko muita tapahtumia vielä tälle viikonlopulle?
Tämä tykkää tapahtumista joissa ei oteta aikaa. Ei tule kasoja.
Paras tapahtuma ilman ajanottoa on pitäkkestoinen sohvallahengailu.
Vanha viesti, mutta täytyy kompata. Sana kisa aiheuttaa heti näppylöitä. Eipä noita tuollaisia tapahtumia ole liikaa. Maastopuolelta tulee mieleen Kolin kierros ja maantiepuolelta ei ainuttakaan (Pirkan pyöräily ilmeisesti on tälläinen?).
maantiepuolelta ei ainuttakaan .
Joitain brevettejä on ollut...http://otc.kompassi.com/pages/posts/brevetti---oulujaerven-kierros-400km-490.php ja vähän lyhyempi http://rantapyora-sporttisaitti-com.directo.fi/@Bin/1200143/KYMI+B200+ja+P100+uusin.pdf sekä vähän pidempi http://www.randonneurs.fi/ai1ec_event/helsinki-satakunta-helsinki-600-km/?instance_id=65.
Liiaksi ei järjestettyjä brevettejä vielä ole, mutta kyllä homma tästä kehittyy :)
Vanha viesti, mutta täytyy kompata. Sana kisa aiheuttaa heti näppylöitä. Eipä noita tuollaisia tapahtumia ole liikaa. Maastopuolelta tulee mieleen Kolin kierros ja maantiepuolelta ei ainuttakaan (Pirkan pyöräily ilmeisesti on tälläinen?).
Maantiellä:
Pirkan Pyöräily + Yöpyöräily, Kangasalapyöräily, Mylly + Route300, Syöteajo, Marathon pyöräily, Tre-Yyteri-Tre
Maastossa:
Tour de Tampere + talvi TdT
Nämä tuli yhtäkkiä mieleen.
Tuommoset usean satasen tapahtumat ei kyllä ole kovin aloittelijaystävällisiä breveteistä puhumattakaan, jos niitä edes tapahtumina voi pitää kun huollostakin saa vastata itse.
Risto Koivunen
06.09.2013, 18.13
Pääkaupunkiseudulla on kahden viime vuoden aikana tapahtunut maantiekuntoajojen suhteen ainakin määrällistä kehitystä, kun perinteikkään (?) Tour de Helsingin rinnalle on ilmaantunut Nishiki-kuntoajo, Giro d'Espoo, Vuelta Vantaa ja Satasen kuntoajo.
Kauniaisiin ei tosin ole vielä saatu perustettua kunnan nimeä kantavaa kuntoajoa.
Lohjalaisilla oli imo hyvä tapahtumaformaatti. Joku voisi sen kopioida ja ....
Tänä viikonloppuna on Yö-TdH. Lohjan Oktober fiesta lokakuun lopussa. Näissä mennään lupsakasti, suussa ei maistu veri eikä numerolappu ole ylimääräisenä painona.
Yep
Tour De Mäntyharjulla (TDM160) muistaakseni ei ajanottoa.
Entäs Tammisaari Eteläkärjen ajot?
Ja kuten KMW mainitsi, tuo Lohjan tapahtuma oli mainio.
Ja ilmainen.
Talisker
07.09.2013, 19.26
Olin eilen Pirkan Pyöräilyn päättäjäistilaisuudessa Muroleessa pokkaamassa 30 kertaa osallistuneen pytyn.
Mieluisaa kuultavaa oli, että tapahtuman osanotajamäärä on kasvanut kahtena viime vuonna n 500:lla/a!
Maaliin tulleita oli tänä vuonna vähän yli 3000.
Hienoa oli myös, että tilaisuuteen oli kutsuttu kaikki talkoisiin osallistuneet huoltopisteiden henkilöt :) .
Saivat ansaitsemansa kiitokset.
Ensi vuoden Pirkkaan ei tule suuria muutoksia. Ajanottoa ei edes harkita.
Keskariryhmät 217km:llä jatkuvat, mutta ne "suljetaan", jotteivat kasva liian suuriksi ajon aikanakaan.
Lähtöaikaa myöhäistetään n ½ tunnilla, jotta 134-kilometriläisten ohituksia Kuruntiellä tulisi vähemmän.
Ohjeellisista aikatavoiteryhmistä 134km:llä luovutaan. Osanottajat lähetetään n 400 ajajan ryhmissä,
reilulla aikavälillä taipaleelle.
Pirkan Pyhää (n40km) jatketaan hieman yksinkertaistetulla reitillä.
Jokohan päästään 3500 osanottajaan!?
Minusta Suomessa on nykyisin vallan mahtavia maastotapahtumia tarjolla joka puolella maata ja osallistujamäärätkin ovat olleet lähes kaikissa kasvavia.
Talisker
07.09.2013, 20.04
Tour de Tampere on järjestetty jo 18 kertaa.
Viime vuosien osallistujamäärä on vaihdellut 250 ja 350 välillä.
Ensi keväänä uskomme sykloryhmien suosion kasvavan edelleen
ja panostamme myös kevyempiin ryhmiin.
Pvm on 31.5. eli toukokuun viimeinen lauantai.
Itseäni ei haittaa olenkaan jos sitä ajanottoa ei kuntoilutapahtumassa ole järjestäjän puolesta. Varsinkin kun pyöräily ei ole mikään ehdoton ykköslaji niin se on ihan sama monesko sadas on maalissa ja omiin tavoitteisiin pääsyä pystyy hyvin seuraamaan omalla mittarilla/gepsillä. Mielestäni parasta noissa kuntoilutapahtumissa on sellainen urheilujuhlan-fiilis ja onhan se mukava ajaa kun ei tarvitse joka risteykseen pysähtyä ja loikkia ojaan autojen alta kun on liikenteenohjaus. Toisaalta ymmärrän, että jotakuta kiinnostaa vertailla omaa vauhtia muihin ja tuo se ajanotto varmaan vähän sellaista lisäbuustiakin varmaan.
usko juntunen
07.09.2013, 20.52
Eli nyt kiinnostaa mikä on tilanne Suomen maastokisoissa ja -tapahtumissa. Onko väkimäärät kasvussa vai laskussa...
Muutama oma havainto tapahtumista/kisoista missä on tullut kierreltyä usempana vuonna. Tahko jatkaa edellee kasvuaan. Finlandia/Merida-mtb lievässä laskussa. Vuokatti-mtb hyllytetty toistaiseksi laskevan osallitujamäärän vuoksi. Tämä on harmillinen juttu, koska puitteet ja reitit upeissa maisemissa ovat kunnossa. Syöte-mtb on uusi tulokas ja on varmasssa nousussa. Maracupit taitaa olla vakaalla pohjalla, eli vakiporukka niitä jaksaa kiertää vuodesta toiseen.
Kisaamisesta ja ajanotosta sanoisin, että ne ovat juuri se harrastuksen suola. Reilut 20 vuotta n. 15-20 starttia per vuosi tahdilla noita kisoja/tapahtumia on tullut kiereltyä, eikä yhtään näppylää ole vielä tullut...vaikka kummoista kisamenestystä ei ole tullutkaan, kaikille reissujen tuomille "vaivoille" /kustannuksille olen kokenut saaneeni täyden vastineen. Suurella kiitollisuudella muistelen kaikkia niitä hienoissa maisemissa&kisoissa/tapahtumissa käytyjä kahinoita. Kisan/tapahtuman järjestäjä luo puitteet- ja tunnelman tasosta riippumatta mukavat ja reilut kisakumppanit.
Se huono puoli tuossa kisaamisessa on kun siellä palautuu tylysti maan pinnalle. Meinaan vaan sitä jos vaikka työmatkatempossa on tullut menestystä, tahi porukkalenkillä saanut tiputettua jonkun peesistä...
Johan Moraal
07.09.2013, 22.54
Hienosti sanottu uskolta. Unohdit vielä sanoa että jopa jaksat käydä kisoissa johon automatka vaan alle 2 h ja näin vaikea päästä tunnelmaan :-)
Olis enemmän ku 100 jänistä jos TdT:n ja Korson Maran saisi eri vkonlopulle, ei siis eri päivälle vaan eri viikonlopulle. Nimim. Heikkojalka
Jotain kehitystä: Jämi84:n TV-kooste perjantaina 13.9. Nelonen Pro 2 klo 21:15.
Olis enemmän ku 100 jänistä jos TdT:n ja Korson Maran saisi eri vkonlopulle, ei siis eri päivälle vaan eri viikonlopulle. Nimim. Heikkojalka
Tai Jämin...
Tai Jämin...
Eiku mä sain käsityksen, et noi olis ensvuonna kaikki samalla viikonlopulla...
Tuommoset usean satasen tapahtumat ei kyllä ole kovin aloittelijaystävällisiä breveteistä puhumattakaan, jos niitä edes tapahtumina voi pitää kun huollostakin saa vastata itse.
Syöteajossa oli tänä vuonna mahdollisuus osallistua Kuusamosta käsin, jolloin matkat olivat huomattavasti lyhyemmät kuin Oulusta. Ensimmäinen päivä oli 136km ja toinen päivä 129km. Mukana oli Cycloksen huoltoauto, josta tankattiin tarpeen mukaan evästä. Ei tarvinnut omia olla mukana ja vauhtikin oli maltillinen 27-28kmh kieppeissä. Ja olis sovitettu tarvittaessa alemmaksikin. Eikä ollu ajanottoa. Toinen Kuusamoon nousseista tapahtumista on Kuusamo GT, joka ajetaan ensitalvena kolmannen kerran ja viimevuoden sapluunalla: 100km tai 100 mailia. Eikä tarvi eväksiä etenkään lyhyemmällä matkalla. Kolmas Kuusamoon noussut ajotapahtuma koeponnistettiin loppukesästä eli GG Kuusamo. Tarjolla oli kaksi matkaa 65km ja 145km. Eikä ollu ajanottoa ja sapuskaa sai huollosta.
Kisaamisesta ja ajanotosta sanoisin, että ne ovat juuri se harrastuksen suola..
Sinulle ehkä. Kaikille ei.
Se huono puoli tuossa kisaamisessa on kun siellä palautuu tylysti maan pinnalle. Meinaan vaan sitä jos vaikka työmatkatempossa on tullut menestystä, tahi porukkalenkillä saanut tiputettua jonkun peesistä...
En tiedä Iisalmen yhteislenkeistä, mutta niillä paikallisilla lenkeillä missä olen ollut mukana ei ole kyllä yritettykään yhtään ketään pudottaa peesistä. Työmatkat ajan autolla. Mukavampaa, nopeampaa ja jää energiaa harrastaa.
Jake_Kona
14.09.2013, 12.24
Onko tälle viikonlopulle kuntoajoja yms.
Itselle ei tarttunut silmään muutakuin hki cx cup. Vai onko se enemmän kilpailijoille?
Huomenna CX:ää, vaikka olen ihan täysi harrastelija, ja crossarikin tuli vasta äsken hankittua. Mulla ei ole vakavahenkisiä tavoitteita eli koitan olla sotkematta kärjen järjestystä :D
Hienoa, että löytyy aktiiveja tällaisia häppeningejä järkkäämään!
En tiedä Iisalmen yhteislenkeistä, mutta niillä paikallisilla lenkeillä missä olen ollut mukana ei ole kyllä yritettykään yhtään ketään pudottaa peesistä. Työmatkat ajan autolla. Mukavampaa, nopeampaa ja jää energiaa harrastaa.
Ei meidän lenkeillä ketään jätetä tahkomaan yksin. Kunhan UuJii vain lottuutti leukojaan. :)
Ohiampuja
03.07.2018, 13.41
Lukaisin tämän vanhan ketjun läpi, ja tässähän olikin mukana monta asiallista, mutta hiljaisuuteen vetäytynyttä kaveria. :)
Mutta mikäs se on maastoajeluiden nykytilanne? Mitä on tarjolla Tahkon, Finlandian ja Mara-cupin rinnalla?
Nyt taitaa olla 12 Tahkoa takana, ja hiukan alkaa tuntua siltä että nyt alkaisi riittää. Se on aika kaukana, ja turhan vaativa meikeläisen nykykunnolle ja taidolle. (Ensi vuonna pääsisi kyllä M50 sarjaan :) )
Mutta maastopyöräilyä en ole lopettamassa, joten joku mukava tapahtuma pitäisi nyt poimia Tahkon "tilalle".
Eli mitä teillä olisi ehdottaa? Tähtisadeajot, Fiskarsin MTB tapahtumat? Miten se Sappeen kävi, ja Tampere MTB? Ja millainen Finlandia on nykyään, minun edellisestä Finlandiasta on varmaan 10 vuotta... :o
...Se on aika kaukana, ja turhan vaativa meikeläisen nykykunnolle ja taidolle. (Ensi vuonna pääsisi kyllä M50 sarjaan :) )
Rata on sama.
Mitä on tarjolla Tahkon, Finlandian ja Mara-cupin rinnalla?
Syöte MTB, Saariselkä MTB, Ylläs-Levi MTB, Kaldoaivi Ultra Trail...
ImatraMTB on minusta mukava tapahtuma. Reittinä siellä on ainakin vähemmän tiesiirtymää kuin Tahkolla ja (pieni)osa baanasta menee Saimaan välittömässä läheisyydessä.
Maalainen
03.07.2018, 14.31
Jämi84. Vähemmälläkin taidolla mukavaa ajettavaa. Toivottavasti uusi järjestäjä saa hommat toimimaan viime vuotisen sekoilun jälkeen.
http://www.koliactiv.fi/uutiset/item/257-koli-mtb-23-9-2017
Ei tietoa minkälaista reittiä luvassa mutta luulisi ainakin metsää löytyvän.
Syötteelle ja Imatralle täältäkin suositus.
Etelämmästä su 9.9.2018 7-veljeksen mtb-maraton Hyvinkäällä ja la 15.9.2018 Luukki MTB Espoossa
paskalokki
06.07.2018, 09.13
Yleisenä suosituksena olisi kaikille kunto- ja miksei kisatapahtumillekin se, että ne siirrettäisiin sunnuntailta lauantaille. Tahkolla tämä on ymmärretty ja laitettu kelvollista iltaohjelmaakin (kuulemani mukaan) pystyyn. Lähes kaikissa muissa, varsinkin maantietapahtumissa sieltä tapahtumakylästä suksitaan helvettiin iltapäivällä ja maanantaina alkaa taas uusi työviikko. Tunteja olet viettänyt autossa ja pyörän selässä, tod. näk. myös yöpynyt paikkakunnalla ja kisan jälkeen kaikki ns. vain katkeaa.

Minustakin lauantait kannattaisi yrittää hyödyntää ja luulisi että talkooväkeäkin saisi paremmin hommiin lauantaille. Tosin lomakaudella sunnuntaitkaan eivät ole kaikille aivan niin pahoja. Ja sitten kolmantena havaintona, että ainakin kokonaan uusia tapahtumia kannattaa viritellä lauantai-päiviin.
Sent from my iPhone using Tapatalk
Maantiellä sunnuntait ovat paljon rauhallisempia päiviä liikenteellisesti kuin lauantait.
Pete Riemu
07.07.2018, 08.23
Lukaisin tämän vanhan ketjun läpi, ja tässähän olikin mukana monta asiallista, mutta hiljaisuuteen vetäytynyttä kaveria. :)
Mutta mikäs se on maastoajeluiden nykytilanne? Mitä on tarjolla Tahkon, Finlandian ja Mara-cupin rinnalla?
Nyt taitaa olla 12 Tahkoa takana, ja hiukan alkaa tuntua siltä että nyt alkaisi riittää. Se on aika kaukana, ja turhan vaativa meikeläisen nykykunnolle ja taidolle. (Ensi vuonna pääsisi kyllä M50 sarjaan :) )
Mutta maastopyöräilyä en ole lopettamassa, joten joku mukava tapahtuma pitäisi nyt poimia Tahkon "tilalle".
Eli mitä teillä olisi ehdottaa? Tähtisadeajot, Fiskarsin MTB tapahtumat? Miten se Sappeen kävi, ja Tampere MTB? Ja millainen Finlandia on nykyään, minun edellisestä Finlandiasta on varmaan 10 vuotta... :o
Itse siirryin tuohon kuninkaalliseen 50-sarjaan viime vuonna ja tuntemukseni vasta kahden Tahkon jälkeen olivat täysin samanlaiset.
Valitettavasti matkat ovat monissa kisoissa 5-kymppisillä samat kuin yleisessä... siis maastopuolella. Matka ei sinänsä ole ongelma vaan siihen liitetty vaativuus.
Tällä hetkellä järkeviä tapahtumia itselleni olisivat esimerkiksi vain Jämi42 ja Luukki. Jonkin verran tulee muissakin käytyä paremman puutteessa, mutta toiveena olisi nautittavammat reitit.
Jami2003
07.07.2018, 11.02
Jaa eikös matkat pitene kun ukot vanhenee?
Ainakin Jämi ja tähtisadeajot pitäis sopia kaikille treenanneille.
F. Kotlerburg
08.07.2018, 14.26
RokuaMTB on suht helppo, mutta kuitenkin maastopyöräilyksi laskettava kisa.
Ohiampuja
08.07.2018, 15.04
Nyt alkoi kiinnostaa Fiskarsin gravel-juttu joka on 18.8.2018. Muistaakseni 35 ja 65 km oli matkat.
Ja tuo Jämi tietysti, se kun olisi noin tunnin autoilun päässä.
Ohiampuja
11.01.2019, 12.09
No niin, herätellään vanhaa ketjua, jota en muistanutkaan vaikka olen sen itse avannut. :)
Eli onko tiedossa Fiskarsin Bike Expon lisäksi muita mukavia MTB tapahtumia? Siis tykkään ajella porukassa maastopyörällä, mutta varsinainen kisailu ei niin kiinnosta.
^ No tietysti TdT eli Tour de Tampere, jo vuodesta 1996, lisäksi talviversio vähän vähemmän aikaa, seuraava reilun kuukauden päästä. No nämähän kyllä tiesitkin.
Sitten Pirkan Pyöräilyssä on myös gravel vaihtoehto, vuodesta 2018 lähtien. (Jollei perhelenkkiä lasketa, joka on ollut gravel jo pidemmän aikaa)
Ohiampuja
11.01.2019, 13.58
Tuo Gravel-Pirkka voisikin olla kiva kokeilla. Nyt kun siihen löytyy oikein pyöräkin. :)
Tour de Tampereessa on myös ollut gravel eli sylkoryhmiä jo kymmenisen vuotta, talviversiossa myös.
vBulletin® v4.2.5, Copyright ©2000-2025, Jelsoft Enterprises Ltd.